null Rajanvetoa

Rajanvetoa

Olen puhunut viisaudesta ja älykkyydestä ties kuinka monesti, mutta sallittakoon kerta kiellon päälle, koska aihe on kiintoisa ja alati ajankohtainen. Havahduin huomaamaan tämän, kun Suomi24-keskustelufoorumin Tiede-osastolla käytiin pitkä ja rönsyilevä sananvaihto viisauden ja älykkyyden välisestä erosta. Kun luin sitä, aloin jälleen kerran etsiä tekijää, joka erottaisi selkeästi älykkyyden ja viisauden toisistaan.

Sanojen määrittelyssä ei aina päästä yksimielisyyteen, koska meillä on erilaisia kokemuksia sekä elämästä että sanojen käytöstä. Suo--mi24:n keskustelijatkin tuntuivat olevan hiukan eri mieltä keskenään, vaikka useimpien mielissä lienee häilynyt samannäköisiä ideoita.

 

Ehkä ei pitäisikään lähteä liikkeelle suorista määritelmistä. Tutkijana olen kokenut, että kohdetta on usein vaikea lähestyä suoraan edestäpäin. Yleensä kiertotie auttaa näkemään paremmin, millainen tutkittava ilmiö on.

Eräs keskustelijoista tarjosi tällaisen kiertotien. Hän poimi esimerkin J. R. R. Tolkienin kirjasta Taru sormusten herrasta. Siinä on kaksi tietäjää, joista Saruman on hänen mielestään älykäs ja Gandalf viisas. Tarkistin huvin vuoksi, mitä adjektiiveja Tolkien käyttää. Hmm, Sarumania luonnehditaan kyllä sanalla viisas. Mutta vain ennen kuin hänen todelliset kasvonsa paljastuvat. Kun hänen pahuutensa tulee julki, hänen viisaudestaan aletaan puhua imperfektissä.

Muutkin kuin Tolkien olettavat, että viisaudella on moraalinen ulottuvuus, joka älykkyydeltä puuttuu. Sanan "paha" voi yhdistää sanaan "älykäs" mutta ei sanaan "viisas". Monia tyranneja tai rikollisia nimitetään älykkäiksi, mutta ei ikinä viisaiksi. Vai oletteko kuulleet puhuttavan Stalinin tai Hitlerin viisaudesta?

 

Tästä voi päätellä, että viisauden ja älykkyyden rajan vetää moraali. Älykäs voi selvitä ilman moraalia, mutta viisaan kyky asettaa tiedot suurempaan yhteyteen johtaa kasvavaan ymmärrykseen ja vastuuntuntoon maailmasta ja tätä kautta moraalisuuteen.

Moraalinsa menettäneen Sarumanin viisaudesta jäi lopulta jäljelle vain kuori: hurmaava ääni, joka sai puhutun kuulostamaan kauniilta ja kutsuvalta. Ikävä kyllä, hän on kuin meidän pintaa palvovan aikamme kuva.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.