null Piispa Irja Askola: Berliinin isku herättää pelkoa ja kysymyksiä

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Ajankohtaista

Piispa Irja Askola: Berliinin isku herättää pelkoa ja kysymyksiä

Helsingin piispa Irja Askola järkyttyi Berliinissä iskusta, jossa kuorma-auto ajettiin tahallaan väkijoukkoon.

Berliinissä tehtiin maanantai-iltana isku, jossa kuorma-auto ajoi väkijoukkoon. 12 ihmistä kuoli ja ainakin 48 loukkaantui. Helsingin piispa Irja Askola kommentoi iskua, joka hänen mukaansa herättää sekä pelkoa että kysymyksiä vailla vastauksia.

– Miten ja miksi Eurooppa on liukunut terroritekojen toistuvuuteen. Onko korjausliike luottamuksen ja vuoropuhelun puolesta mahdollinen? Minusta ajatus rauhasta ei ole utopiaa, mutta sen eteen on tehtävä työtä, sanoo Askola.


Tällainen tapahtuma horjuttaa turvallisuutta ja saa ihmiset epäilemään toisiaan, mikä on terrorin yksi tarkoitus. Askolan mukaan kristittyjen ei pidä kuitenkaan antautua. Turvallisuutta pitää varjella, naiivi ei saa olla, mutta on pidettävä huoli siitä, etteivät syyttömät tule leimatuiksi.

– Emme saa leimata kaikkia muslimeita vaarallisiksi, eikä pakolaisista ja turvapaikanhakijoista saa tehdä terrori-iskujen tekijöiden sijaiskärsijöitä. Kirkkojen ja uskonnollisten johtajien pitää yhdessä sanoutua irti vihapuheesta ja uskonnon käytöstä kostotekoihin. Meidän pitää kuunnella ja kohdata erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, Askola painottaa.
 

Useat islamilaiset johtajat Euroopassa ovat monin eri sanoin sanoutuneet irti tällaisesta uskonnon väärinkäytöstä."
– Piispa Irja Askola

 

Jos ja ilmeisesti kun teolla on uskonnollinen motiivi – Saksan poliisi tutkii asiaa – se on uskonnon väärinkäyttöä. Askola korostaa, että ikävä kyllä kaikkia uskontoja on käytetty historian eri vaiheissa viholliskuvien rakentamiseen ja väkivallan oikeuttamiseen.

– Useat islamilaiset johtajat Euroopassa ovat monin eri sanoin sanoutuneet irti tällaisesta uskonnon väärinkäytöstä, Askola muistuttaa.

 

Piispan mukaan maailmaa riivaava vihan kierre saadaan katkeamaan ainoastaan sillä, että rakennetaan luottamuksen siltoja ja vuorovaikutuksen mahdollisuuksia ruohonjuuritasolla, arkisissa naapurustoissa.

– Sen lisäksi tarvitsemme rohkeutta vaatia ja toteuttaa oikeudenmukaisuutta. Turvallisuus voi kasvaa silloin, kun erilaisilla ihmisillä on mahdollisuudet asumiseen, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Inhimillinen kohtelu kuuluu jokaiselle ja ehkäisee ennalta vihan kierrettä.

Askola kirjoitti Berliinin tapahtumien johdosta myös rukouksen, joka on julkaistu hänen Facebook-sivullaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.