Rakastaa on verbi
Ensi sunnuntai on 14. sunnuntai helluntaista. Sen aihe on Lähimmäinen. Päivän raamatuntekstit ovat Ps. 112:5–9, 1. Sam. 24:9–12, 17–21, 1. Joh. 3:11–18 ja Matt. 5:43–48.
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.
Matt. 5:44–45
Onko minulla oikeus vihastua? Saanko olla vihainen, kun siihen on aihetta? Onko kristittyjen aina oltava kilttejä kaikille? Onko kielteiset tunteet pidettävä maton alla?
Tunteet ovat tärkeitä ja niillä on oma merkittävä viestinsä. Tunteet, kuten vihakin, voivat antaa energiaa toimia tärkeän asian puolesta. Vihan tunne voi auttaa meitä tekemään terveitä rajoja, kuinka itseämme tai toisia saa kohdella.
Kuitenkin Jeesus kehottaa meitä rakastamaan vihamiehiämme. Rakastaa on verbi, teon sana. Se ei ole tunne. Rakastaminen on toisen kunnioittamista. Se ei välttämättä ole sitä, että minä tuntisin myönteisiä tunteita eri tavalla ajattelevaa tai sellaista ihmistä kohtaan, joka on toiminut minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti. Rakastaminen on sitä, että näillekin lähimmäisille tahdon antaa anteeksi ja tahdon tehdä yhteistyötä heidän kanssaan.
Vihamiesten rakastaminen on sitä, että en jaa esimerkiksi kirkossa ihmisiä niihin, joiden kanssa teen yhteistyötä, ja niihin, joiden kanssa en tee. En asetu kenenkään yläpuolelle tuomitsemaan heitä, vaan jätän sen kokonaan Kristukselle. Minun tehtäväni kristittynä on vain rakastaa: kunnioittaa, puhua hyvää, tahtoa antaa anteeksi, toimia yhteisen hyvän puolesta. Tähän kykenen vain anteeksiantavan Jumalan armon varassa. Hyvä Jumala antakoon tähän viisautta, voimaa ja rohkeutta.
Jaa tämä artikkeli: