Pyhiinvaellus oli kansanliike
Myöhäisellä keskiajalla lähes jokainen teki elämänsä aikana ainakin yhden pyhiinvaelluksen.
Elettiin armon vuotta 1462. Helsingin pitäjässä keskellä peltoaukeaa kohosi kermanvalkoiseksi kalkittu kirkko, nykyinen Pyhän Laurin kirkko.
Piispa Konrad Bitz oli vihkinyt jyhkeän kivikirkon pari vuotta aiemmin juhlallisesti käyttöön. Juhlallinen kulkue oli kulkenut monta kertaa piispan perässä kirkon ympäri ja kansa oli seurannut toimitusta suut ammollaan.
Kirkon pääalttari oli pyhitetty Pyhälle Laurentiukselle, kaukaisen Rooman vainoissa kuolleelle marttyyrille ja köyhien ystävälle.
Alttarin suojissa oli Laurentiuksen pyhäinjäännös, reliikki. Sen läheisyydessä uskottiin tapahtuvan ihmeellisiä asioita. Kerrottiin, että moni oli sen luona parantunut sairauksistaan ja saanut apua vaikeuksiinsa.
Yhteys Vantaalta Roomaan
Vaikka Laurentiuksen hauta oli Roomassa, hänen nimeensä vihittyjä kirkkoja pyhäinjäännöksineen oli Euroopassa jo satoja. Laurentius oli suosittu pyhimys, rohkea ja huumorintajuinen uskon puolustaja, joka keisarin tivatessa kirkon aarretta oli tuonut tälle rahojen sijasta köyhät ja raajarikot.
Hänet poltettiin halstarilla elävältä, mutta siitä hänen tarinansa kuitenkin vasta alkoi. Pyhä marttyyridiakoni oli kuollut lujassa uskossa Kristukseen, ja siksi hänen pyhyydestään riitti jaettavaa myös rahvaalle maan päällä.
Jos teki pyhiinvaelluksen Laurentiuksen nimissä, saattoi saada aneen, joka lyhensi kiirastulessa syntien hyvittämiseksi vietettävää aikaa. Laurentius pystyi puhumaan myös omaisten puolesta Jumalan pyhän valtaistuimen edessä.
Suosituskirje ja siunaus matkalle
Kirkonkylässä oli tänä viikonloppuna suuret juhlat ja tavallista enemmän väkeä. Koko katolisessa Suomessa oli asukkaita vain runsaat kaksisataatuhatta, joten satojen, kenties jopa yli tuhannen ihmisen joukko oli suuri.
Pyhimyksen nimikkopäivän yhteydessä pidettiin markkinat, jotka kiinnostivat monia. Tärkeää oli myös se, että papit toivat kansanjoukon nähtäville pyhiä esineitä, joukossa Laurentiuksen reliikin.
Niinpä juhlakansan joukossa oli myös ihmisiä, jotka olivat tulleet paikalle devotionis causa eli hartauden vuoksi. He olivat antaneet pyhimykselle lupauksen vaelluksesta, koska olivat kokeneet varjelusta tai parantuneet. Joku kauppamies oli tuonut kirkolle vahakynttilän kiitokseksi tästä.
Muutamalla vaeltajalla oli mielessään pidempi matka. He pyysivät papilta suosituskirjettä, joka todisti heidän olevan pyhiinvaeltajia. Pidemmälle matkalle kirkossa toimitettu siunaus oli tarpeen. Eräs talonpoika oli sopinut papin edessä myös omaisuutensa hoidosta ja laatinut testamentin, jos jotain sattuisi. Talon piti siirtyä veljelle, jos miestä ei kuuluisi takaisin.
Yksinkertainen ja tarkoituksenmukainen asu
Pitkälle matkalle lähteneillä pyhiinvaeltajilla oli yllään asu, josta heidät tunnisti: lierihattu suojaksi säältä, pitkä viitta, matkasauva, juomapullo ja olalla kannettava laukku, jossa oli parin päivän muona. Enempää ei tarvittu, sillä kirkko piti huolen vaeltajista ja joissakin kylissäkin ihmiset auttoivat, se kun katsottiin ansioksi taivaspolulla.
Kirkon majataloissa ja luostareissa vaeltaja sai yösijan ja päivän muonan. Siksi vaelluksille pystyi lähtemään myös tavallista kansaa, ei vain pappeja ja porvareita. Kielitaitoa saati lukutaitoa ei monella ollut, joten useimpien matkat ulottuivat Turkuun tai Nousiaisiin, piispa Henrikin pyhiin paikkoihin. Uudeltamaalta sinne kuljettiin suurta rantatietä eli Kuninkaantietä pitkin.
Hämeen härkätie oli osa halki Euroopan kulkenutta Jaakon tietä. sen toisessa päässä Suomessa oli Hattulan kirkko ja toisessa päässä Espanjassa Santiago de Compostelan kaupunki ja kirkko. Sitä kunnioitetaan yhä Jeesuksen opetuslapsen, apostoli Jaakob vanhemman hautapaikkana.
Jaakon tietä kerrottiin jonkun saksalaisen kulkeneen myös Suomeen ja käyneen Rengon Pyhän Jaakon kirkossa. Varmaan Pyhän ristin kirkko Hattulassa oli hänen matkansa kohteena. Jeesuksen ristille pyhitetty kirkko oli voimallinen ja siellä oli moni käynyt myös Helsingin pitäjästä.
Jotkut matkalaiset lähtivät Ruotsiin Vadstenaan Pyhän Birgitan muistoa kunnioittamaan tai soturikuningas Olavin haudalle Norjan Nidarosiin eli nykyiseen Trondheimiin. Se oli Ruotsin, Tanskan ja Norjan muodostaman valtioliiton eli Unionin suosituin kohde.
Unioni tosin natisi jo liitoksissaan, mutta vielä oli rauhan aika.
Vaelluksilla sovitettiin myös rikoksia
Kirkonkylälle kokoontuneen väen joukossa oli myös kaksi pitkälle vaellukselle monta vuotta sitten lähtenyttä ja sieltä hengissä palannutta miestä.
Toinen heistä oli käynyt Santiagossa sovittamassa rikostaan, pikaistuksessa tehtyä miestappoa. Osan matkasta hän oli kulkenut paljain jaloin. Nyt hän kantoi mukanaan matkansa merkiksi Santiagosta saatua kampasimpukkaa. Sen ja kirjallisen todistuksen avulla hänet oli otettu takaisin kyläyhteisöön. Nyt hän oli arvostettu tarinankertoja.
Vielä pidemmällä Roomassa ja Jerusalemissa oli käynyt kylässä vieraileva mustiin pukeutunut dominikaaniveli. Hän väitti käyneensä Pyhän haudan kirkossa ja oli siellä tehnyt lupauksen jättää taakseen entinen elämänsä. Nyt hän avusti kylän pappia messussa.
Messu toimitettiin latinan kielellä, joten suurimmaksi osaksi se meni yli ymmärryksen. Mutta kirkossa oli jännittävää haistella suitsutuksen tuoksua ja kuunnella Pater Nosteria ja Ave Mariaa. Tänään moni meni myös ehtoolliselle, kun oli ensin edellisiltana ripittäytynyt kylän papille.
Pyhimykset toivat uskon lähelle
Isä meidän -rukous, Ave Maria ja tutut laulut olivat pyhiinvaeltajien mielessä heidän kulkiessaan paikkakunnalta toiselle kärrypolkuja pitkin. Tärkein hengellisyyden lähde oli jumalanpalvelus, joka kaikkialla Euroopassa oli hyvin samantapainen — toki isoissa katedraaleissa paljon juhlallisempi kuin pienissä maalaiskirkoissa.
Pyhimykset olivat tavalliselle kirkkokansalle tärkeitä, sillä heidän kauttaan usko tuli lähemmäksi ja jopa käsin kosketeltavaksi. Ei Jumalaa rohjettu lähestyä suoraan, oli parempi pyytää esirukousta vaikka Marialta.
Kirkolle ja maallisille ruhtinaille reliikit toivat arvovaltaa eli mitä enemmän niitä oli, sen parempi. Ei ihme, että esimerkiksi pyhimysten luunpalasia sisältävät lippaat koristettiin kullalla ja jalokivillä.
Pyhien ihmisten tarinoita otettiin myös kansan sananparsiin, joista joidenkin paikalla oli ennen ollut muinaisia jumalia. Sanottiin ”anna Antti ahvenia” — vedenjumala Ahdin sijasta vedottiin siis Pyhään Andreakseen.
Pyhiinvaeltajat eivät olleet tavaton näky 1400-luvun lopun Suomessa. Heidän kauttaan ajatukset ja vaikutteet levisivät Euroopasta tänne.
Kun vaeltaminen yleistyi ja siihen liittyivät yhä enemmän anekauppa ja rikosten sovittaminen, kasvoivat myös epäkohdat ja kritiikki etenkin Etelä- ja Keski-Euroopassa. Pyhiinvaeltajien joukossa saattoi olla myös rettelöitsijöitä ja jopa vakoojia, joille pyhiinvaeltajan rooli oli naamio.
Uskonpuhdistuksen jälkeen pyhiinvaellusperinne katkesi vähitellen protestanttisissa maissa. Pyhimysten palvonta, jota toki katolisessakaan kirkossa ei virallisesti pitänyt olla, ei sopinut uuteen oppiin.
Piti olla vain Kristus, hänen armonsa ja Raamattu.
Mutta vielä sukupolvien ajan pyhimyksiä kunnioitettiin salaa, vaikka reliikkien suojaksi tehdyt aarteet katosivat valtiovallan pohjattomaan kassaan.
Lähteitä:
Professori Christian Krötzlin ja pyhiinvaelluspappi
Kalle Elonheimon haastattelut.
Christian Krötzl: Tilapäinen ulkopuolisuus teoksessa Kuokkavieraiden pidot (toim. Jarmo Peltola ja Pirkko Markkola). Vastapaino 1996; Pyhimysten ja pyhiinvaeltajien Eurooppa teoksessa Keskiajan kevät (toim. Tuomas M. Lehtonen). WSOY 1997.
Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla. Otava 2003.
Tuomas Heikkilä ja Liisa Suvikumpu: Pyhimyksiä ja paanukattoja. Kirjapaja 2009.
Pyhän Laurin vaellus 11.8.
Pyhän Laurin vaellus kuljetaan nyt kolmannen kerran. Määränpäänä on Pyhän Laurin kirkko. Mukaan hyvät kengät tai polkupyörä, säähän sopivat ulkoiluvarusteet ja ehdottomasti vesipullo.
Pääreitti
- lähtö Helsingin Vanhankaupunginlahdelta klo 15 (rauhalliset) ja klo 16 (ripeät)
- reitti n. 10 km
- ei ennakkoilmoittautumista
- ei paluukuljetusta
Hämeenkylän ja Myyrmäen suunnasta
- lähtö klo 14 Vapaalan seurakuntatalolta (Vanha Hämeenkyläntie 9 )
- matka jatkuu klo 15 Myyrmäen kirkolta (Uomatie 1)
- tauko klo 16 Vantaankosken rannalla (Kuninkaantie 28)
- tauko noin klo 17 Ylästön seurakuntakodilla (Lehtikummuntie 2)
- kaksi ryhmää: rauhalliset ja ripeät
- lisätietoja kaisa.aalto@evl.fi
Korson ja Rekolan suunnasta
- lähtö klo 15 Rekolan kirkolta (Kustaantie 22)
- tauko Heurekan kohdalla, jossa voi liittyä mukaan
- noin klo 20 ilmainen bussikuljetus Rekolan kirkon kautta Korson kirkolle
- ilmoittautumiset Korson kirkkoherranvirastoon p. 09 830 6550, kerro myös, tarvitsetko paluukyydin
Tikkurilasta
- lähtö klo 16.30 Tikkurilan kirkon edestä (Asematie 12)
- ryhmän tahti on rauhallinen
- ei ennakkoilmoittautumista
- lisätietoja Pirkko Yrjölä, p. 050 369 3527
Kirkonkylän Vanhalla Myllyllä
- klo 17.15 Sieluni ei pala tulessakaan — Pyhän Laurentiuksen elämäntarina musiikin, puheen ja tanssin välityksellä, esiintyjinä näyttelijä Mia Pätsi ja muusikko Anneli Kont-Rahtola. Kesto puoli tuntia.
Pyhän Laurin kirkolla
- klo 18 iltakellot
- hernerokkaa
- Vantaan musiikkiopiston puhallinorkesteri
- klo 19 Taizé-henkinen iltahetki ja ehtoollinen
Lisätietoja www.pyhanlaurinvaellus.fi ja www.facebook.com/pyhanlaurinvaellus (ei vaadi rekisteröitymistä).
Jaa tämä artikkeli: