Punakantinen päivä
Ihminen saattaa pelastua uppoavasta Titanicista tai vihaisesta syövästä. Hänen on ollut pakko suostua pelon pimeään putkeen, mutta sen päässä onkin paistanut valo. Vakavasta masennuksesta toipuneet kertovat pitkästä aikaa erottavansa esineiden ääriviivat.
Kristillisessä uskossa on aina ollut merkillinen ristiriita: kuolemanjälkeiseen keskittyminen ja samaan aikaan maanpäällisen siunauksen rukoileminen. Taivaaseen ikävöivät maailmallisuuden moittijat ovat pitäneet Jumalan lahjoina terveyttä, rikkautta ja pitkää elämää.
Puheen tasolla tärkeintä on kuitenkin ollut iankaikkisesta kadotuksesta pelastuminen. Vanhat kirkot ovat täynnä taivaan ja helvetin kuvia, ja uskovaiset erehtyvät yhä vielä painostamaan läheisiään, joilla on parannus ja henkilökohtainen uskonratkaisu tekemättä.
Onneksi ensi sunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus antaa elämän. Eikä hän anna sitä optiona kuoleman varalle, vaan ihan täkäläiseen tarpeeseen, vuokrakolmion pyyhkimättömän keittiönpöydän ääreen.
Jos oikein ymmärrän, Jeesus yrittää sanoa: Kas tässä päiviisi punaiset kannet. Eivät ne ole punaiset siksi, että uskoisit tai innostuisit tai olisit varma. Ne ovat punaiset siksi, että muistaisit kiihtymyksen ja lämmön ja haluaisit avata uuden päivän, jos sellaisen saat.
Jaa tämä artikkeli: