Ilo ja rauha. Liityttyään takaisin kirkkoon Joonas Konstig alkoi myös käydä jumalanpalveluksissa. Hän tuntee erityisen läheisiksi papin lausumat päätössanat: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.”
Punkkarin kotiinpaluu
Kirjailija Joonas Konstig yllättyi ymmärtäessään, että kristillinen usko tekee ihmiselle hyvää.
Kirjailija Joonas Konstig, 37, painaa päänsä, asettaa kämmenensä vastakkain ja kumartuu lähelle pöydän reunaa. Se ei ole ihme, kun puheena on niinkin henkilökohtainen asia kuin suhde pyhään.
Konstigia kaduttaa.
– Huvittaa ajatella, kuinka tyhmä olen ollut, hän sanoo hiljaisella äänellä.
Katumuksen tunteet eivät liity ammatinvalintaan, vaan nuoruuden ylimielisyyteen uskontoja kohtaan. Konstig uskoo, että ihmisellä on sisäsyntyinen pyhän tarve, jota voi verrata vanhempien hoivaviettiin.
– En pitänyt itseäni lapsirakkaana ihmisenä, mutta nyt, kun olen isä, olen suorastaan naurettavan lääpälläni lapsiini. Pyhään pätee sama, Konstig sanoo.
Vuosituhannen vaihteessa Konstig opiskeli Helsingin yliopistossa kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä. Uskonto kiinnosti, koska sen merkitys taiteessa, kirjallisuudessa ja musiikissa on niin läpitunkeva.
– Uskonto oli selvästikin jotakin, mikä liikuttaa ihmisiä. Mutta helsinkiläisopiskelijan maailmasta uskonto puuttui täysin. Monen muun nuoren aikuisen tavoin uskoin, että asiat, joista uskonto puhuu, tiedetään nyt paremmin, hän sanoo.
Ylimielinen ajattelutapa on Konstigin mukaan tämän päivän ihmiselle tyypillinen. Kuvittelemme, että olemme viisaampia ja parempia kuin ihmiset vaikkapa 100 tai 200 vuotta sitten.
Vanhan kirjallisuuden ja kirjallisuushistorian intohimoiselle harrastajalle ajattelutapa kävi mahdottomaksi. Konstig tajusi yhä selvemmin, että suurta osaa maailmankirjallisuudesta on mahdotonta ymmärtää, jos ei ymmärrä uskontoa.
Ongelma kiteytyi kysymykseen, jonka Konstig luki kirjailija Torsti Lehtisen kirjoituksesta: ”Onko todella niin, että Kierkegaard ja Dostojevski, jotka ovat uskonnollisia ajattelijoita, ovat tyhmempiä kuin minä?”
Kysymys osui, koska kumpikin Lehtisen mainitsema kirjailija on Konstigille henkilökohtaisesti tärkeä.
Oli aika ottaa selvää, mistä uskonnossa on kysymys.
Joonas Konstig kasvoi tavallisessa tapaluterilaisessa kodissa, jossa ei puhuttu uskosta eikä politiikasta. Lukiossa Konstig oli vihreätukkainen punkkari ja kiivas kasvissyöjä, jolla oli jyrkkä asenne auktoriteetteihin.
– Viihdyin riparilla ja minulla oli hyvät uskonnonopettajat, mutta ajattelin, että uskontoa pitää vastustaa. Isot ja vallassa olevat instituutiot olivat pahoja.
Nuoruudessaan Konstig luki filosofi Søren Kierkegaardin tekstejä, mutta hyppäsi yli kohdat, joissa tämä käsitteli kristinuskoa. Kahden vuoden tutkimusretki kristillisten ajattelijoiden ja teologien teksteihin on Konstigin mukaan osoittanut piinallisesti, kuinka vähän hän aiemmin tajusi kristinuskosta. Konstig on lukenut muun muassa T.S. Eliotin, G.K. Chestertonin, Alister McGrathin ja kirkkoisä Augustinuksen tekstejä.
– Totta kai kristityt ajattelijat ovat vuosituhansien aikana pohtineet esitettyä kritiikkiä ja antaneet siihen hyviä vastauksia. Huvittaa ajatella, että yksi punkkari kuvitteli olevansa viisaampi ja osaavansa sanoa paremmin.
Erityisen omakohtaiselta tuntuu ajatus, jonka Konstig oppi kirjailija C.S. Lewisilta: ylpeys on suurin ja perimmäinen synti. Se on jopa vaarallisempi kuin ahneus ja viha, koska ylpeys synnyttää niitä molempia.
Se oli nöyryyttävä löytö.
– Ylpeys on ollut aina helmasyntini, Konstig tunnustaa kristityille kilvoittelijoille tutuilla sanoilla.
Mutta se ei jäänyt entisen punkkarin ainoaksi löydöksi.
Toinen uusi asia on ollut se, että usko tekee ihmiselle hyvää.
Joonas Konstigilla on ollut nuoruudestaan saakka taipumus raskasmielisyyteen. Häntä on kalvanut myös sivullisuuden tunne.
Nyt Konstig totuttelee uudenlaiseen ajatukseen: Mitä, jos en olekaan tässä yksin? Ajatus on yllättänyt Konstigin, kun hän on miettinyt esimerkiksi vanhemman vastuutaan tai raha- ja työasioita.
– On huojentavaa ajatella, etten olisikaan niin yksin kuin minusta on aina tuntunut.
Tutkimusretkeen on liittynyt myös paluu kirkon jäseneksi. Konstig on myös alkanut lukea Uutta testamenttia omakohtaisesti, ei enää vain kirjallisuutena tai pohdiskellen, oliko Jeesus yhtä viisas kuin Buddha.
Lukemisen ohella Konstig alkoi käydä kirkossa.
– Ensin olin aika pihalla. Urut alkoivat soida yhtäkkiä, enkä tiennyt, onko tämä virsi vai jokin välisoitto.
Mutta kahdessa vuodessa jumalanpalvelus on tullut tutummaksi. Kirkkovuoden rytmi on tuonut vuodenkiertoon uutta syvyyttä, ja joulun ja pääsiäisen aika merkitsee nyt enemmän kuin ennen.
Erityisen läheisiksi Konstig kokee jumalanpalveluksen päätössanat, jotka pappi lausuu seurakunnalle: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.”
– Rauha ja ilo ovat juuri ne kaksi asiaa, joita elämästäni on aina puuttunut, ja joita en osannut yhdistää kristinuskoon.
Jaa tämä artikkeli: