
Partioviikkoa vietettiin huhtikuussa. Kuva Susanna Oksanen / Pääkaupunkiseudun Partiolaiset
Partion jäsenmäärä kasvaa tasaisesti
Partioharrastus on entistä suositumpaa. Pääkaupunkiseudun Partiolaisissa oli heinäkuun lopussa 10 442 jäsentä. Jäsenmäärä on kasvanut vuodessa 10,1 prosenttia ja on suurempi kuin koskaan 2000-luvulla.
Erityisen ripeää kasvu on ollut Vantaalla, jossa partiolaisten määrä kasvoi kuluneen vuoden aikana 11,2 prosenttia. Nopeimmin ovat kasvaneet nuoret lippukunnat, kuten Aviapartio, jonka jäsenmäärä kasvoi peräti 45 prosenttia.
Vantaalla on 22 partiolippukuntaa, joissa on yhteensä noin 1600 jäsentä.
– Partiotoiminnalle on Vantaalla kova terve. Tavoitteenamme on, että joka vuosi perustettaisiin yksi uusi lippukunta lisää. Tällä hetkellä käynnistellään toimintaa Hakunilassa. Tarkoituksena on, että toiminta olisi monikulttuurista, kertoo aluepäällikkö Anna Kolehmainen Pääkaupunkiseudun Partiolaisista.
Yli 90 prosenttia pääkaupunkiseudun partiolippukunnista tekee yhteistyötä seurakuntien kanssa.
– Nyt kannustamme lippukuntia lähtemään mukaan syksyn seurakuntavaaleihin. Se olisi hyvä paikka harjoitella lähidemokratiaa, Kolehmainen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: