Provosoitukaamme!
Pahuus on yleensä jonkin hyvän tavoittelua väärin tavoin. Mies, joka murhaa perheensä, pyrkii vapauteen. Huijarikapitalisti tavoittelee turvallisuutta. Salliessaan myrkkyjen valuttamisen mereen tehtaanjohtaja pyrkii tehokkuuteen. Keinot ovat vääriä, eivät päämäärät.
Siksi pahuudella on aina puolustajansa. Tonnikalasushi on hyvää. Niinpä ryöstökalastuskin on hyvää.
Tämä on pääsääntö. Pahaa tehdään hyvästä syystä.
Kiusaaminen on siitä poikkeuksellista pahuutta, ettei sillä pyritä mihinkään hyvään. Siksi kukaan ei puolustakaan sitä. Kiusaaminen on kaikkien mielestä väärin, myös kiusaajien, jotka eivät taida tietää mitä ja kuinka väärin he tekevät.
Kiusaajiin kohdistuvat väkivaltafantasiat, jollaisia kaikki koulukiusatut mielessään hellivät vuoroin itsemurhasuunnitelmien kanssa, voivat säilyä aikuisiälle. Anteeksianto voi käydä henkisesti mahdottomaksi. Silloin kiusattu jää itsekin armoa paitsi. Hän tulee riippuvaiseksi omasta kostonhalustaan.
Koska kiusaamista ei kukaan hyväksy, sitä on vaikea olla hyväksymättä. Mitä auttaa sanoa, ettei saa kiusata toisia? Pitäisi keksiä parempaa sanottavaa.
Kiusaaminen saattaa olla pahuutta pahuuden vuoksi, sujuvaa ja huomaamatonta, kuten paholaisen työ aina on. Silti vain tietyissä oloissa ja paikoissa kiusataan.
Koulu on paikoista tavallisin, mutta yhä enemmän puhutaan työpaikkakiusaamisesta. Ja netissä vasta kiusataankin. Sitähän yhdistää työpaikkaan ja kouluun tietty turhautumisen ja tyhjäntoimittamisen ilmapiiri. Nettiaddiktio vastaa oppivelvollisuutta tai taloudellista pakkoa. Jokapäiväinen toiminta itsessään on mieletöntä. Ja koska älykäs nisäkäs ei oikein kestä merkityksettömyyttä, hän rupeaa tekemään tylsyydestä draamaa. Hän alkaa purra toisia, kuten siat nykysikaloissa.
Nyt en sano, että kiusaaminen olisi nykyajan ilmiö. Sanon, että kaikkialle hiipivät tulosvaatimukset ja saatanallinen kilpailun ihanne tekevät turhautumisen ja siksi myös kiusaamisen helpoksi.
Lisäksi kiusaajan työrauha varmistetaan vaientamalla uhrit iskulauseilla. On halveksittavaa ”leikistä suuttua”.
Vielä enemmän vihaan toista suosittua hokemaa: ”Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.”
Väärin! Jos sattuu tai harmittaa edes, huuda täyttä kurkkua.
Jaa tämä artikkeli: