null Portaat talven taloon

Portaat talven taloon

Syksyn kylmyyden ja pimeyden lisääntyessä me pohjoisen ihmiset laskeudumme talven taloon — hitaasti, porras portaalta alaspäin, maan sisään, lähes tavoittamattomiin. Emme suorastaan nuku talviunta, mutta horrostamme kyllä, ainakin jotkut meistä.

Valo vähenee kadotakseen lopulta melkein kokonaan. On levon, latautumisen ja syvän unen aika. Näkymätön kasvu hidastuu ja saavuttaa tilan, joka muistuttaa kuolemaa.

Luonto painuu kuin hautaan, kohti maata, kohti pimeää. Kristus, edelläkävijä, näytti meille kaiken lihan tien.

Onhan meillä keinovalot, onhan meillä putkista tuleva lämpö. Emme jäädy emmekä lakkaa toimimasta, mutta luonnon ikikierrossa on silti jotakin jähmettävää.

Monen meistä on vaikea kestää tätä kaamosta, kylmän ja pimeän aikaa. Minä ainakin haluaisin käpertyä kuin murmeli tai karhu syvään koloon nukkumaan, kunnes kevään ensimmäinen viesti puhaltaisi ilman halki ja ensimmäinen valonsäde ylittäisi horisonttini.

Se, että pieni siemen nukkuu kuolemankaltaista unta täynnä odottavaa kasvun voimaa, on aina yhtä suuri luonnon ja elämän ihme.

Jaa tämä artikkeli: