Pyhiinvaelluksella viehättää elämän yksinkertaisuus
Pyhiinvaellus on kuin vähän pidempi kävelyretriitti, sanoo Paavalinkirkon nuorisotyöntekijä Janne Honkanen.

Pyhiinvaellus on kuin vähän pidempi kävelyretriitti, sanoo Paavalinkirkon nuorisotyöntekijä Janne Honkanen.

Pyhiinvaelluksella viehättää elämän yksinkertaisuus

Janne Honkanen kokoaa porukkaa Santiago de Compostelaan kävelemään.

Jos tämä ei olisi pakollista, tämä olisi hauskaa. Näin Janne Honkanen ajatteli, kun armeijassa marssittiin. Intistä päästyään Honkanen alkoi vaeltaa omaksi ilokseen. Kun puoliso teki sattumalta harjoitustyön pyhiinvaelluksista Santiago de Compostelaan, avautui ovi Euroopan kuuluisimmalle vaellusreitille.

Paavalin seurakunnan työntekijä Honkanen on vaeltanut puolisonsa kanssa Santiagoon muutamassa osassa. Vasta kolmas vaelluspätkä vei perille.

Enää ei perille pääseminen merkitse Honkaselle mitään, mutta matkanteko merkitsee sitäkin enemmän. Honkanen on kulkenut ylös ja alas vuorenrinteitä kilometrien mittaisella hiekkarannalla ja valtavalla lakeudella.

Janne Honkasen mielestä toisinaan on terveellistä tehdä oman elämän inventaario.

Janne Honkasen mielestä toisinaan on terveellistä tehdä oman elämän inventaario.

Ei tarvitse olla triathlonisti

Janne Honkanen oppi nopeasti, että kilometrien ahnehtiminen ei pyhiinvaelluksella kannata. Taukoja on hyvä pitää. Honkanen pysähtyykin puolen tunnin välein. Tasainen rytmi takaa matkan jatkuvuuden.

Satojen kilometrien vaellus kuulostaa valtavalta urakalta, mutta Honkasen mielestä pyhiinvaeltajan ei tarvitse olla teräskuntoinen triathlonisti. Majoituspaikkoja on paljon ja ne ovat hyvin lähellä toisiaan, joten päivämatkat saa palasteltua kohtuullisiksi. Reitin pituutta ja vaikeustasoa voi säätää.

– Jos pystyy kiipeämään pari kerrosta portaita hengästymättä hengiltä, se riittää, Honkanen vakuuttaa.

Huono suuntavaistokaan ei ole syy jättää pyhiinvaellusta väliin.

– Eksyminen vaatii erityistä kykyä. Reitti on merkitty todella hyvin. Matkan varrella paikalliset jopa laittavat simpukoita merkiksi piha-aitoihin.

Simpukat olivat jo keskiajalla Santiago de Compostelaan pyhiinvaeltavien Jaakontien kulkijoiden tunnus.

Eksyminen vaatii erityistä kykyä. Reitti on merkitty todella hyvin.

Pahinta rakot ja ruokamyrkytykset

Jos arveluttaa lähteä yksin Santiagon-tielle, Janne Honkasella on ratkaisu. Pari vuotta sitten hän kokosi porukan, joka tapasi pari kertaa Suomessa ja sitten suuntasi yhdessä kohti pyhiinvaellusreittiä. Honkanen kulki kolmen ensimmäisen päivän ajan porukan kanssa ja kääntyi sitten omalle reitilleen.

Hän on myös organisoinut camino-kummitoimintaa, jossa kokeneempi vaeltaja tsemppaa vasta-alkajaa Suomen päässä. Maaliskuussa Honkanen järjestää Paavalinkirkolla camino-tapaamisen, jota voi myös seurata livenä Facebookin Pyhiinvaellus-ryhmässä.

Pahinta vaelluksilla ovat Honkasen mukaan olleet muutamat rakot ja ruokamyrkytyksen jälkitila. Aina on kuitenkin yöpaikka löytynyt, eivätkä he ole koskaan eksyneet. Santiagon-tiellä on väkeä maailman joka kolkasta. Samanhenkinen porukka tulee toimeen keskenään.

– Joskus on kyllä ollut kuorsaamisdraamoja.

Sisäiset prosessit nostavat päätään

Vaelluksella oppii ainakin sen, että aurinkorasvaa kannattaa laittaa toiseen poskeen enemmän kuin toiseen. Jokainen vaellus muuttaa kulkijaansa. Mutta mikä se muutos on, sitä Honkasen on vaikea kuvailla.

– Vaelluksella viehättää elämän yksinkertaisuus. Arkena huolehditaan niin monesta asiasta. Kun saa keskittyä vain muutamaan asiaan, sisäiset prosessit nostavat päätään.

Honkanen mielestä toisinaan on terveellistä tehdä oman elämän inventaario: mistä kannattaa pitää kiinni ja mistä irrottaa.

– Inventaario kannattaa tehdä mieluummin etupainotteisesti eikä vasta sitten, kun kaikki pelimerkit on jo käytetty. Jos haluaa ottaa elämässään aikalisän, kävely on yksi hyvä vaihtoehto.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: