null Pikkupääsiäisten aikaan

Pikkupääsiäisten aikaan

Ensi sunnuntai on 2. adventtisunnuntai. Sen aihe on Kuninkaasi tulee kunniassa. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 80:15–20, Jes. 44:6–8, Jaak. 5:7–11 ja Luuk. 17:20–24.

Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä.

Luuk. 17:23

”Älkää lähtekö minnekään” ei ole lähetystyötä koskeva ohje, vaan neuvo Jumalan valtakuntaa etsiville ja Jeesuksen paluuta kaipaaville. Valtakuntaa ei tarvitse lähteä etsimään, se on jo yllättävän lähellä. Toisaalta ei pidä kuunnella niitä, jotka ovat tietävinään, missä voimassaan ilmestyvän Jeesuksen voi kohdata. Kun hän lopulta tulee, hän tavoittaa jokaisen.

Kuninkaallisilla on tapana tulla silloin, kun heille sopii. Kuninkaan viipyessä meidän ei auta hermoilla: on parempi huolehtia toisistamme ja tehtävistämme.

Ennen ei ollut tuomiosunnuntaita. Kirkkovuoden viimeisen sunnuntain aihe vaihteli sen mukaan, milloin pääsiäinen oli keväällä ollut ja montako sunnuntaita ehti tulla ennen adventtia.

Kristus-kuninkaan tuleminen kirkkaudessa vakiintui toisen adventtisunnuntain aiheeksi. Adventtiaikamme on sekoitus palmusunnuntain hoosiannaa, juutalaisten messiaskaipuuta, maailmanlopun odotusta, Johannes Kastajaa, ostoksia, piparitaikinaa, kynttilöitä, kalenterin luukkuja ja lasten jännittynyttä odotusta: montako yötä vielä? Siellä täällä vietetään pikkujouluja.

Kirkossa tarjoillaan adventin sunnuntaipäivinä neljä pikkupääsiäistä. Kun kaikki adventtikalenterin luukut on avattu, pikkupääsiäisiä tulee viikon välein lisää, kunnes tulee suuri pääsiäinen. Jo adventtina Jumalan sanansaattajat osoittavat joulun ohi pääsiäiseen, joka antaa merkityksen sillekin, mitä tapahtui Betlehemin karjasuojassa. Jumala ei lähettänyt synnin ja kuoleman varjossa eläville joulutunnelmaa vaan Pelastajan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.