Jorma Hynninen murehtii perheen ja työn yhdistämisen vaikeutta.
Rehellinen katse taaksepäin
Pekka Hako: Jorma Hynninen — Sielun maisemia. Kirjapaja 2012.
Pekka Hakon kirja Jorma Hynnisestä on erilainen elämäkerta. Maailmankuululta oopperatähdeltä voisi odottaa uran huippuhetkien kertausta, saavutusten hehkutusta ja valokuvia suurimmista rooleista. Niiden sijaan Sielun maisemia on puntaroivaa puhetta ihmiseltä, joka katselee elämäänsä taaksepäin ja miettii, miksi asiat ovat menneet niin kuin ovat ja mikä vaa’assa lopulta painaa eniten. Valokuvia ei ole yhtään.
Hynnisen ääni ei ole katkera eikä syyttävä. Ankarin hän on itseään kohtaan. Toistuvasti hän on elämänsä aikana murehtinut perheen ja taiteilijantyön yhdistämisen ongelmia. Edelleen vahvana on kysymys, onko kaikki mennyt parhaalla mahdollisella tavalla.
Kirjassa kuuluu halu perustella, miksi Hynninen on pitänyt joistakin näkemyksistään jyrkästikin kiinni. Toisaalta hän on kyennyt joitakin periaatteitaan muuttamaan täysin elämänkokemusten myötä.
Kirja on nimensä mukaisesti sielunmaisemia. Pohdiskelevaa henkeä luovat hienot katkelmat Franz Schubertin Die Winterreise -laulusarjasta. Hynninen on keskusteluissaan Hakon kanssa avannut niin vanhat päiväkirjansa kuin elämänsä kipeät kohdat. Yksinkertaisesti mutta herkkyydellä hän kertoo lastensa vaiheista, poikansa sairastumisesta ja kuolemasta.
Hyvä ratkaisu on ollut muokata mukaan myös vaimo Reetan ja tyttärien Ursulan ja Lauran puheenvuorot. Niissä on kritiikkiä aviomiestä ja isää kohtaan, mutta päällimmäiseksi jää tunne perheenjäsenten keskinäisestä kiintymyksestä ja siitä, että asioista voidaan puhua. Iltapäivälehtien lööpit perhettään terrorisoivasta miehestä ovat tästä kirjasta niin kaukana kuin mahdollista.
Kirjasta aistii tasapuolisuuteen pyrkivän ja vahvan ihmisen, joka ei häpeile itseään, omaa tahtoaan ja lahjakkuuttaan, mutta haluaa tehdä oikeutta perheelleen. Koskettavasti Hynninen kysyy, onko hän osannut oikein ilmaista rakkaimmille ihmisilleen, kuinka tärkeitä he ovat. Se lopulta merkitsee eniten.
Jonkin verran kirjassa esiintyy toistoa, mutta 200-sivuinen ja kapeapalstainen kirja on kuitenkin sujuva ja nopealukuinen.
Jaa tämä artikkeli: