null Rikkaruohosta ruokaa

Voikukan nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan.

Voikukan nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan.

Rikkaruohosta ruokaa

Niityt, metsät, pihat ja pientareet tarjoavat alkukesästä aarteita ruuanlaittajalle. Se, mitä luulit rikkaruohoksi, saattaakin olla ravinteikasta ruokaa. Esimerkiksi voikukasta, jokaisen kitkijän arkkivihollisesta, saa keittiössä loihdittua monenlaisia herkkuja.

Parhaimmillaan villivihannessato on ennen kesäkuun puoltaväliä.

— Puhtailta paikoilta kerättyjen villivihannesten esikäsittelyksi riittää huuhteleminen vedellä. Nokkostakaan ei tarvitse ryöpätä, jos sen paistaa pannulla wokkiruuan joukkoon, kasvisruokakirjailija Tuija Ruuska sanoo.

Voikukan nuppuja voi friteerata salaatin joukkoon tai lisäkkeeksi. Voikukan nuoria lehtiä voi käyttää rucolan tapaan. Voista saa kauniin väristä lisäämällä siihen voikukan keltaisia terälehtiä, ja voikukista voi tehdä myös simaa.

Maitohorsman ja vuohenputken lehtiä voi käyttää pinaatin tapaan. Maitohorsman lehtiä voi lisätä myös kasviswokin sekaan. Puna-apilan terälehdet tuovat lettutaikinaan hieman hunajaista makua. Kuusenkerkistä saa makeaa siirappia, mutta kerkkien keräilyyn pitää olla maanomistajan lupa.

— Villivihanneksissa on tavallista enemmän ravintoaineita ja makua. Niitä kannattaa käyttää varoen, ettei ruuasta tule liian voimakkaan makuista. Esimerkiksi voikukan lehtiä kannattaa miksata muiden salaattien kanssa, Tuija Ruuska neuvoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.