Perheneuvoja Paula Ruotsalainen: Aloita hyvän tekeminen halauksella ja suukolla
Perheneuvoja Paula Ruotsalainen kannustaa ilahduttamaan muita pienillä asioilla.

Perheneuvoja Paula Ruotsalainen kannustaa ilahduttamaan muita pienillä asioilla.

Perheneuvoja Paula Ruotsalainen: Aloita hyvän tekeminen halauksella ja suukolla

Perheneuvoja Paula Ruotsalainen vieraili haastateltavana Tikkurilan Hyvän tekemisen torilla torstaina 30.10. Torilla puhuttiin parisuhteesta.

– Hyvän tekeminen on meidän työmme ytimessä perheneuvonnassa. Sitähän me teemme – tai ainakin yritämme tehdä – miehille, naisille ja sitä kautta myös heidän lapsilleen.

Ruotsalaisen mukaan yleisimmät ongelmat, joihin perheneuvonnasta haetaan apua, liittyvät vuorovaikutukseen. Parisuhteessa voi olla riitelyä ja vieraantumista, eikä puolisoa enää ymmärretä samalla tavalla kuin ehkä parisuhteen alkuvaiheessa. Siitä seuraa väärinymmärryksiä ja jumitilanteita.

Parisuhteen ongelmiin haetaan apua nykyisin helpommin kuin ennen.

– Perheneuvonnan asiakkaina on myös nuoria seurustelevia pareja, ja miesten määrä on selkeästi lisääntynyt viime vuosina, Ruotsalainen toteaa.

Ulkopuolista apua haetaan yleensä silloin, kun pariskunnalla on jo lukuisia keskusteluyrityksiä takana, eivätkä ne ole johtaneet mihinkään muuhun kuin riitaan, ja pariskunta huomaa olevansa entistä kauempana toisistaan. Mykkäkoulu ja eri huoneissa nukkuminen tulevat tutuiksi.

– Jos omat keinot eivät riitä parisuhteen ongelmien ratkomiseen, silloin aina kannattaa hakea apua ulkopuolelta. On parempi hakea apua liian aikaisin kuin liian myöhään, kiteyttää Paula Ruotsalainen.

Perheneuvoja vinkkaa, että hyvän tekeminen omassa parisuhteessa kannattaa aloittaa jo tänään halaamalla ja suukottamalla, mutta tärkeintä on miettiä, mistä toinen tykkää.

– Joku arvostaa tekoja, joku kaipaa kosketusta ja joku syttyy sanoista.

Nina Riutta

► Katso Paula Ruotsalaisen parisuhdevinkkivideot

Seurakuntien perheneuvonnasta ajan voi tilata ma, ke–pe klo 9–11, ti klo 14–17 klo p. 09 830 6330.

Jaa tämä artikkeli: