Heli Slunga.
Rajua runoa
Heli Slunga: Varjomadonna. Minerva 2009.
Heli Slunga on pohjoinen ääni, toisen runokokoelmansa julkaissut. Ensimmäinen, Jumala ei soita enää tänne esitteli rohkean, etenevän, mitään kaihtamattoman kirjoitustyylin, jota kakkonen, Varjomadonna, nyt jatkaa.
Pohjoisen kylmässä ja armottomassa maailmassa varttunut nainen on vuoroin kaltoinkohdeltu pikkutyttö, vuoroin seitsemään kertaan jätetty rakastaja, huora, koulukiusattu nuori nainen, tietään etsivä, päätä seinään iskevä.
Nainen on miehen tuotos, miehen jätös, voisi melkein sanoa. Näissä runoissa mies on väkivaltainen, piittaamaton ja rujo. Nainen tottelee, taipuu, miellyttää — ja kaikesta huolimatta kasvaa toiseenkin suuntaan. Hän löytää sisältään hellät äänet, jotka ovat kuin sinivuokkoja pakkasessa.
Heli Slungan kieli on rajua ja alkuvoimaista. Kuvat eivät pyytele anteeksi eikä kukaan paina niitä kuhmuja villaisella. Elämä on satuttanut pahasti runojen minää, mutta hän on hengissä. Hän lennättää toisinaan ilmapalloja taivaalle, hän potkittelee kasvaakseen. Nämä runot ovat kertovia, ne tuntuvat läpikotaisin itse-eletyiltä, mutta eivät silti ole tekijän omaelämäkerta.
"Jumalan leikkikaluista viallisin" on ihminen, epäonnistuva ja rampa monin tavoin.
Jaa tämä artikkeli: