Parannuksenteosta
Liityin Facebookiin syksyllä 2007 ja poistuin sieltä tänä syksynä.
Tein molemmat asiat impulsiivisesti, vaikka jälkimmäistä olinkin varsin pitkään harkinnut.
Neljässä vuodessa kävi näet vähitellen selväksi, että Facebook on paholaisen verkko, sielullinen kuppaussarvi, näkymätön orjakeisari. Joku todella haluaa minun vuodattavan asioitani internetin pimeyteen. Enkä ole itse se joku. Paholaisesta luopuminen oli teknisesti helppoa mutta henkisesti vaikeaa. Saatana, addiktion herra, osaa tehdä itsensä tarpeelliseksi.
Sain sähköpostia, kun olin pannut välit poikki: ”Voit milloin tahansa ottaa käyttäjätilisi uudelleen käyttöön… Voit käyttää sivustoa kuten ennenkin. Kiittäen Facebook-tiimi.” Hän muistaa minut ikuisesti. Hän on kärsivällinen ja aina valmis ottamaan minut takaisin turvalliseen syleilyynsä.
Kaupungille ilmestyi jokin aika sitten tökeröitä mainoksia, joissa erilaiset ihmiset kertovat uskoontulostaan. ”Sain veriruskeat syntini anteeksi”, kertoo murhamies. ”Mulla ei oo enää tyhjä olo”, sanoo räppäri. Videotodistukset kampanjan nettisivuilla ovat hyytäviä.
Mahdollisuus muutokseen -kampanjan taustalla on joukko sekalaisia kristillisiä yhteisöjä. En löydä materiaalista mitään erityisen arveluttavaa. Jos Jeesus on joillekin tahtoa voimistava ihmelääke, niin hyvä. En liioin usko, että kukaan hyötyy toisen kääntymyksestä hengellisesti sen enempää kuin rahallisestikaan.
Kampanjan tarinat ovat hämmentäviä siksi, ettei itselläni ole moisesta ihmeparantumisesta mitään kokemusta, jos ei toisaalta Facebookia pahemmasta kurimuksestakaan. Olen aina ollut tasaisen (epä)tyytyväinen itseeni. En jaa elämääni aikaan eKr. ja jKr. Lankean ja käännyn vähän väliä.
Varmasti liityn vielä moniin netin huuhaapalveluihin, jotka varastavat sieluni. Ja hylkään ne sitten.
Psykologi sanoisi, että perusluottamukseni on kunnossa.
Minua kummastuttaa herätyskristittyjen suhde kirkkoon. Sitä ei ole. On vain Jeesus ja minä.
Mieleeni tulee rienaavia jatkotarinoita, joissa Jeesus ihmeellisesti katoaa. Mihin uskova joutuu, kun rukous kuivuukin huulille?
Itselleni kirkko on tietyssä mielessä Jeesusta tärkeämpi. Kirkko uskoo minun puolestani, kun en itse jaksa. Se on armon todellisuutta.
Jaa tämä artikkeli: