Tästä puhutaan. Pääkaupunkiseudun seurakunnissa pohditaan, miten kristittyjen välinen yhteys onnistuu ilman yhtenäisiä arvoja.

Rakentavan riitelyn oppivuodet

Kirjavalla metropolialueella kirkkokin joutuu opettelemaan moniäänisyyttä.

• 28.05.2014 00:00
• Tuija Pyhäranta ja Taneli Kylätasku.
• Terho Pelkonen

Liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok) mukaan kirkolla on ratkaistavanaan hankala kysymys, jos jäsenten arvomaailma ei enää vastaa kirkon arvomaailmaa. Esimerkkeinä Virkkunen mainitsi kirkon suhtautumisen homoliittoihin ja naisen asemaan.
”Nämä ovat monille, myös minulle, vaikeita kysymyksiä”, Virkkunen sanoi toukokuun puolivälissä. Virkkunen kuitenkin lisäsi, etteivät arvokysymykset ratkaise hänen suhdettaan kirkkoon, sillä politiikassa toimiminen totuttaa sietämään erilaisia näkemyksiä.
Virkkunen osallistui Kirkonrakentajien foorumin ja Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan järjestämään paneelikeskusteluun, jossa etsittiin ratkaisuja kirkon tulevaisuuteen metropolialueella. Kirkon ja sen jäsenten arvojen kohtaamista pohditaan myös tuoreessa Vartija-lehden nettikirjassa Paasikiven diktaatista homoiltaan - Suomen luterilainen kirkko ja seksuaalietiikan murrosvuodet.

Nettikirjan kirjoittanut historiantutkija, teologian tohtori Ville Jalovaara palaa muun muassa syksyyn 2010, jolloin Ajankohtaisen kakkosen Homoilta laukaisi massiivisen kirkosta eroamisen aallon. Jälkiaalto koettiin vielä vuoden 2011 alussa, kun homoseksuaalien eheyttämistä ajanut kristillisen nuortenmedian Älä alistu -kampanja nousi otsikoihin. Tuolloin arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi, että kampanja lopetetaan.
Jos eduskunta päättää avata avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille, kirkko joutuu päättämään, vihkiikö se homopareja avioliittoon. Jalovaaran mukaan ”seurauksia tulee”, olipa kirkon päätös millainen tahansa.
”Jos kirkko päättää vihkiä homopareja, osa jäsenistä loukkaantuu. Jos ei, seurauksena on varmasti jonkin verran jäsenkatoa”, Jalovaara ennakoi.
Jalovaara toivoo, että kirkossa löydettäisiin yhteinen pohja, joka sallisi kiistakysymykset ylittävän yhteyden ja toisen kuuntelemisen. Jalovaara löytää sellaisen emeritusarkkipiispa John Vikströmin keväällä 2013 pitämästä puheenvuorosta.
Vikström muistutti, että kirkon tunnustuskirjojen mukaan yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta tarjoavat kristittyjen ykseydelle riittävän perustan. ”Mitä enemmän muita ehtoja lisätään kirkon ykseydelle, sitä enemmän sitä myös vaarannetaan”, Vikström linjasi.

Rohkeaa ja kunnioittavaa erimielisyyttä kirkon sisälle toivoivat myös Kirkonrakentajien foorumin panelistit.
Foorumin varapuheenjohtaja Terhi Jormakka arvioi, ettei neljän miljoonan kirkon jäsenen yksimielisyys kaikissa asioissa ole mahdollista tai edes toivottavaa. Helsingin sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen peräsi avoimempaa erimielisyyttä jäsenten lisäksi kirkon johdolta.
Espoon hiippakunnan piispa ja Kirkonrakentajien foorumin puheenjohtaja Tapio Luoma totesi, ettei kirkossa ole koskaan ollut yksimielisyyden aikaa. Luomankaan mukaan kirkon yhteys ei tarkoita riidattomuutta, vaan kykyä kunnioittaa toisia.
”Mistä nousee se ihanne, että kirkon pitäisi olla riidaton? Tällaista kirkkoa ei ole koskaan ollut olemassa, tai jos onkin, niin se riidattomuus on ollut silloin hyvin väkivaltaista.”