Piispa tuli kouluun
”Millainen olit koululaisena?” Saunalahden koulun oppilaat Kerttu Mäkinen, Santeri Simojoki, Aava Kiuru, Luka Brüll, Caio Majuri, Kaisa Ahtola ja Elina Sallinen esittivät piispalle kysymyksiä.

”Millainen olit koululaisena?” Saunalahden koulun oppilaat Kerttu Mäkinen, Santeri Simojoki, Aava Kiuru, Luka Brüll, Caio Majuri, Kaisa Ahtola ja Elina Sallinen esittivät piispalle kysymyksiä.

Piispa tuli kouluun

Espoon piispa Tapio Luoma vastasi Saunalahden koululla oppilaiden ­kysymyksiin. Samalla hän otti kantaa oman uskonnon opetuksen puolesta.

Iloinen kuhina Saunalahden koulun juhlasalissa lakkaa, kun rehtori Hanna Sarakorpi nostaa kätensä ylös.
”Meillä on tänään erikoisvieraita: piispa Tapio Luoma ja seurakuntien työntekijöitä”, Sarakorpi aloittaa tilaisuuden. Neljä oppilasta nousee lavalle neljäsataapäisen yleisön eteen esittelemään kouluaan.

Yhteislaulun jälkeen on Luoman vuoro puhua itsestään ja arjestaan. Hän kertoo pitävänsä paljon työstään, jossa oppii joka päivä jotakin uutta.
”Minä johdan Espoon hiippakuntaa, olen vähän niin kuin rehtori koulussa. Yksi hienoimmista jutuista on, kun pääsee vierailemaan kouluissa.”
Aivan pian piispa ei näillä näkymin tule uudelleen Saunalahden koululle. Kouluvierailut ajoittuvat piispantarkastuksiin, joita kussakin seurakunnassa pidetään yleensä kymmenen vuoden välein. Nyt oli Espoonlahden seurakunnan vuoro.

Alakoululaiset pääsevät esittämään ennakkoon valitsemansa kysymykset. Yleisö saa tietää lisää piispan arjesta.
”Millainen on tavallinen työpäiväsi?” toista luokkaa käyvä Kerttu Mäkinen kysyy.
”Tänään aloitin työt jo kuudelta, koska tein rästiin jääneitä kirjoitustöitä. Päiväni alkaa yleensä toimistollani tuomiokapitulissa Espoon keskuksessa. Ohjelmassa on kokouksia, ihmisten tapaamista, vierailuja seurakunnissa ja kirkkohallituksessa”, Luoma listaa.
Seuraavaksi Luoma vastaa kolmasluokkalaisen Santeri Simojoen esittämiin kysymyksiin, millainen hän oli koululaisena ja mitkä olivat hänen lempiaineitaan.
”Jossain vaiheessa olin aika hiljainen ja ujo. Koulunkäynti ei tuntunut aina niin mukavalta. Pidin eniten kielistä, musiikista ja uskonnosta.”

Kyselytuokion aikana selviää, että piispan työ on välillä haastavaa.
”Kun tulee vaikeita kysymyksiä, piispakaan ei aina heti tiedä, miten kannattaisi toimia. En pärjäisi ilman hyviä työkavereita, joiden kanssa keskustella”, Luoma sanoo.
Rehtori Hanna Sarakorpea kiinnostaa, mitkä ovat piispan mielestä tärkeimpiä taitoja koululaisille tulevaisuutta ajatellen. Piispa kiteyttää ne kahteen: kiitollisuuteen ja arvostukseen.
”Yksi tärkeimpiä asioita on arvostaa sitä hyvää, mitä meillä on. Tärkeää on myös kunnioittaa toinen toisiamme, vaikka emme aina ole keskenämme samaa mieltä.”
Ennen loppulaulua lavalle astuu vielä Mainingin yläkoulun oppilaita. Luoma vastaa heille, onko piispalla hyvä palkka. Luoman mukaan se on “riittävän hyvä”. Yläkoululaiset haluavat tietää myös, miksi piispa valittiin tehtäväänsä.
”Voi sen kun tietäisi! Sitä pitäisi kysyä äänestäjiltäni”, Luoma sanoo hymyillen.

Myöhemmin opettajainhuoneessa Luoma kertoo pitäneensä tilaisuudesta kovasti.
”Nämä vierailut pitävät silmät auki koulutodellisuudelle, sille, mitä oppilaille ja opettajille kuuluu. Kirkko haluaa olla tukemassa opettajia kasvatustyössä.”
Vantaalla ilmestyvä seurakuntalehti Vantaan Lauri käsitteli uskonnonopetuksen nykytilaa ja tulevaisuutta syyskuun alussa. Lehden artikkelissa asiaan otti kantaa uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani Itä-Suomen yliopistosta.
”Uskontoja ei voi nykymaailmassa ohittaa. Siksi ne pitäisi huomioida luontevasti myös koulun arjessa sen sijaan, että luotaisiin tabujen koulu, jossa uskontoja ei voi käsitellä muuten kuin uskonnon tunnilla ja silloinkin vain etäältä tarkastellen”, sanoo Martin Ubani Vantaa Laurin haastattelussa.

Ubani arvioi, että uskontojen ja katsomusten käsittely koulumaailmassa on viime vuosina muuttunut avoimempaan suuntaan. Enää ei hänen mukaansa juurikaan kuulu ääniä, jotka vaatisivat uskonnonopetuksen lopettamista.
Keskustelua käydään enemmänkin siitä, miten uskonnonopetus tulisi järjestää: jatketaanko nykyisenkaltaista omien uskontojen ja elämänkatsomustiedon opetusta vai luodaanko kaikille yhteinen uskonnon ja etiikan oppiaine.
”Tästä on rakennettu vastakkainasettelu, vaikka molemmat vaihtoehdot ovat samalla puolella: hyvän uskonnonopetuksen puolesta. Ei asian tarvitse olla joko–tai. Nykymallissakin osa opetuksesta voidaan järjestää yhdessä esimerkiksi yhteisopettajuuden avulla”, Ubani sanoo.

Kolmellatoista eri uskonnolla ja elämänkatsomustiedolla on kullakin oma opetussuunnitelmansa nyky-Suomessa. Pääkaupunkiseudulla monessa koulussa annetaan opetusta 7–8 katsomusaineessa. Espoossa noin 79 prosenttia peruskoululaisista opiskelee luterilaista uskontoa ja noin yhdeksän prosenttia elämänkatsomustietoa.
”Uskonnonopetuksessa toteutuvat varsin hyvin virallisen aseman saaneiden vähemmistöuskontojen oikeudet. Mutta on paljon vähemmistöjä, jotka eivät vielä ole oman uskonnonopetuksen piirissä. Yhdenvertaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, mihin raja vedetään ja mitkä yhteisöt voisivat saada oikeuden opettaa omaa uskontoa”, Martin Ubani sanoo.

Ongelmana on myös se, ettei vähemmistöuskonnoilla ole riittävästi päteviä opettajia. Ubani arvioi, että mitä tahansa uskonnonopetukselle tulevaisuudessa tehdäänkin, resursointi opettajankoulutukseen on välttämätöntä.
”Pitäisi pohtia, kuinka paljon eri katsomuksia voidaan ottaa uskonnonopetuksen piiriin ja olisiko joissakin katsomuksissa riittävästi yhtäläisyyttä, jotta voitaisiin harkita yhteistä opetusta.”

Piispa Luoma kannattaa oman uskonnon opetusta jatkossakin.
“Suurimmat ongelmat liittyvät käytännöllisiin näkökohtiin. Koulut kipuilevat pienten resurssien kanssa. Pidän kuitenkin arvokkaana omaan uskontoon perehtymistä. Opetushallitus on juuri antanut esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestäjille tarkistetut ohjeet uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksesta. Niiden mukaan oman uskonnon opetuksella on luonteva paikkansa oppiaineiden kokonaisuudessa.”

Oman uskonnon opettaminen ei Luoman mukaan tarkoita silmien sulkemista muilta uskonnoilta ja katsomuksilta, mutta se antaa taustan, johon niitä voi peilata. Uskontojen ymmärtäminen on tärkeää jo pelkästään mutkattoman vuorovaikutuksen ja keskinäisen kunnioittamisen kannalta.
Uskonnonopetus ei ole ollut tunnustuksellista vuoden 2003 jälkeen. Ubani arvioi, että jo ennen sitä opetuksen sisällöt suunniteltiin pedagogisin perustein – ei esimerkiksi jonkun tietyn kirkon tarpeiden mukaan.
”Käsiteltävät teemat arvioidaan sillä perusteella, ovatko ne olennaisia kyseisen uskonnon ymmärtämiseksi. Opetuksen tarkoitus ei ole esimerkiksi kasvattaa lapsesta tunnustavaa kristittyä vaan tarjota yleissivistystä”, Ubani kertoo.
Yleissivistyksen lisäksi uskonnonopetuksen tulisi tarjota oppilaille välineitä oman identiteetin jäsentämiseen.
”Kuka minä olen? Mikä on suhteeni omaan uskontooni? Mitä suomalaisuus minulle merkitsee? Tällaiselle oman elämänkatsomuksen rakentamiselle ja identiteettityöskentelylle ei ole paikkaa muualla opetuksessa.

Uskonnonopetuksessa sanoitetaan myös arvoja ja kasvatetaan aktiivisia yhteiskunnan jäseniä”, Ubani kuvaa.
Piispa Tapio Luoma on samoilla linjoilla.
”Pidän uskonnonopetuksen tärkeimpänä tavoitteena oppilaan oman maailmankatsomuksen ja eettisen näkemyksen rakentumista. Minusta opetus tai mikään yhteiskunnallisen elämän osa-alue ei voi olla maailmankatsomuksen tai uskonnon kannalta täysin neutraalia, ’tyhjää’ aluetta. Maailmaa tarkastellaan ja ratkaisuja tehdään aina jostakin katsomuksellisesta näkökulmasta. Oman uskonnon opetuksessa tämä on tärkeä lähtökohta.”

Peruskoulun opetussuunnitelma muuttuu vuonna 2016. Ubani on ollut mukana laatimassa uutta uskonnon opetussuunnitelmaa. Hän sanoo, että tarvetta on ollut erityisesti huomioida eri katsomusten sisäistä moniäänisyyttä. Samalla kuitenkin sisältöjä pitäisi karsia.

Tapio Luoma toivoo, ettei uskonnonopetuksen määrää vähennettäisi.
”Sellainen kehitys vahvistaisi ajattelutapaa, jossa uskonto nähdään vain vähän merkityksellisenä, kenties jopa vähäpätöisenä ja kummallisena ilmiönä. Uskontojen ja niiden erilaisuuden kunnioittamiseen se ei kannustaisi. On tärkeää, että koulujärjestelmässämme on tilaa oppia ymmärtämään uskontoja sellaisen todellisuuskäsityksen ilmauksena, jossa ihminen etsii jotakin suurempaa kuin vain sitä, mikä viiden aistin avulla hahmottuu.”

Jaa tämä artikkeli: