Murrosikäinen tarvitsee tilaa itsenäistyä.
Perheneuvonnasta saa tukea myös lastenkasvatukseen
Seurakuntien perheneuvontaan voi hakeutua muutenkin kuin parisuhdeongelmien takia. Tukea saa myös lastenkasvatukseen liittyvissä kysymyksissä.
– Tuemme perheitä monipuolisesti ja katsomme aina kokonaistilannetta. Vanhemmuus ja parisuhde liittyvät kiinteästi toisiinsa, kertoo perheneuvoja Leena Jokinen Vantaan seurakuntien perheneuvonnasta.
– Kun vanhempien parisuhde on kriisissä, keskinäinen välienselvittely voi viedä kaiken tilan ja lasten näkökulma unohtua. Pyrimme pitämään heidän tilannettaan esillä. Joskus asiakkaaksi tullaan myös ensisijaisesti lasten ongelmien takia.
Kasvatustukea tarjotaan myös vanhemmille suunnatuissa ryhmissä. Niissä käsitellään Jokisen mukaan perusasioita, jotka tulevat vastaan kaikenikäisten lasten kanssa: luottamusta, pelisääntöjä sekä tunteiden ilmaisua ja säätelyä. Myös vanhempien jaksamisesta puhutaan.
– Murrosikäisten vanhemmille tarkoitetussa Vanhemmuuden riemut ja riesat -ryhmässä mietitään lisäksi riskin ja vaaran paikkoja, kuten päihteitä, nettikäyttäytymistä ja seksiä, Jokinen lisää.
Murrosikäisten vanhemmille suunnattu Vanhemmuuden riemut ja riesat -ryhmä kokoontuu 17.9. alkaen tiistaisin kello 18–19.30 perheasiain neuvottelukeskuksessa Tikkurilassa. Ryhmään mahtuu 6–8 vanhempaa. Ilmoittautuminen 11.9. mennessä perheasiain neuvottelukeskukseen p. 09 830 6330 tai ryhmän ohjaajille Leena Jokiselle p. 050 347 2917 tai Hellevi Hilska-Saloselle p. 050 347 6846.
Kuva: Ossi Lehtonen, Rodeo
Jaa tämä artikkeli: