Raamattu elvyttää sukukieliä
Raamattu-hanke on ollut piristysruiske suomen sukukielille Venäjällä.
Suomen kielestä tuli kirjakieli, kun Mikael Agricola käänsi Uuden testamentin suomeksi. Uusia agricolia tarvitaan, kun Raamattua käännetään nyt suomen sukukielille.
Raamatunkäännöstyöllä on iso kulttuurinen merkitys. Ilman sitä moni uhanalainen sukukieli olisi vieläkin uhanalaisempi. Siksi uuden käännöksen valmistuminen on aina ison juhlan aihe.
— Siinä missä Papua-Uudella-Guinealla Raamatun valmistumisjuhlassa pärisevät yötä päivää rummut, suomensukuiset reagoivat kuten me — ilo näkyy liikutuksen kyyneleinä. Juhlassa ovat mukana niin kansalliset kuin kirkolliset merkkihenkilöt, kuvailee Raamatunkäännösinstituutin toiminnanjohtaja Anita Laakso.
Kun juhla päättyy, tuoreet kirjat viedään käsistä. Ihmisistä tuntuu ihmeelliseltä, että oma, neuvostoaikana jopa mitättömäksi leimattu kieli kelpaa niin suureen ja tärkeään kirjaan kuin Raamattuun.
"Auttakaa meitä!"
Anita Laakso on työskennellyt Raamatunkäännösinstituutissa yli 30 vuotta. Järjestö perustettiin 1973 Tukholmassa ja sen tavoitteena oli painattaa uudelleen vanhoja käännöksiä ja tehdä uusia käännöksiä Venäjän vähemmistökielille silloisen rautaesiripun taakse.
Raamatunkäännösinstituutin Suomen-osasto perustettiin kymmenen vuotta myöhemmin. Sen erityistehtäväksi tulivat sukukansat.
— Oli sykähdyttävää nähdä käsikirjoituksia, joita meille Venäjältä lähetettiin mitä ihmeellisimpiä reittejä. Näytteet tulivat pyytämättä ja mukana oli usein viesti "auttakaa meitä". Sukukansoihin kuuluvat kristityt halusivat tukea, jotta he saisivat käännettyä Raamatun tekstejä äidinkielelleen, Laakso muistelee.
Raamatunkäännösinstituutille lähetettyjen tekstien joukossa oli jopa kokonainen kominkielinen Raamattu. Sen oli tehnyt metodistisaarnaaja Vasili Popov, jolta kului urakkaan 35 vuotta. Kipinän työhön entinen kulttuuritalon johtaja sai käännyttyään kristityksi "Stalinin missiossa" eli vankileirillä.
— Hän oli lahjakas mies, mutta ei neuvostoaikana pystynyt hankkimaan teologista koulutusta eikä hänellä myöskään ollut korkeita opintoja äidinkielessään. Hänen käännöksensä noudatti venäjän kielen lauserakenteita ja sanajärjestystä ja siksi komit itse totesivat, että siinä on paljon korjattavaa. Popovin teksti on ollut apuna, kun olemme etsineet käsitteille kominkielisiä vastineita. Teemme kuitenkin kokonaan uutta käännöstä.
Monet yhteydenotoista tulivat pienten protestanttisten seurakuntien kristityiltä. Yhteydenpito tapahtui olosuhteiden pakosta salassa. Samaan aikaan luotiin kuitenkin myös avoimia virallisia yhteyksiä sekä viranomaisiin että Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Niistä oli hyötyä, kun olot vapautuivat.
— Meidät tunnettiin ja meidän puolestamme rukoiltiin. Instituutin työ sai patriarkka Aleksi II:n siunauksen. Työ on alusta lähtien ollut hyvin ekumeenista ja yhteys ortodoksikirkkoon on elintärkeä. Yhteistyötä tehdään aina paikallisen piispan kanssa ja käännösten kannessakin on ortodoksinen risti. Käännöksiä on otettu käyttöön myös ortodoksisissa jumalanpalveluksissa, joita on alettu pitää ainakin osittain kansankielellä, kertoo Laakso.
Oppilaat pitivät venäjänkielistä tekstiä kauniina, mutta vasta karjalan kieli avasi keskustelun sisällöstä."
Vallan vaihduttua Venäjällä 1990-luvun alussa Raamattujen käännöstyö sai vauhtia. Lähetysjärjestö Avainsanoman tuella aikoinaan aloitettuun työhön tulivat mukaan Yhtyneet Raamattuseurat, Suomen Pipliaseura ja Wycliffe Raamatunkääntäjät.
"Jumala puhuu vepsää"
Suhtautuminen vähemmistökieliin oli kommunistisen vallankumouksen alkuaikoina myönteinen ja monet jo katoamassa olleet kielet alkoivat elpyä. Stalinin aika kuitenkin muutti kurssin täysin: monia vähemmistökieliä alettiin syrjiä ja lapsia saatettiin jopa rangaista niiden puhumisesta.
— Erityisen huonossa asemassa olivat karjalan ja vepsän kielet. Isommilla kielillä oli sentään kirjakielen asema, mutta karjala ja vepsä jäivät 1930-luvun jälkeen keittiökieliksi. Vepsänkielisiä kirjoja jopa poltettiin. Oli paljon sellaista vähättelyä, että kuka näitä kieliä tarvitsee ja miksi, Laakso taustoittaa.
Sellaisessa ilmapiirissä harva uskalsi tunnustautua vepsäläiseksi. Vepsäläisiä olikin vuoden 2002 väestönlaskennassa enää 8240. Nyt kieli on kuitenkin elpymässä, ei vähiten raamatunkäännöstyön ansiosta.
— Kääntäjämme Nina Zaitseva on erittäin ansioitunut kielitieteilijä. Kun hän tuli mukaan käännöstyöhön, syntyi myös uusi vepsän kielioppi. Vuonna 1996 ilmestyi Lastenraamattu ja kymmenen vuotta myöhemmin jo Uusi testamentti. Samaan aikaan on syntynyt myös vepsänkielistä proosaa ja runoutta, Laakso selvittää.
Laakso kertoo esimerkin siitä, miten käännöstyö muuttaa vepsäläisten asenteita omaa kieltään kohtaan.
— Keskivepsäläisessä kylässä oli juhla, jossa jaettiin Uutta testamenttia. Monet tulivat innokkaina hakemaan kirjaa. Eräs nainen kuitenkin totesi kääntäjä Zaitsevalle, että miten tämä voi kirjoittaa Raamattua vepsäksi, eihän Jumalaa voi vepsäksi lähestyä, venäjää sen pitää olla.
— Zaitseva järkyttyi naisen reaktiosta, otti kirjan käteensä ja alkoi lukea sitä ääneen. Monet itkivät ja saliin levisi täydellinen hiljaisuus. Sitten kirjaa kysyneen naisen kasvoille levisi hymy. Hän ihmetteli, miten voi olla mahdollista, että Jumala puhuu vepsää, ja otti pinon kirjoja sekä itselleen että sukulaisilleen.
Kieli herätti omantunnon
Aunuksen karjalan kääntäjä Zinaida Dubinina on kertonut, miten oman kielen taipuminen raamatunkäännöksiin on saanut monet kieltään hävenneet innostumaan siitä ja karjalaisesta kulttuurista.
Toinen kääntäjä, Petroskoin yliopiston dosentti Ljudmila Markianova on puolestaan käyttänyt kirjallisuustunneilla sekä venäjän- että karjalankielisiä raamatuntekstejä.
— Oppilaat pitivät venäjänkielistä tekstiä kauniina ja juhlavana, mutta vasta karjalan kieli avasi keskustelun tekstin sisällöstä, Laakso kertoo.
Karjala ja vepsä jäivät 1930-luvun jälkeen keittiökieliksi."
— Oppilaat alkoivat tehdä kysymyksiä ja kirjallisuustunnit muuttuivat uskonnontunneiksi. Oma kieli herätti myös omantunnon aivan toisin kuin venäjä. Siksi monet viranomaisetkin arvostavat Raamattua — sieltä löytyy nyky-Venäjällä tuiki tarpeellisia eettisiä opetuksia.
Samanlaisia kertomuksia Laaksolla on pilvin pimein. Kun käännöstyöhön on saatu parhaita paikallisia voimia, syntyy kielellisesti korkeatasoista tekstiä. Esimerkiksi Lastenraamattua käytetään monin paikoin oppikirjana.
— Joudumme kehittämään myös uudissanoja Agricolan tapaan, koska kaikille sanoille ei ole omakielistä vastinetta. Esimerkiksi ersämordvassa pyhää tarkoittava sana inevanks luotiin sanoista ine, suuri, ja vanks, puhdas.
Kansallinen identiteetti elpyy
Kansallinen herääminen on aiheuttanut jonkin verran jännitteitä vähemmistöasemassa olevien suomensukuisten ja venäläisen valtaväestön välillä. Osin taustalla ovat alueiden luonnonvarat. Laakson mukaan vastapuolina ovat olleet kummankin puolen ääriryhmät, mutta pääosin yhteiselo on ollut rauhallista.
— Sen sijaan paikalliset kristityt ovat huolissaan pakanuuden elpymisestä ja sen lännessä saamasta ihailusta. Uhrilehdot ja shamaanit eivät ole paikallisille ihmisille mitään harmitonta kulttuuria, vaan kahle, joka aiheuttaa ihmisissä jatkuvaa pelkoa ja taloudellisia menetyksiä. Jos joku uhraa hevosensa lepyttääkseen henkiä, se ei ole pikku juttu. Mari-kääntäjämme tuumi, että uhrit ovat pitäneet kansan köyhänä.
Vaikka kristityiksi kääntyneet hylkäävät luonnonuskonnon rituaalit, kansalleen he eivät käännä selkäänsä. Pikemminkin päinvastoin, sillä tutustuminen omakieliseen Raamattuun saa ihmiset arvostamaan omaa kieltään ja omia perinteitään.
— Esimerkiksi shamaanien sukua oleva Boris-niminen hanti kertoi, että nyt kristittynä hän on enemmän hanti kuin koskaan ennen. Hän elää hantina oman kansansa keskuudessa, rakastaa äidinkieltään, haluaa edistää sen elpymistä ja ylläpitää hantien loistavia käsityöperinteitä ja ainutlaatuista luonnon tuntemusta.
— Udmurtti raamatunkääntäjä Mihail Atamanov suorastaan hehkuu rakkautta kansaansa kohtaan. Hän on tehnyt suurteon, kirjoittanut udmurttien sankaritarinoista eepoksen, joka ilmeisesti käännetään myös suomeksi. Kirja osoittaa sen, miten rankkoja vaiheita udmurtit ovat historiassaan käyneet läpi.
Olennaisen tärkeää erityisesti pienten kielten pelastumiselle on Laakson mukaan se, että kieliryhmien keskuudesta nousee ihmisiä, jotka elävät kulttuurinsa todeksi ja opettavat kieltä lapsilleen.
— Ei kieli kuole, jos sitä puhutaan lapsille. Se on ratkaisevin asia.
Sana, siunaa Suomen sukua! -tilaisuus la 16.5 klo 16 Tikkurilan Minttukirkossa, Minttutie 20. Vieraina isä Nikolai Tšuzajev, isä Leonti Otšetov ja Larisa Orzajeva Marista sekä Nina Vattuleva ja Iraida Popova Komista.
Suomalais-ugrilaisten kielten puhujia on noin 25 miljoonaa. Eniten on unkarilaisia ja suomalaisia.
Raamattu Suomen suvulle -hanke tukee raamatunkäännöstyötä 12 suomen sukukielelle, joita puhutaan Venäjän alueella. Kielet ovat aunuksenkarjala eli livvi, vienankarjala, vepsä, ersämordva, mokšamordva, mari, vuorimari, komi, komipermjakki, udmurtti, hansi ja mansi. Yhteensä näitä kieliä, joista osa on uhanalaisia, puhuu 3,5 miljoonaa ihmistä.
Jaa tämä artikkeli: