Rippikoululaiset ja isoset keskittyivät leirikirkossa nuoren seurakunnan veisuihin.
Pyhässä huminassa Holmassa
Korsolaiset rippikoululaiset viettivät intensiivisen viikon rukousnauhojen, sessioiden, jumisten ja ulkoläksyjen pyörteissä.
Jukolan eteisen lattia on täynnä kenkiä. Talon sisällä on silti melko hiljaista. Kaksikymmentäkaksi rippileiriläistä on juuri syönyt aamupalan ja valmistautuu seuraavaan tapahtumaan.
— Rukoushelminauhahetki alkaa viiden minuutin kuluttua, huikkaa nuorisotyönohjaaja Virve Tyllilä tyttöjen huoneeseen.
— Ottakaa tyynyt mukaan, jos haluatte.
Nuoret lampsivat hiljakseen huoneeseen, jossa takan reunalla palaa kynttilöitä ja cd-soittimesta kuuluu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie. Ei se iankaikkisen vanha, vaan moderni versio laulusta.
Lattialla maataan tyyny pään alusena, silmät kiinni. Joku lepää suloisesti vatsallaan. Kaikki eivät tohdi tai halua makuuasentoon, he istuvat lattialla polvet koukussa ja nojaavat seinään, varsinkin pojat. Avonaisesta ikkunasta puhaltelee välillä lempeä kesätuuli. On alkamassa rippileirin neljännen aamun rukoushelminauhahetki.
Musiikki vaimenee alkaakseen Virven lausumien rukousten jälkeen taas uudelleen. Helminauhan jokaiselle helmelle on oma rukouksensa. Kuuluu rapinaa, kun nauhan helmiä kosketellaan ja pyöritellään.
Pikkuhiljaa alkaa kuulua yhä raskaampaa hengitystä. Joku putoaa uneen asti. Ihan jokaista eivät rukoukset tai nauhat jaksa koko aikaa kiinnostaa, vaan oman lompakon sisällön tutkiminen on mielekkäämpää. Hiljaa ollaan kuitenkin.
Rippilapset lepäävät "Jumalan pyhässä huminassa", ainakin rukouksen sanojen mukaan. Niin myös isoset ja pastori.
— Halusin tulla rippileirille. Se oli ihan automaattinen valinta. Tarjolla oli Viron-leiri ja vaellusleiri, mutta minä halusin vapaamuotoiselle rippileirille, ja siksi tulin tänne Holman kurssikeskukseen Klaukkalaan, selittää 15-vuotias Joonas Pekkola.
Joonas tunsi entuudestaan neljä leiriläistä, mutta nyt hän sanoo tuntevansa heistä kaikki. Holma 6 -leirillä on tasajako: poikia ja tyttöjä on molempia yksitoista.
"Kai mulla
ihan pieni usko on Jumalaan.
Ihan sellainen oma."
Kun aamun hiljainen hetki on ohitse, nuoret siirtyvät toiseen huoneeseen. Vaikka rippikoulua käydään, oppitunteja ei enää ole. Tai on, mutta niitä kutsutaan sessioiksi.
Nuoret menevät omille paikoilleen istumaan. Heidät on jaettu viiteen ryhmään ja jokaisella ryhmällä on oma isonen. Ryhmät ovat saanet antaa nimet itselleen. Sulassa sovussa oppitunnilla, ei kun sessiossa, istuvat Teletapit, Yölampaat, Mölkyt, Tatit, Tuhisijat ja Team Ahma.
— Rippikoulun käyneet kaverit antoivat vinkin, että sessioissa kannattaa kuunnella, koska koekysymykset tulevat niistä, Joonas mainitsee.
Virve on edelleen ohjausvuorossa ja aloittaa tunnin, jonka aiheena on diakonia. Nuoret kirjoittavat kuuliaisesti vihkoihinsa, joista selviää myös edellisten sessioiden aiheita. Niissä on käsitelty ainakin omaa itseä, kuka olen ja millainen. Myös Raamattu ja Jumala ovat olleet käsittelyssä.
— No kai mulla ihan pieni usko on Jumalaan. Ihan sellainen oma — niin kuin kaikilla täällä — mutta ei kirkollinen. Usko ylempään voimaan, pohtii Joonas käsitystään Jumalasta.
— En halua mitään tiettyä elämäntyyliä uskonnon mukaan, mutta jonkinlainen kiinnostus uskonasioihin on. Erityisesti minua kiinnostaa kaikennäköinen auttaminen, Joonas sanoo.
Ajatus sopii hyvin päivän aiheeseen. Nuorisotyönohjaaja heittää nuorille kysymyksen: Minkälaiset ihmiset tarvitsevat diakoniatyön apua?
— Toivottomat tapaukset!
— Spurgut!
— Keski-ikäiset!
Edellisten lisäksi avuntarvitsijoiksi luokitellaan päihdeongelmaiset ja mielenterveysongelmaiset.
Nuoret saavat tehtäväkseen jakaa diakoniatyön rahat oikeudenmukaisesti avuntarvitsijoille. Nuoret vetävät linjoja: vähiten senttejä tippuu päihdeongelmaisille ja vanhuksille.
— Päihdeongelma on oma vika, ei niitä tarvitse auttaa! Se on ihmisen oma valinta.
— Vanhustyöstä rahat pois, kun ne kuolevat kuitenkin!
— Eikun mielenterveystyöstä… no mut sit on hulluja enemmän…
— Sairaalasielunhoito? En mä edes tiedä, mitä se on!
Puolitoistatuntisessa sessiossa vallitsee työrauha. Vasta hiukan yli puolenvälin jälkeen jostakin kuuluu vieno pyyntö.
— Pidetään se välitunti, pliis!
Välituntia ei pidetä, vaan nuoret pääsevät hiukan aiemmin vapaalle ennen lounasta. He leviävät session jälkeen pitkin Jukolan huoneita ja pihamaata. Suurin osa pojista juoksee heittelemään koripalloa. Tytöt seuraavat peliä kentän laidalla. Sitä ennen ehtii tupsauttaa puuteria nenänpäähän.
Nuoret kokoontuvat ennen ruokailua ruokalarakennuksen eli Männistön eteiseen. Käsien pesua, suitsait — se käy nopeasti.
Eteisen seinällä on pahvi, jossa on ruokarukouslaulun Nyt silmäin alla Jeesuksen sanat. Ennen kuin laulu voi alkaa, pastori Sanna Heikurinen antaa leiriläisille noottia pihalle heitetyistä tyhjistä limsapulloista. Niille kun on oma pussinsa.
Seinällä on siis vanha tuttu ruokalaulu, mutta siihen se jääkin. Kohta ollaan silmäin alla Jeesuksen Dirlandaan tahdissa. Daa-dirlan-dirlan-daat korvataan aamenilla.
Ruokatauolla ehtii muutakin kuin syödä. Leirillä ystävystyneet Essi Kuronen ja Elina Pitkänen pelaavat pingistä. Pingispöytä on ahkerassa käytössä.
— Täällä on vain kaksi mailaa ja näistäkin toinen on rikki, tytöt harmittelevat, mutta naurussa suin.
Pallon lätkiminen sujuu siitä huolimatta. Essi kertoo voittaneensa pelissä poikiakin. Elina viihtyisi rippikoululaisena pidempään kuin viikon, jonka he Holmassa viettävät.
— Mutta on mukava, että me saamme toistemme mese-osoitteet, niin voimme pitää yhteyttä leirin jälkeen, iloitsee Elina. Leirin ohjaajat olivat luvanneet kerätä kaikkien yhteystiedot ja rippikoululaiset saavat ne leirin päättyessä.
Osa rippikoululaisista valmistelee ohjelmaa seuraavaan sessioon, joka on jumis. Tai Sanna-pastorihan sen toimittaa, mutta "suntioryhmä" eli nakkiryhmä roudaa virsikirjat ja Nuoren seurakunnan veisukirjat ja muun rekvisiitan ulos leirikirkkoon. Ja "jumisryhmän" nuoret avustavat jumalanpalveluksen tekstien ja rukousten lukemisessa.
Jokapäiväisissä jumiksissa käsitellään kirkkovuoden kohokohtia. Perjantaina on päästy adventin, joulun ja pitkänperjantain jälkeen pääsiäiseen. Helluntai jää lauantaihin, joka on viimeinen kokonainen leiripäivä.
Kun jumiksessa päästään uskontunnustukseen, joka iikka nousee tottuneesti ylös. Vaikuttaa siltä, että uskon tunnustaminen on helppoa, niin varmana litania lausutaan. Puhumattakaan Isä meidän -rukouksesta. Nuoret osaavat läksynsä.
— Ulkoläksyt opetellaan itsenäisesti, ja sitten ne sanotaan isosille tai ohjaajille. Minä suoritin ekana leiripäivänä viisi ulkoläksyä ja tokana sen viimeisen, valaisee asiaa Joonas, joka tänään on jumisryhmän tekstinlukijana.
— Opin helposti sellaisen, joka minua kiinnostaa, esimerkiksi historian, mutta matikkaa en opi hyvin, tarkentaa nuorimies.
Jumiksen jälkeen Sanna-pastori kysyy.
— Kenellä on peepee? Entä jusu?
Mitä? Sessiot ja nakkiryhmät kuulostavat täysin selviltä tähän verrattuna!
Myöhemmin selviää, että jusu on jumiksen suunnittelua ja peepee tarkoittaa päivän peiliä. Leirin iltaohjemaan kuuluu, että päivän peilissä kukin ryhmä vuorollaan kysyy toisilta ryhmiltä kysymyksiä päivän tapahtumista. Kysymykset pitää tietenkin miettiä etukäteen.
Pojilla ei kauan mene päiväjuomaa nauttiessa, vaikka sen kanssa on tarjolla tuoretta pullaa. Hetkessä heitä jo astelee pihamaalla kohti Jukolaa.
Viisi poikaa, Joonas yhtenä heistä, istuutuu poikien huoneen pöydän ympärille ja pelikortit laitetaan jakoon. Pelin nimi on "kusetus", mutta pojat eivät ole varmoja, onko se virallinen nimi. Öisin tässä yhdessä ja samassa huoneessa nukkuu yksitoista poikaa kerrossängyissä.
— Pieni miinus täällä leirillä on ollut tuo iltajuttu. Kun pitäisi mennä nukkumaan, niin häsläys alkaa. Ehkä joukossa tyhmyys tiivistyy. Kaikki vaan jatkavat puhumista, vaikka pitäisi nukkua. Ekana yönä minäkin vähän puhuin, mutta seuraavana aamuna väsytti niin, että totesin nukkumisen kannattavan, Joonas toteaa.
— Kuriin meidät saatiin uhkauksella, että joutuu vaihtamaan huonetta, jos ei ole hiljaa.
"Ehkä joukossa tyhmyys tiivistyy.
Kaikki vaan jatkaa puhumista, vaikka pitäisi nukkua."
Iltapäivällä kierretään diakoniarasteja, joissa aamusessiossa opittuja asioita harjoitellaan käytännössä. Isoset ovat autettavien rooleissa ja nuorten pitää ratkaista, kuinka heitä autetaan.
Autettavina ovat yksin vaeltava 5-vuotias poika, jonka äiti on jäänyt terassille juomaan olutta, dementoitunut mummo, joka ei muista, missä hänen kotinsa on ja itsetuhoinen nuori, joka ei voi mennä kotiinsa, koska vanhemmat ryyppäävät kotona. Diakoniarasteilta löytyy myös tajuton narkkari, ystävä, joka on ajanut humalassa ihmisen päälle ja maahanmuuttajanainen, joka ei osaa mennä Korsosta Pasilaan.
Rippikoululaiset kiertävät rastilta toiselle omissa ryhmissään. Tehtävän jälkeen isoset kertovat, kuinka riparilaiset suoriutuivat auttajina. Esille nostetaan niin hyvin tehdyt asiat kuin mokatkin. Yleistä hilpeyttä herättää yhden ryhmän ensikommentti, kun edessä oli seisonut dementoitunut mummo.
— Ryöstetään se!
Ja neuvo nuorelle, joka ei voinut mennä kotiinsa, oli samaa sarjaa. Mustaa huumoria.
— Lähe liftaamaan!
Loppujen lopuksi kaikki ryhmät osasivat auttaa sekä mummoa että nuorta, ja kaikkia muitakin suunnilleen niin kuin pitikin.
Sunnuntaina bussi kuljetti nuoret Klaukkalan iki-ihanalta rippileiriltä pois. Kolme päivää leirin jälkeen Joonas on tulossa konfirmaatioharjoituksista Korson kirkolta. Siellä oli tsekattu tilaisuuden kulku, istumajärjestys ja harjoiteltu konfirmaatiolaulua.
— Fiilis on hyvä ja haikea. Vähän tulee ikävä niitä tyyppejä, Joonas kertoo.
Rippikoulun koe oli Joonaksen mielestä helppo. Siinä oli kysytty muun muassa, mitä synti on.
— En nyt muista mitä siihen vastasin, se taisi vähän mennä pieleen, mutta oikea vastaus on, että synti erottaa ihmisen Jumalasta.
Jeesuksen elämän pääkohdat piti myös tietää. Kokeen mielipidekysymys koski rukoushelminauhaa, että mikä helmi on itselle tärkein.
— No mä laitoin, että minä-helmi.
Entäs muuttuiko rippikoulussa käsitys Jumalasta?
— Äh, nää on niitä vaikeita kysymyksiä… Oma käytös saattoi kääntyä vähän positiivisempaan suuntaan, vähän viisaammaksi. Miettii mitä sanoo tai tekee.
Joonas on satavarma, että menee ensi kesänä isoseksi rippileirille.
— Haluan isoseksi sen takia, että voisi tutustua muihin isosiin ja saisi sen leirikokemuksen uudestaan.
Jaa tämä artikkeli: