– Pyhä kuva koskettaa ja luo katsojassa tunnelatauksia, sanoo elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Pyhän kosketuksia
Tikkurilan ortodoksikirkolla puhutaan pyhistä kuvista.
Useimmiten pyhinä kuvina pidetään kirkkojen alttaritauluja ja ikoneita.
– Silloinkin kun kuva on pieni ja pelkistetty, siihen voi latautua merkityksiä. Kaikkien kuvien tehtävä on vangita merkityksiä, pohtii elokuvakriitikko Taneli Topelius.
Matkaillessaan hän hakeutuu katsomaan pyhiä kuvia kirkkoihin. Siksikin, että ikonit kiinnostavat hänen vaimoaan. Jonkinlaisen perinteisen pyhän kuvan ääripään tarjoaa Topeliuksen lapsuuden kotikirkko Seinäjoella.
– Lakeuden ristissä ei ole alttaritaulua. Seinät ovat valkoiset, edessä on vain iso risti. Katto on korkealla. Paikka on juhlava. Tilan tuntu vaikuttaa.
Kuvien toinen ääripää löytyy elokuvakriitikon työstä. Niin elokuvan otokset, kohtaukset kuin kokonaisuuskin ovat täynnä merkityksiä.
– Sellaisia elokuvia, joissa pyhyys ilmenee – siis joissa on koskettavia hetkiä ja synnyttävät ylevöittäviä tunnelatauksia – tulee ehkä kaksi kolme vuodessa, arvioi Topelius.
Kriitikkona hän on seurannut elokuvia yli kaksikymmentä vuotta.
Ensimmäiseksi Topeliuksen mieleen tulee tieteiselokuva Blade Runner, jossa Harrison Fordin esittämä palkkiometsästäjä jahtaa ihmisiltä näyttäviä robotteja. Viime hetkillä molemmat osapuolet kyseenalaistavat omat periaatteensa ja arvonsa.
Elokuva Birth on Topeliukselle ennen kaikkea Nicole Kidmanin esittämän, leskeksi jääneen päähenkilön kokeman surun kuvaus. Erikoisessa tarinassa noin kymmenvuotias poika ilmoittaa olevansa naisen uudelleen syntynyt aviomies. Elokuvassa Postia pappi Jaakobille tekee vaikutuksen papin tapa nähdä hyvää kaikissa ihmisissä.
Suoraan kristillisiä aiheita elokuvissa käsitellään vähän. Viime vuoden elokuvista Topeliuksen mieleen on jäänyt The Good Lie, sudanilaisten turvapaikanhakijoiden elämää Amerikassa kuvaava hyvän tahdon elokuva. Siinä on mukana myös uskonnon ulottuvuus.
– Vaikka Raamatun Mooses-kertomukseen perustuva Exodus: Gods and Kings on eeppinen spektaakkeli, voi katsoja tietenkin senkin äärellä saada kokemuksen pyhästä. Minua elokuva kiinnostaa sikäli, että se antaa konkreettisia selityksiä Jumalan ihmeteoille. Pienen pojan puhe on Jumalan puhetta Moosekselle.
Kansainvälisellä ekumeenisella rukousviikolla Millainen on pyhä kuva nykyajassa -keskusteluilta su 18.1. klo 18 Tikkurilan ortodoksisessa kirkossa, Läntinen Valkoisenlähteentie 48. Keskustelijoina elokuvakriitikko Taneli Topelius, ikonitaitelija Liisa Holst, kuvataiteilija Pekka Rahkonen ja teatteriohjaaja Jukka Rantanen. Iltateetä ja -kahvia tarjolla klo 16.30 alkaen. Lopuksi ekumeeninen rukoushetki. Eri kirkkokuntien lähetystyö esittäytyy ke 21.1. klo 18 Myyrmäen kirkossa. Rukousviikon päätöstilaisuus su 25.1. klo 16 Rekolan Pyhän Andreaan kirkossa.
Jaa tämä artikkeli: