Pyhiinvaeltajan ei tarvitse lähteä kauas – pyhyyttä voi löytää kaupan parkkipaikalta
Kivikirkkovaellus lähtee Espoon tuomiokirkosta lauantaina 26.8. kello 8.

Kivikirkkovaellus lähtee Espoon tuomiokirkosta lauantaina 26.8. kello 8.

Pyhiinvaeltajan ei tarvitse lähteä kauas – pyhyyttä voi löytää kaupan parkkipaikalta

Vaeltaessa ylimääräiset ajatukset karisevat pois. Parhaimmillaan voi löytää yhteyden itseensä.

Mikä tekee pyhiinvaelluksesta pyhän? Se on Kaisa Karirannalle vielä mysteeri. Helsingin piispan erityisavustajalla on takana lukuisia vaelluksia, mutta vastausta ei ole löytynyt.

– Tein suunnilleen vuonna 2010 ensimmäisen pyhiinvaellukseni. Sen jälkeen olen kiihtyvällä tahdilla löytänyt vaelluspaikkoja ja -reittejä.

Karirannan mielestä vaelluksella tärkeintä ei ole kulkupeli. Aina ei tarvitse vaeltaa jalkaisin. Myös moottorien voimalla voi taittaa pyhää matkaa.

Esimerkiksi Espanjan, Ranskan ja Portugalin kierroksellaan hän liikkui lentokoneella, junalla ja bussilla.

Tärkeintä on se, minkälaisen merkityksen itse matkalleen antaa. On eri asia, pitääkö reissuaan turistilomana vai pyhiinvaelluksena.

Vaellukselle Jumalan kanssa

Tutkijatohtori Panu Pihkala on pääsääntöisesti samaa mieltä. Päämäärä ei ole tärkein, vaan matkustaminen.

– Pyhiinvaellus on matka, jossa kohdataan pyhää. Vaelluksella kuljetaan yhdessä Jumalan kanssa, Pihkala kuvailee.

Hänen mielestään pyhiinvaellus tapahtuu kuitenkin parhaimmillaan oman ruumiin voimin. Kävely, pyöräily tai soutaminen tekee vaelluksesta kokonaisvaltaisen kokemuksen.

Pihkala kuitenkin myöntää, että pyhyyttä voi kokea myös kulkuneuvoissa. Esimerkiksi monet liikuntarajoitteiset ovat tunteneet pyhää Santiago de Compostelan vaellusreitillä myös linja-autossa.

Kävelyyn ei tarvitse erityistä pyhyyttä, sillä koko elämä on pyhää."

– erityisavustaja Kaisa Kariranta

Rasitus yksinkertaistaa ajatuksia

Karirannan mukaan jokaisella vaelluksella pyhyys näyttäytyy erilaisena. Siihen vaikuttaa muun muassa se, taittaako matkaa yksin vai ryhmässä.

– Pyhiinvaellukseen kuuluu vetäytyminen ja itsensä tutkailu. Rasitus yksinkertaistaa ajatuksia, Kariranta kuvailee.

Vaeltaessa ei voi pyöritellä ajatuksia samaan tapaan kuin illalla nukkumaan mennessä. Rasitus jättää jäljelle vain se, mitä on meneillään omassa sisimmässä. Vaeltaminen näyttää oman sielun tilan.

Heinäkuussa Kariranta pyöräili leikkisästi nimetyn Tour de Armon. Reitti kulki Sastamalasta Kokemäenjoen vartta pitkin Porin Suomi-areenaan. Yhdessätoista tunnissa matkaa kertyi 110 kilometriä.

Matkan alussa hänen päässään pyöri lastenlaulun säe "mummolaan kun pyöräilemme, pilvenhattaraa ei näy". Loppumatkasta mielessä oli enää kolme säveltä laulusta. Näin ajattelu yksinkertaistui.

Pihkalan pyhiinvaelluksen ryhmä on pysähtynyt lepäämään keskelle vehreyttä. Kuva on aiemmalta vaellukselta.

Pihkalan pyhiinvaelluksen ryhmä on pysähtynyt lepäämään keskelle vehreyttä. Kuva on aiemmalta vaellukselta.

Koko elämä on pyhää

Pyhiinvaelluksella ei Karirannan mielestä tarvitse edes käydä kirkossa. Hän on tehnyt esimerkiksi pyhiinvaelluksen Lahden Prismasta Keravan Prismalle.

– Kävelyyn ei tarvitse erityistä pyhyyttä, sillä koko elämä on pyhää. Arjessa sitä on kuitenkin vaikea muistaa, Kariranta toteaa.

Pihkalan mukaan positiivisia vaikutuksia on jo päivän kestävällä vaelluksella. Vaikutukset ovat kuitenkin sitä suuremmat, mitä pidempi vaellus on. Parhaimmillaan voi löytää yhteyden itseensä, toisiin ihmisiin ja luontoon. Elämän tärkeysjärjestys selkeytyy kävellessä.

Uskon, että moni yllättyy, miten kauniita luonnonpaikkoja matkan varrella on."

– tutkijatohtori Panu Pihkala

Vesipullo on ehdoton

Vaeltaminen tarjoaa oivallisen mahdollisuuden tutustua Suomen kauniiseen luontoon. Kävellessä kiinnittää aivan eri tavalla huomiota paikkoihin ja maaston muotoihin kuin autolla ajaessa.

Moni retkeilijä ottaa mukaansa pyhiinvaeltajan tunnusmerkin, sauvan. Siihen on hyvä tukeutua epätasaisessa maastossa. Pihkalan mukaan sauvalla on myös vertauskuvallinen merkitys. Se tukee samalla tavoin kuin Jumala.

Pyhiinvaellus on tuhansia vuosia vanha perinne. Siitä huolimatta matkalaisen ei tarvitse taantua historiaan. Kariranta kehottaa kokeilemaan nykytekniikan tarjoamia mahdollisuuksia. Esimerkiksi pyöräillessä auttavat pehmustetut housut.

Kariranta neuvoo valitsemaan vaellukselle hyvät jalkineet, joilla on jo aikaisemmin kävellyt. Uusilla kengillä kävellessä voi tulla epämiellyttäviä hiertymiä.

– Kamera kannattaa ottaa mukaan. Vaeltaessa aistit herkistyvät ja on helpompi nähdä asioita ympärillä, Kariranta toteaa.

Vesipullo on myös ehdoton varuste. Kariranta on unohtanut kerran pullon, eikä aio tehdä sitä toiste. Fyysisessä rasituksessa ihminen menettää nestettä hikoilemalla. Siksi vaeltaessa on tärkeää juoda.

Pihkalan mukaan vaeltajan kannattaa ottaa mukaan avoin mieli. Hänen vetämillään vaelluksilla osa matkasta tehdään hiljaisuudessa. Silloin omille ajatuksille on tilaa.

Tänä vuonna Pihkala vetää kuudennen kivikirkkovaelluksensa. Tämä kuva on aiemmalta vaellukselta.

Tänä vuonna Pihkala vetää kuudennen kivikirkkovaelluksensa. Tämä kuva on aiemmalta vaellukselta.

Yksin tulee riuhdottua

Vaeltajan ei tarvitse olla huippukunnossa. Kariranta myöntää, että 20 kävellyn kilometrin rajan jälkeen auttaa, jos on hyvä pohjakunto.

Yli 100 kilometrin pyöräily voi tuntua huimalta tavoitteelta. Tour de Armo oli kuitenkin Karirannan elämän helpoin pitkä matka.

– Vaeltamisessa helpottaa vetäjä, joka määrittää tahdin. Yksin tulee helposti riuhdottua turhankin lujaa vauhtia.

Elokuussa on yksinkertaista lähteä pyhiinvaellukselle, sillä tarjolla on kaksi retkeä kivikirkoille. Helsingin Vanhankaupunginlahdelta lähtee perinteikkään Pyhän Laurin vaelluksen pääreitti Vantaan Pyhän Laurin kirkolle. Reitillä on pituutta 10 kilometriä.

Vaeltaja voi myös valita lyhyemmän reitin. Mukaan pääsee esimerkiksi Tikkurilasta, Asolasta ja Hakunilasta.

Pihkala puolestaan vetää Suomen luonnon päivänä vaelluksen Espoon tuomiokirkolta Vantaan Pyhän Laurin kirkolle. Matkaa kertyy noin 26 kilometriä.

– Reitti kulkee pääkaupunkiseudun halki. Uskon, että moni yllättyy, miten kauniita luonnonpaikkoja matkan varrella on, Pihkala sanoo.

Alkumatkalla reitti kulkee Kauniaisten Kasavuoren ohi. Siitä vaellus jatkuu pitkin Kehä II:n suoja-alueeksi tarkoitettuja viheralueita pitkin. Reitin lopussa vastassa ovat Keskuspuisto ja Tammiston vanhat tammet.

Kyseessä on kuudes Pihkalan vetämä kivikirkkojen vaellus. Tänä vuonna hän kulkee ensimmäistä kertaa seurakuntalaisten kanssa Espoosta Vantaalle. Aiemmin retket ovat suuntautuneet Kirkkonummelle.

– Haaveenani on vetää joskus vajaan viikon mittainen vaellus Länsi-Uudenmaan kivikirkosta toiseen.

Simpukassa kaikuvat omat sydämenlyönnit

Lehtikuvissa pyhiinvaeltajat nähdään usein hattu päässä, viitta selässä ja sauva kädessä. Varusteet juontavat juurensa pyhiinvaelluksen historiaan. Niille on kehitetty myös teologiset merkitykset.

Kengät merkitsevät hitautta. Ne hidastavat kulkijan kiirettä. Jalan ei pääse yhtä kovaa kuin autolla, vaikka haluaisi.

Sauva on puolestaan merkki vapaudesta. Se suojaa kulkijaa vihollisilta ja vääriltä teoilta.

Myös hattu tuo huolettomuutta. Se suojelee auringon paahteelta ja pahoilta ajatuksilta.

Viitta puolestaan korostaa vaeltamisen yksinkertaisuutta. Se suojaa sateelta ja kovilta sanoilta.

Laukussa kulkevat mukana ruoka ja juoma. Niitä on helppo jakaa muille kulkijoille.

Simpukka tuo matkalle hiljaisuutta. Kun siihen painaa korvansa, kuulee vain oman sydämensä lyönnit. Se ohjaa pois metelistä.

Lyhty valaisee ympäristön ja oman sisimmän. Se vie pyhän lähteille.

Lähde: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkopalvelu Sakasti

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi