null Pentti Rantala neuvoo: Älä mene merta edemmäs kalaan

Kuhanjigaajan ottivieheiden värit ovat yksinkertaisia. Valkoisella ja keltaisella pärjää pitkälle syksyyn. Kuva: Sirpa Päivinen

Kuhanjigaajan ottivieheiden värit ovat yksinkertaisia. Valkoisella ja keltaisella pärjää pitkälle syksyyn. Kuva: Sirpa Päivinen

Pentti Rantala neuvoo: Älä mene merta edemmäs kalaan

Osaava kalamies saa kunnon saaliita kaupungin lähivesistä.

Tällä säällä kalassa ovat vain todelliset harrastajat, Pentti Rantala murjaisee Arabianrannassa. Tuuli käy suoraan pohjoisesta, ja vaikka on suvi, sää on kuin lokakuussa konsanaan.

Rantala pujottaa heittovapansa siimaan ongenkohon ja lukitsee sen kohon tikulla paikalleen. Siiman vapaaseen päähän sitoo lyijystä valetun jigipään. Jigi-viehe koostuu eripainoisista jigipäistä, joissa on koukku. Jigin koukkuun Rantala pujottaa muovisen jigipyrstön, joka muistuttaa salakkaa, kuhan lempiruokaa.

Rantala astuu rantaan ja lennättää ongenkohot jigeineen mereen. Kun pyydys molskahtaa aaltoihin, hän ryhtyy kelaamaan veden pinnalla keikkuvaa kohoa hitaasti rantaan.

– Tarkoituksena on saada jigi uimaan pohjan tuntumassa. Siellä ne kuhatkin ovat, Rantala selittää.

Arabianrannassa kalastetaan tällä menetelmällä kuhaa, joka kutee kivikkoisella pohjalla. Ranta on myös kuhan ruoka-aitta, sillä salakat nousevat lämpimällä ilmalla veden pintaa pirskauttelemaan.

– Tästä voi saada jigillä saaliikseen myös ahvenia ja joskus hauenkin, Rantala sanoo.

Jo ensimmäisellä heitollaan Rantala innostuu, mihin ei tietysti paljoa vaadita: kala näykkii hänen muovikalansa häntää.

– Alan uskoa, että täällä on kalaa, Rantala tuumii.

Tuuli myllää Vanhankaupunginlahden vettä voimakkaasti. Rantala arvelee, että salakat ovat nyt syvällä ja kaukana rannasta, jolloin myös kuhat ovat siellä. Kun kalaa ei ala kuulua, Rantala alkaa menettää uskoaan. Ja kalamies, jonka usko horjuu, on maailman surkein olento.

– Kyllä me ne kalat varmemmin Töölönlahdelta saadaan, Rantala sanoo. Niinpä keräämme vehkeemme ja hyppäämme autoon.

Töölönlahti antaa kuhan

Pentti Rantalan vinkit heinäkuussa kuhaa kalastavalle

– Aloita kalastus noin kolme tuntia ennen auringonlaskua. Kun uistelet eli vedät vieheitä veneen perässä, aloita lähellä pohjaa uivilla vaapuilla. Vedä vaappua mahdollisimman hitaalla vauhdilla.

– Siirry pinnassa ja välivedessä uiviin vaappuihin noin tuntia ennen auringonlaskua. Kuha nousee tähän aikaa syömään salakoita pinnasta.

– Alkukesästä kuha viihtyy kutukariensa lähellä. Koska kalat vaeltavat heinäkuussa selkävesillä salakoiden perässä, uistelijan täytyy etsiä kaloja laajalta alueelta, esimerkiksi Kruunuvuorenselältä.

– Jigillä kalastavan on etsittävä kuhia syvän ja matalan veden välisestä rinteestä. Käytä painavia, 15–20-grammaisia jigipäivä.

Noin puolivälissä lahden rantaa, Kansallisoopperan ja Finlandia-talon välissä, pistää vedestä pintakivi. Rannalta kiven suuntaan jigiään viskova Juha Kumpulainen on saanut jo kolme täysimittaista kuhaa, kun Rantala ehtii paikalle.

Tieto palauttaa uskon asiaamme. Heittelemme kolme miestä rinnan kohti ottipaikkoja, mutta kari tuntuu tyhjenneen kuhista.

Kuha saapuu Töölönlahteen, kun vesi on lämmennyt noin kahteentoista asteeseen. Kuha tulee syvistä vesistä lahteen kutemaan, mikä tuo sen myös rannalta kalastavien ulottuville. Kutu alkaa toukokuussa ja kestää juhannukseen. Urokset jäävät vartioimaan hedelmöittynyttä mätiä, jolloin ne hyökkäävät tunkeilijoita vastaan. Joidenkin kalamiesten mielestä kutuaan vartioivat kuhaisät olisi jätettävä rauhaa, sillä vartioimaton mäti tuhoutuu muuten suurella todennäköisyydellä.

Pentti Rantalan mukaan emme ole kuitenkaan tekemässä suurta pahuutta, vaikka heittelemme karin kupeessa.

– Kutukareja on meressä lukemattomia, eivätkä virkistyskalastajat voi niitä kaikkia tyhjentää, hän perustelee.

Kudun jälkeen kuhat jäävät kutulahtiin syömään, jolloin ne ovat uistelijoiden tavoitettavissa. Syksyä kohti suurin osa kaloista vaeltaa syviin salmiin ja ulapoille, joista ne palaavat sitten syksyllä jigaajien ja talvella pilkkijöiden iloksi jokisuihin ja lahtivesiin.

Kalaa ei kuulu tästäkään, joten lähdemme miehissä ravintoa Töölönrannan terassille päin. Emme suinkaan tuopille, vaan heittelemään kivipenkereeltä jigiä. Kun kalaa ei kuulu, alan temppuilla. Roiskaisen pitkän heiton ja kelaan kohoa vauhdilla rantaan. Sitten pysäytän kelaamisen, ja jigi lähtee vajoamaan vedessä. Samassa ongenkoho katoaa veden alle ja nousee pintaan. Kala on kiinni.

Aluksi se pärisyttää kelan jarrua, mutta pian huomaan, että kala on pieni. Rannassa kala näyttää kylkensä ja tunnistan sen kuhaksi. Kala on alamittainen, joten hätistän sen joutuin takaisin veteen.

Heittelemme uudella innolla, mutta kalaa emme enää saa. Karmea sade on kastellut meidät niin, että päätämme lähteä kotiin. Palaamme asiaan, kun ilmat paranevat.

Laajalahdella kalaa alkaa tulla

Rantala ajelee veneellä hitaasti pitkin Laajalahtea. On tyyntä ja veneessä tarkenee ohuella takilla. Rantala ottaa esille vapansa, jonka siimaan hän on kiinnittänyt pienen vaapun. Hän laskee sen veneen perään uimaan potkurivirtaan. Sitten hän virittää vielä kaksi vapaa kuntoon ja laskee vaaput kauemmaksi veneen perästä.

Rantala tekee veneellä tiukkoja käännöksiä, jotka houkuttavat kuhat iskemään vaappuihin. Illalla kymmenen aikaan kuha alkaa syödä. Vavan pää heilahtaa ja jää nykimään sen merkiksi, että kuha on hotkaisut vieheen. Rantala kelaa kuhan vauhdilla ylös ja toteaa sen olevan mitat täyttävän kalan: 40 senttimetriä . Rantala irrottaa kalan ja laittaa sen veneensä pohjalla olevaan vedellä täytettyyn saaviin.

Rantala on laskenut veneensä perään pyyntiin kolme vaappua, johon kuhat iskevät tuon tuosta. Suurin osa vieheisiin käyvistä kaloista on pieniä, joten Rantala joutuu irrottelemaan niitä koukuista ja päästämään takaisin. Joukossa on kuitenkin myös kunnon kaloja, mikä kannustaa jatkamaan.

Kalastaja tarvitsee luvat

18–64-vuotiaan heittokalastajan tulee maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu sekä maksut vesialueen omistajalle. Helsingissä kalastava voi ostaa kaupungin luvan, jos kalastaa vain kaupungin vesillä. Vaihtoehtoisesti hän voi ostaa myös läänikohtaisen viehekalastusluvan, jolla voi kalastaa koko läänin alueella. Lisätietoa www.hel.fi/liikuntavirasto

Kun syönti hiljenee, Rantala ankkuroi veneen. Hän vaihtaa vaaput valkoiseen kalajigiin ja heittää jigin kohti rantaa ja kelaa viehettä hitaasti venettä kohti. Jigi kulkee pohjaa nuollen. Pian Rantalalla on kiinni kala, joka tärisyttää vapaa rajusti. Hän nostaa kalan vauhdilla yli veneen laidan, ja pian kala polskii saavissa veneen pohjalla.

Rantala heittää, ja usein hänen siimansa päässä teutaroi kuha. Kun yöllä kahden jälkeen lopetamme kalastuksen, lasken Rantalan saaneen parikymmentä mitat täyttävää kuhaa. Pikkukuhia, jotka saivat vapautensa takaisin, täytyi olla kymmeniä illan mittaan.

Kun ajelemme veneellä kotiin, kaupunki tuntuu nukkuvan. Saamamiehiä uni ei paina:

– Tämän homman minä osaan, Rantala naurahtaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: