null Rakas lähiö: Eero Heinäluoma uskoo Mellunmäen uuteen kukoistukseen

Eero Heinäluoman parhaat muistot Mellunmäestä liittyvät siihen aikaan, kun hän vietti aikaa leikkipuistossa lastensa kanssa.

Eero Heinäluoman parhaat muistot Mellunmäestä liittyvät siihen aikaan, kun hän vietti aikaa leikkipuistossa lastensa kanssa.

Hyvä elämä

Rakas lähiö: Eero Heinäluoma uskoo Mellunmäen uuteen kukoistukseen

Pitkän linjan poliitikko Eero Heinäluoma (sd.) on asunut Mellunmäessä 1990-luvun alusta alkaen. Kauneinta alueella on luonto ja metrojunan häivähdys puiden takana.

Toista video


Rakas Mellunmäki,

Tulit elämääni, kun muutin Itä-Helsinkiin ja ystäväni Tuija hankki Meltsistä kodin itselleen.
Olet ollut minulle ja lapsilleni luotettava kasvukumppani vuosikymmenten ajan.
Tiedän, että ihmiset pitävät sinua vähän 70-lukulaisena, mutta sehän oli optimismin ja hyvinvoinnin rakentamisen hieno vuosikymmen.
Kunpa he ymmärtäisivät, että olet tulossa uudelleen suosioon kuin arvokkaasti vanhentunut laatuviini.
Tuoksut metsälle ja saniaisille ja aika ajoin metron jarrujen kirskunalle.
Kuulostat välillä liiankin kiltiltä puolustamaan oikeuksiasi kaupungin kehittämisestä päätettäessä.
Kauneinta sinussa on kesäinen luonto ja oranssisen metrojunan vilahdus puiden välistä.
Paras muistoni sinusta on keskipäivän hetket leikkipuistossa Even, Idan ja Riston kanssa, lasten iloiset huudot ja kuuma keittolounas.
Toivon, että säilytät yhteisöllisyyden ja naapurista välittämisen kulttuurin.

Sarjassa eri alojen tunnetut ihmiset kertovat kotilähiöstään ja täydentävät annettuja lauseenalkuja. Sarja päättyy.

Lisää lähiövierailuja Rakas lähiö -sivulta!

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

Rakas lähiö: Maarit Hurmerinta on enemmän hiekkaharjulainen kuin vantaalainen

Hyvä elämä

Laulaja Maarit Hurmerinta on asunut samalla seudulla lähes koko elämänsä. Hänen mielestään Hiekkaharju kuulostaa junilta ja lasten ääniltä.




Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.