Noin seitsemän vuotta sitten Havukoskella asuvat Raisa ja Pekka Klutas alkoivat epäillä, ettei kaikki ole kunnossa. Tutulla pyöräreitillä Pekka ei muistanut enää, mistä ajetaan, ja kun hänen piti hakea Raisan sisko tämän kotoa ja viedä lentokentälle, reitti ei muistunut mieleen.

— Myös tuttujen nimet alkoivat unohtua. Kohtasin erään miehen, joka tervehti, mutta en millään muistanut, kuka hän on, vaikka hän oli vanha työparini. Kerran kun eräs rouva bussissa alkoi jutella, minun oli pakko kysyä, kuka hän on, vaikka hänkin oli vanha tuttu siltä ajalta kun työskentelin sähkölaitoksella, Pekka kertoo.

Sitten alkoivat unohtua tuoreemmatkin asiat. Matkalla tuttavan hautajaisiin Pekan oli pakko kysyä Raisalta, kenen hautajaisiin ollaan menossa, vaikka sen piti olla ihan selvää.

Muistivaikeudet alkoivat vaikuttaa myös mielialaan.

— Pekka vetäytyi itseensä, ei puhunut paljoakaan. Ehkä siinä oli jotakin masennuksen tapaistakin, Raisa kuvailee.

Selitys muistivaikeuksiin ja persoonallisuuden muuttumiseen saatiin, kun Pekka kävi vaimonsa patistamana tutkimuksissa. Magneettikuvaukset paljastivat, että Pekalla oli alkava Alzheimerin tauti. Se todetaan nykyään noin 12 000 suomalaisella vuosittain.

Tieto helpotti oloa

Pekka Klutas ei muista, miten hän reagoi diagnoosiin, mutta Raisa muistaa tunteneensa aluksi pelkoa.

— Pelon lisäksi heräsi tarve saada tietoa. Mietin, mitä tästä seuraa ja meneekö Pekka nopeasti huonoon kuntoon. Aloin kerätä tietoa sairaudesta. Luin kaikenlaista ja otin yhteyttä Vantaan Muistiyhdistykseen selvittääkseni, millainen sairaus Alzheimer on ja millaiset seuraukset siitä on, Raisa kertoo.

Raisa ja Pekka Klutas menivät poikansa kanssa käymään Vantaan Muistiyhdistyksessä ja saivat vastauksia mielessä pyörineisiin kysymyksiinsä. Heille oli helpotus kuulla, että tauti etenee eri tavoin eri ihmisillä. Jotkut se vie muutamassa vuodessa huonoon kuntoon, toiset elävät taudin kanssa vielä 20 vuotta.

Raisa ja Pekka Klutaksen kaksi lasta, Vantaalla asuva poika ja Lohjalla asuva tytär, olivat myös aluksi peloissaan isän sairaudesta.

— Hekin rauhoittuivat, kun saivat tietoa, Raisa sanoo.

Lääkitys hidastaa etenemistä

Alzheimerin tautia ei voi parantaa lääkkeillä, mutta Pekka Klutas kokee lääkityksen helpottaneen hänen elämäänsä huomattavasti. Tauti on edennyt hyvin hitaasti ja mielialakin pysynyt hyvänä.

70-vuotias Raisa ja 75-vuotias Pekka arvioivat elävänsä melko tavallista arkea, vaikka Pekan sairaudet ja selkävaivat rajoittavatkin elämää. Mökkireissut Mäntyharjulle ja etelänmatkat ovat saaneet jäädä, tilalle ovat tulleet käynnit vertaistukiryhmissä ja Muistiyhdistyksen tilaisuuksissa sekä jumpassa.

Arkiaskareiden lisäksi Klutakset tapaavat lapsiaan, lastenlapsia ja ystäviä, Pekka seuraa urheilua, Raisa kulttuuria. Aina ei tarvitse olla yhdessäkään: esimerkiksi kauppareissulle Pekka voi lähteä yksinkin.

— Ei moni varmaankaan osaisi Pekasta arvata, mitä hän sairastaa, niin hyvin on nyt mennyt, Raisa veikkaa.

Se Pekkaa harmittaa, että Alzheimerin lisäksi hän sairastaa keuhkoahtaumatautia, jonka hän olisi voinut välttää olemalla tupakoimatta.

— Lopetin tupakoinnin viitisen vuotta sitten, vaikka olisi pitänyt lopettaa viisikymmentä vuotta sitten! Aloittaminen oli niin paljon helpompaa kuin lopettaminen, hän toteaa.

Mikä jää mieleen?

Alzheimerin tauti muistuttaa olemassaolostaan ainakin silloin, kun pitäisi muistella vanhoja tai katsoa valokuvia.

— Kun katson vanhoja valokuvia, tiedostan, että olen ollut tuollakin, mutta en muista siitä mitään. Jos kuvassa on vain Raisa joidenkin muiden kanssa, saatan ihmetellä, että milloin hän on tuolla ollut ja miten minä en ollut mukana, Pekka sanoo.

— On harmi, kun niin iso osa elämästä on pyyhkiytynyt pois, Raisa toteaa.

Toisaalta muisti on yllätyksellinen, toisinaan Pekka voi muistaa jotakin sellaista, jota Raisa ei uskoisi hänen muistavan.

— En osaa sanoa, onko siinä mitä muistan ja mitä en, mitään logiikkaa. Se harmittaa ehkä eniten, etten muista, kuinka toinen poikamme Riku menehtyi 16-vuotiaana. En muista sitä kun hän kuoli, enkä ylipäätään hänen elämästään oikein mitään, Pekka kertoo.

— Entä muistatko sellaista aikaa, kun aloimme seurustella? Se oli elämässä erityisen onnellista aikaa, Raisa kysyy.

— Eikös se sieltä Hessen baarista Malmilta alkanut? Istuit siellä Maijan kanssa, kun näin sinut, Pekka muistelee ja hymyilee vaimolleen.

— Niin se oli. Sinulla oli tapana tulla kavereiden kanssa sinne jalkapalloharjoitusten jälkeen ja siellä katseemme sitten kohtasivat. Kohta olemme olleet viisikymmentä vuotta naimisissa, Raisa vahvistaa.

Vertaistukea kannattaa etsiä

Muistisairaita Pekka Klutas kehottaa ensinnäkin etsimään sopivan lääkkeen, sillä hänelle lääkkeistä on ollut suuri apu. Omilta läheisiltään ja toisten muistisairaiden läheisiltä Pekka toivoo pitkää pinnaa ja sitä, että nämä etsisivät itselleen vertaistukea.

Myös Raisa Klutas pitää vertaistukea kullanarvoisena.

— On tärkeä päästä juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa, vaikka välillä se voi masentaakin, kun näkee sellaisia, jotka menevät huonoon kuntoon nopeasti, Raisa pohtii.

Tulevaisuuden suhteen Raisa ja Pekka Klutaksella on yksi toive: kunpa elämä jatkuisi näinkin hyvänä vielä pitkään.

— Ja minä toivon, että pysyisin terveenä, enkä sairastuisi, Raisa lisää.

Huolehdi aivoista, torju muistisairauksia