null Pastoroidut käsityöt

Papin pöksyt.

Papin pöksyt.

Pastoroidut käsityöt

”Mikä tää oikein on?” oli erään Pappi puikoissa — Pastoroidut käsityöt -blogiin pistäytyneen ensimmäinen reaktio. Hetken kuluttua kävijä huomasi, että blogin takana onkin ”ihan mukava ihminen”.

Vierailija kertoi ensireaktioistaan myöhemmin blogin pitäjälle Outi Välimaa-Mustalahdelle, jota blogin herättämät ennakkoluulot hymyilyttävät.

— Blogini ei ole mikään julistuksen paikka, mutta toisaalta en myöskään peittele sitä, mikä olen ja mihin uskon. Saatan esimerkiksi kertoa blogissa vaikutelmiani kyläkirkossa kuulemastani saarnasta, Outi linjaa.

Outi on 45-vuotias pinsiöläinen neljän lapsen äiti, joka on sairaseläkkeellä papin työstä sydänlihassairauden vuoksi. Bloginsa profiilissa hän mainitsee pitävänsä niin heviballadeista kuin körttivirsistäkin.

— Käsitöitä teen aina silloin, kun en pese pyykkiä tai ole koiran kanssa lenkillä, Outi kertoo.

Parhaillaan hänellä on tekeillä useampi ristipistotyö ja neule. Tiffanylasityö odottaa jatkamista, samoin nypläystyynyllä oleva keskeneräinen pitsi.

Outi ottaa aktiivisesti osaa käsityöbloggaajien haasteisiin ja käsityöaiheisten yllätyspakettien vaihtoihin. Oman bloginsa hän pisti pystyyn tartuttuaan haasteeseen, jossa tarkoituksena oli kuluttaa kuukauden aikana mahdollisimman paljon nurkista löytyviä jämälankoja.

Taannoin Outi osallistui tekemällään ristipistotilkulla tempaukseen, jossa naiset kasasivat lohtupeiton erään käsityöblogin pitäjälle tämän puolison poismenon vuoksi. Outi ei ole vielä tavannut peiton saajaa kasvotusten.

— Tapaamme luultavasti keväällä. Mutta vaikka en olekaan jutellut kasvotusten kaikkien blogiystävieni kanssa, koen silti tuntevani heidät.

pappipuikoissa.blogspot.com

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.