Peilin läpi
Elämä on täynnä armottomia, julmia, repiviä ristiriitoja. Kaunis syntyy kauhean sylistä, ruma lientyy lempeydeksi. Lapsi syntyy kivulla köyhään majaan, eikä kasvu käännä tarinaa voitokkaaksi. Ne kertomukset, joissa "ihme" tai "sattuma" muuttavat elämän suunnan, ovat harvinaisia, ja ne on usein kerrottu maailman medioissa.
Rakkaus tarkoittaa hyvää, mutta tulee aiheuttaneeksi suurta vahinkoa — ilman sen kummempaa syytä, ehkä vain sokeuttaan. Omistava, varjeleva rakkaus tekee kyvyttömäksi, katkaisee siivet. Liian salliva rakkaus lipsahtaa silloin, kun pitäisi olla tiukka. Rehellisyys on kaunis sana, joka solahtaa helposti piintyneen valehtelijan huulilta. Moni ei edes tiedosta valhetta, jossa elää. Lapsena tuntui yksinkertaiselta, ettei saa narrata. Valheen ja epärehellisyyden tuhatkasvoinen olemus selvisi vasta hitaasti, ja usein kivuliaalla iskulla vasten omia kasvoja: sinä elät valheessa, sinä, joka julistat kaikkialla rehellisyyden moraalia.
Me tarvitsemme kaikki apua omien kasvojemme kohtaamisessa. Peilin eteen asettuminen tekee kipeää, mutta on toisinaan aivan välttämätöntä. Kun Kristus asettaa peilin eteemme, siinä näkyy hetken kirkkaasti viallisuutemme, mutta sitten lempeä käsi kääntää peilin. Katso minua, Hän sanoo. Minussa sinunkin kuvasi tulee ehjäksi ja täydelliseksi. Joka päivä uudestaan. Joka kevät, kuin mullan alla tapahtuva kasvu. Joka hetki, ajan pakenevassa kaaressa.
Jaa tämä artikkeli: