Punajuuren puhe
Tapasin kasvimaan reunassa punajuuren ja puhutin häntä hetken. Siinä hän kasvoi muutaman kuomansa kanssa sipulipenkin naapurissa. Hyvin olivat hänellä muuten asiat, mutta sanoi kylkiä kovertavan. Tukalat olivat hänellä oltavat kaltaistensa keskellä.
Olisit lukenut siemenpussin kyljestä, punajuuri sanoi. Olisit jättänyt rivien väliin tilaa tukkani tuuhettua. Olisit nyppinyt naapurini salaattiin, niin minun ei tarvitsisi nyt vetää vatsaani sisään.
Aloin puolustella. Hullua se on jättää rivien väliin monta kymmentä hyvää ja hedelmällistä senttiä paljasta multaa. Niin pieni kuin siemen on, miten se niin suuria pyytää.
Kitkerää ja kapeaa tulee, kun liian tiukassa paikassa kasvaa, punajuuri sanoi. Jos haluaa mehevää, on annettava väljä tila. Siemenen koosta ei auta sen tulevia tarpeita luulla.
Kohteliaana kasvina punajuuri käänsi katseensa kohti. Miten on itsesi laita? kysyi hän. Onko ollut tilaa tukkaansa tuuletella? Puristaako varpaista? Kykenetkö kääntymään ja vaihtamaan suuntaa?
Väistelin vähän, vetelin vesiheinää.
Mitenkä muut? tinkasi punajuuri. Oletko kylvänyt kaiken yhtä tiukkaan, tunnit ja tekemiset? Ajatellut, että otetaan kerralla monta ja jätetään sitten oman onnensa nojaan? Miten on poikastesi laita, mahtuvatko hengittämään ja heiluttamaan vihreää varttaan? Ainako olet juolavehnänä joka paikassa viemässä toisten juurilta maata?
Jaa tämä artikkeli: