null Pekka Ruuska lähtee kirkkokiertueelle – ”Joutilaisuus ei ole toivottava tila”

Pekka Ruuska lähtee Kai sä odotat mua vielä -kirkkokiertueelle.

Pekka Ruuska lähtee Kai sä odotat mua vielä -kirkkokiertueelle.

Hyvä elämä Ajankohtaista

Pekka Ruuska lähtee kirkkokiertueelle – ”Joutilaisuus ei ole toivottava tila”

Kai sä odotat mua vielä -kiertue kulkee läpi pääkaupunkiseudun syys-marraskuun aikana.

Kun Pekka Ruuska luopui pari vuotta sitten levytuottajan työstään, tuli lisää aikaa tehdä sitä, mitä mieli kaipaa.

– Jotkut odottavat eläkettä päästäkseen työn ikeestä, mutta monille, kuten minulle, se oli uusi, hämmentävä tilanne, jossa joutilaisuus ei ole toivottava tila. Minua kiinnosti eniten paluu itse musisointiin, keikoille, hän kertoo.

Kai sä odotat mua vielä -kiertueella hän nousee lavoille hyvin henkilökohtaisen teeman kanssa.

– Näin kuusissakymmenissä elämässä vastaan tulee uudenlainen tilanne. Lainat on maksettu, lapset kasvatettu ja työhommat tehty. Elämä tuntuu olevan valmis, sitä ei tarvitse enää rakentaa, sanoo Ruuska.

– Voin sanoa jääneeni eläkkeelle unelmatilanteessa, mutta esiin nousi silti tyhjyyden ja vierauden tunne. Omaan identiteettiin liittyvät asiat, jotka on kokenut elämän tukipilareiksi, ovatkin yhtäkkiä poissa. Joutuu kysymään, kuka ja mikä nyt olen.

Keväällä 2025 syntyi ajatus yhden miehen konsertti-illasta, joka keskittyisi lauluissaan ja tarinoissaan edellä kuvattuun havahtumiseen. Esiintymään hän palaa kirkkoihin, joissa hän keikkaili uransa alkuaikoina lähes 15 vuotta.

Kirkko on luonteva paikka tulla laulamaan elämän ratakierroksen takakaarteessa.

– Tuo vaihe satoine keikkoineen oli ammatillinen korkeakoulu kaikkeen siihen, mitä myöhemmin olen tehnyt. Jos katson taaksepäin, se on ohittamaton ja tärkeä vaihe. Siksi kirkko on luonteva paikka tulla laulamaan elämän ratakierroksen takakaarteessa.

Aktiivisista artistiajoista on jo kolme vuosikymmentä. Mies ja kitara -kokoonpano vetää puoleensa, mutta siinä on myös haasteensa.

– Se on kiehtova, ankara laji, koska kaikki pienetkin harhautumiset nousevat heti esiin, koska ei ole bändiä korjaamassa virheitä. Haluan kehittyä siinä niin hyväksi kuin vain pystyn. Se tarkoittaa sitä, että harjoittelen laulamista ja kitaran soittoa koko ajan lisää ja mietin, mitä muuta voin tarjota kuin yhden miehen shown kitaralla ja mikillä.

Kiertueen keikoilla soivat niin ennenkuulemattomat kuin monille tärkeiksi tulleet tutut kappaleet. Gospeliakin on luvassa, sekä Rafaelin enkeli, joka nosti Ruuskan parrasvaloihin.

– Tuntuisi kummalliselta, jos en yhtään gospel-biisiä vetäisi, onhan se vahva osa omaa historiaani. Ja Rafaelin enkeli soi jokaikisellä keikalla. Ihan ylpeänä ja suurella kiitollisuudella sitä edelleen esitän.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.