Teemu Hiilinen vähensi pelaamista tultuaan isäksi.
Pelaamisen puolesta
Eikö ruudun tuijottamisesta saa vain huonon ryhdin ja silmänsä kipeiksi? Mitä urheilua tietokoneella pelaaminen muka on?
— Elektronisessa urheilussa pätevät samat lainalaisuudet kuin muussakin urheilussa. Pelejä pelataan ympäri maailman samoilla säännöillä. Harrastajia on paljon, ja vain pieni osa heistä huipulla. Suomessa ammattimaisesti pelaa alle viisi henkilöä. Huipulle pääsemiseksi ei riitä, että pelailee silloin tällöin, Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Teemu Hiilinen, 37, kertoo.
Hiilisen mukaan Suomi on äijäurheilun maa. Urheiluksi lasketaan helposti vain lajit, joissa vuodatetaan verta, hikeä ja kyyneleitä. Elektronisessa urheilemisessa tarvitaan hirmuisten hauiksien sijaan hyvää silmän ja käden koordinaatiota. Moninpelejä pelaavaa tarvitsee joukkuetaitoja. Yksinpeleissä pitää osata tehdä montaa asiaa yhtä aikaa.
Turha paheksua
Monen muun pojan tavoin Teemu Hiilinenkin tahkosi 1980-luvulla Commondore 64 -tietokoneen hittipelejä. 2000-luvulla hän alkoi pelata tosissaan.
— Halusin kokeilla, miten pitkälle taidot riittävät. Silloin ei vielä jaettu rahapalkintoja. Nykyisin turnauksien palkinnot voivat olla kymmeniä tuhansia euroja.
Hiilisen mielestä lasten ja nuorten pelaamista paheksutaan usein turhaan. Tietokone- ja peliharrastukset ovat hyödyllisiä, niiden parista saattaa löytyä jopa ammatti. Hiilisellä on kavereita, jotka pienenä innostuivat tietokoneista ja tienaavat nyt leipäänsä koodareina.
Suomessa järjestettävän tietokonefestivaali Assemblyn pelinkehittämisturnauksen voitti vuonna 2003 joukkue, joka pohti voiton jälkeen saunan lauteilla, kannattaisiko heidän pistää oma firma pystyyn. Kaverukset perustivat yrityksen, joka tunnetaan tänä päivänä Angry Birds -pelistä.
Pelaamista pitää valvoa
Vaikka Teemu Hiilisen lapsuudessa kavereiden kanssa pelattiin tietokoneella, suuri osa ajasta kului ulkoleikeissä. Koivukylässä kasvanut Hiilinen muistaa, että kerrostalon pihapiiristä löytyi aina kavereita.
— Pelaaminen ei saa olla lapsen tai nuoren ainoa ajanviete, hän sanoo.
Pelaamisen käytettyä aikaa pitää valvoa. Se, mikä on toiselle sopivasti pelaamista, voi olla toiselle liikaa.
— Jos pelaaminen alkaa häiritä normaalia elämää, kuten koulua, työssäkäyntiä tai sosiaalisia suhteita, silloin pelaa liikaa.
Hämärtyykö räiskintäpelien pelaajilla todellisuudentaju? Hiilisen mukaan asiasta löytyy kahdenlaisia tutkimustuloksia. Hän muistaa jonkun sanoneen, ettei terve ihminen ryhdy tosielämässä hirmutekoihin pelien yllyttämänä, mutta jos ihminen on jo rikki, tilanne voi olla toinen.
— Tietokone kannattaa pitää kotona sellaisessa paikassa, jossa vanhemmat voivat helposti valvoa sen käyttöä. Netistä löytyy yllättävän helposti sivustoja, joiden sisältö on haitallista kenelle tahansa, Hiilinen muistuttaa.
Lauantaina pelipäivä
Pelaaminen on Teemu Hiilisen mielestä hyvä harrastus, jota vanhempien kannattaisi tukea. Lapsen harrastukseen voi osoittaa kiinnostusta esimerkiksi kysymällä häneltä pelistä. Vaikka pelaaminen näyttäisi yksinäiseltä puuhalta, nuori saattaa olla pelin kautta yhteydessä satoihin tai tuhansiin muihin pelaajiin ympäri maailman.
Hiilisen kilpaura päättyi, kun esikoispoika syntyi.
— Lapsen syntymän jälkeen yritin vielä pelata jonkin aikaa yhtä paljon kuin ennenkin. Sitten käytiin vaimon kanssa isoja keskusteluja. Silloin päätin, että perhe on tärkein. Nykyisin pelaan muutaman tunnin viikossa. Se on minun pakoni todellisuudesta, keino rentoutua, lähihoitajana ja varapääluottamusmiehenä työskentelevä Hiilinen kertoo.
Askistossa asuvan Hiilisen kotoa löytyy kaksi läppäriä, Xbox, Wii, Pad ja 3DS-käsipelikonsoli. Hän itse pelaa Xboxilla fantasiamaailmaan ja avaruuteen sijoittuvia seikkailupelejä. Perheen 3-vuotias kuopus Otso ei vielä pelaa. 10-vuotias Lassi pelaa eniten 3DS-konsolilla Pokémonia. Sen ansiosta poika osasi käyttää englannin kieltä jo tokaluokkalaisena.
Lassilla on pelipäivä lauantaisin. Silloin hän saa pelata niin paljon kuin huvittaa. Usein hänen kanssaan pelaa Teemu-isä.
Jaa tämä artikkeli: