Tommi Valtonen on vantaalainen sähköalan yrittäjä.
Rahaa työstä
Raha ei kasva puissa eikä pelipöydillä.
Toimitusjohtaja Tommi Valtonen sanoo, ettei ole peluri.
– En pelaa hedelmäpelejä kauppojen eteisissä eikä minua näe pelipöydissä Ruotsin-laivoilla. En osaa myöskään ajatella rahaa sijoittamismielessä. Toki pidän esimerkiksi vakuutusyhtiöiden sijoitustoimintaa tärkeänä ja erityisosaamista vaativana alana.
Rahan laittaminen pörssiosakkeisiin, siis rahan tekeminen rahalla, ei kiehdo Valtosta.
– Raha on minulle väline, jolla ei ole itsessään arvoa. Lähestyn rahaa työn tekemisen kautta. Rahaa pitää tehdä työllä, jotta sitä voidaan jakaa eteenpäin.
Sähköteknikko Valtonen menetti työpaikkansa 1990-luvun laman aikana. Hän pelastautui työttömyydeltä yhdessä entisen työ- ja nykyisen yhtiökumppaninsa kanssa. He perustivat oman sähköasennusyrityksen ilman mitään yritystukia.
Asentajataustaiset yrittäjät käärivät hihansa ja ryhtyivät käytännön töihin. Käytännön töissä yrittäjät ovat myös hankkineet tarvitsemansa bisnespuolen opin. PK-yrityksellä on mennyt hyvin: TakuuSähkö oli vuoden 2004 yritys Vantaalla.
– Emme elä kvartaalitalouden lakien mukaan. Esimerkiksi vuonna 2008 käynnistyneen talousmyrskyn aikana halusimme pitää työntekijämme töissä. Se tarkoitti, että otimme yritykselle töitä nollakatteella.
– Pienessä yrityksessä työntekijät ovat lähellä, heidän perheensä ja lapsensa tiedetään. Yritys ottaa vastuun heistä. Myös työntekijät tietävät, että heistä välitetään ja pidetään huolta.
Pörssiosakkeiden sijasta yrityksen varallisuutta on sidottu kiinteistöihin.
– Kiinteistöjä voidaan käyttää hyväksi vakuusjärjestelyissä, jotka ovat tyypillisiä urakointialalla. Tässä yrityksessä ei ole koskaan haluttu käyttää vakuuksina omistajien koteja.
Lepopäivän ilta -keskustelusarja kolmena sunnuntai-iltana Pyhän Laurin kirkossa, Kirkkotie 45. Urkumusiikki alkaa klo 17.45.
- 19.1. Raha. Miten suhtautua ainaiseen kasvuun ja rahakeskeisyyteen? Missä kulkee kohtuuden raja? Asmo Kalpala ja Tommi Valtonen.
- 26.1. Politiikka. Mitä politiikalta on lupa odottaa? Mikä on ihmisen arvo politiikassa? Pirjo Ala-Kapee ja Sirpa Pietikäinen.
- 2.2. Kulttuuri. Mitä hyvää ja huonoa kristinusko on antanut suomalaiseen kulttuuriin? Virpi Hämeen-Anttila, Heli Karhumäki ja Ansu Kivekäs.
Illat juontaa toimittaja Johanna Korhonen. Lapsille askartelua, puuhastelua, napostelua Pakarintuvalla klo 17.30–19.30.
Jaa tämä artikkeli: