Pientä pienille
Poikani oli isossa päiväkodissa. Alle kolmevuotiaiden puoli ei toiminut ihan niin hyvin kuin pitäisi. Koska säännöissä luki, että vanhemmat riisuvat saapuvan lapsen, tädit juoksivat karkuun kun poika olisi tarvinnut vastaanottavaa syliä.
Isojen puolelle poika meni nelivuotiaana. Homma alkoi toimia. Pari vastavalmistunutta lastentarhanopettajaa pursuili ideoita ja halua kokeilla kaikenlaista uutta. Poika oppi kuurojen viittomia ja lukemaan ennen kuin täytti viisi vuotta. Ja viihtyi, todella hyvin. Erotilanteiden itkut jäivät saman tien.
Tyttäreni taas on moniperhepäivähoidossa. Ryhmässä on neljä lasta ja yksi hoitaja. Joukko kiertää neljän viikon syklissä kodista kotiin. Virikkeitä on ehkä vähemmän, mutta turvaa on paljon, paljon enemmän.
Pienellä ryhmällä on puolellaan etu, johon viitataan aika harvoin, kun puhutaan päivähoidon järjestämisestä kustannustehokkaasti. Yhden tädin yksikössä lapset sairastavat vähemmän ja voivat paremmin.
Kuntien talouspäättäjät keskittävät päivähoidon pieniä asiakkaita mielellään suuriksi yksiköiksi. Se kyllä säästää juuri kyseiseltä budjettisarakkeelta rahaa, mutta kokonaiskustannukset voivat olla paljon suurempia. Aina, kun lapsi sairastaa, toinen vanhemmista jää kotiin. Eikä sairastaminen ei jää siihen. Kun poikani aloitti päiväkotiuransa, seurauksena oli korvatulehduskierre – lapsen äidille. Työpäiviä jäi aika paljon tekemättä ensimmäisen parin vuoden aikana.
Pitkäkestoisempia kustannusvaikutuksia on vaikeampi laskea, mutta uskoisin, että niitäkin on. Pienessä ryhmässä on turvallisempaa, hoitoon jääminen on helpompaa ja stressaavaa ärsykepommmitusta on vähemmän.
Sanotaan, että lapsen synttäreille ei pitäisi kutsua enempää kavereita kuin lapsi täyttää vuosia. Pieni mieli ei kykene oikein prosessoimaan isompaa ympäristöä. Saman soisi koskevan myös päivähoitoryhmiä, ainakin sinne nelivuotiaaksi asti.
Pienten kohdalla homma on hyvä pitää pienenä.
Jaa tämä artikkeli: