Pomppulinnan vangit
Loikka oikealle, ponnahdus vasemmalle. Kuperkeikka etuperin, voltti takaperin, hyppy ja pyllähdys. Mätkähdys viereistä pomppijaa vasten, ja taas ollaan siellä, mistä lähdettiinkin.
Pomppulinnassa voi notkua, hytkyä ja kokeilla rajojaan rennosti vailla suuntaa, päämäärää ja sitoumuksia. Se on hulvatonta. Muksut eivät poistuisi huojuvasta, muljuvasta hypyttimestä sitten millään.
Isommilta on pomppulinnoihin pääsy kielletty. Siitäkö sisuuntuneina me isommat tuunaamme koko elämästämme pomppulinnan? Pohjamateriaaliksi levitämme huvit ja nautinnot. Puhkumme linnan pulleaksi suositulla puhaltimella, jonka merkki on Kaikkea Pitää Kokeilla.
Yhdessäkin voi yrittää pomppia ja nauraa, mutta oikeasti pilvilinnoissa pomppiminen on sooloilulaji. Kaverin kanssa sattuu aina ennemmin tai myöhemmin kipeä yhteentörmäys. Toinen ei ymmärrä, vaan tulee tielle juuri siihen, mihin minä olin menossa. Muutamaa loikkaa pitemmällä odottavat taatusti kivemmat kaverit ja korkeammat ponnahdukset.
Pysähtyminen kuulostaa mälsältä. Sitoutuminen haiskahtaa neulalta, joka puhkaisisi koko rakennelman. Niinpä me pompimme, kokeilemme ja väsymme. Emmekä etene minnekään.
Aikuinen on se, joka uskaltaa tehdä sen viimeisen pompun. Loikan linnasta ulos.
Vain vakaalla maalla voi valita kurssin ja pitää sen. Kulkea päämääriään kohti. Vaikkapa käsi toisen aikuisen kädessä.
Jaa tämä artikkeli: