Arvorakennus. Noin 700-vuotias Porvoon tuomiokirkko kuuluu Suomen arvokkaimpiin rakennuksiin. Korjausurakan aikana pelkästään rakennustelineitten päivävuokra oli yli 730 euroa, eli vuodessa 266 000 euroa. Seurakuntayhtymä kaivoi budjetistaan varoja remonttiin noin 500 000 euroa. Kuva: Tor Wennström / Lehtikuva
Rikos ja rangaistus
Eikö Jumala ole armollinen ja anteeksiantava, eikö kirkon pitäisi näyttää esimerkkiä anteeksiannosta? Näin kysyttiin nettikeskustelussa Porvoon kirkon polton ja tuomion julkistamisen jälkeen.
Porvoon tuomiokirkko säteilee syysauringossa, kuten on tapahtunut satojen vuosien ajan. Kirkko hallitsee kuuluisaa vanhan kaupungin maisemaa.
Neljä vuotta sitten mäellä kohosi kirkon palanut torso. Tuhopolton jälkeen rakennuksesta on tullut vahva symboli, joka pakottaa miettimään armoa ja oikeutta, rikosta ja rangaistusta sekä kirkon suhdetta mammonaan.
Muuan nuori mies sytytti kirkon palamaan yhdellä sanomalehdellä 29.5.2006. Aamulla seurakunta saattoi vain todeta, että katto on palanut kokonaan pois ja kivinen kirkkosalikin on pahoin turmeltunut.
– Meidän piti päättää ensimmäiseksi siitä, korjataanko kirkko vai annetaanko sen jäädä raunioksi. Päätimme jo samana päivänä, että kirkko rakennetaan uudestaan, muistelee kirkkovaltuuston puheenjohtaja Liisa Pitkänen.
Seuraavaksi oli selvitettävä, mitä massiivinen rakennustyö maksaa ja kuka sen maksaa. Budjetissa ei tietenkään ollut mitään korjausrahoja, mutta kirkolla oli täysarvovakuutus.
Varainhankintatoimikunnan puheenjohtajaksi tuli valtuuston jäsen Jukka Hanni. Paljon työtä tarvittiin jo sen selvittämiseen, mikä on tällaisen kiinteistön arvo ja kuinka paljon vakuutus maksaa urakasta. Lopulta kustannusarvio asettui 5,7 miljoonaan euroon, mistä vakuutus kattoi 4,3 miljoonaa. Oli aloitettava rahankeräys omavastuuosuuden kattamiseksi.
– Tämä herätti paikallisessa mediassa kovan polemiikin. Ihmeteltiin, miksi kirkko kerää rahaa, kun sillä on verotusoikeus. Levitettiin tietoa, että vakuutus maksaa kaiken ja keräys on turha. Jotkut arvelivat lehtien palstoilla, että kirkko kerää samalla varmuuden vuoksi vähän ylimääräistäkin muihin menoihin, Hanni muistelee.
Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Heikki Hakamies astui virkaansa toukokuussa 2007. Asia liippasi häntä kumminkin läheltä, eikä vähiten sen takia, että tuhopolton tekijä oli hänen rippikoululaisensa muutaman vuoden takaa.
Uutteralla talkootyöllä varainhankintatoimikunta, seurakunnan työntekijät ja laaja vapaaehtoisten joukko saivat kerättyä noin 800 000 euroa kirkon korjausrahastoon. Aikataulu oli tiukka siksikin, että Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhla oli tulossa keväällä 2009, ja kirkko oli keskeinen juhlapaikka.
Myös julkinen keskustelu kävi kiivaana.
– Olimme kaiken aikaa syyllistettyjä, Liisa Pitkänen kuvaa tuntojaan.
Hakamies pääsi mukaan samaan rumbaan. Kolmikon yhteinen kokemus äänekkäästä julkisesta keskustelusta oli, että kirkko ei olisi saanut kerätä rahaa, ei ottaa vastaan vakuutuskorvauksia eikä kantaa veroja. Lisäksi pidettiin seurakunnan vikana, että nuori mies sai 6,5 vuoden vankilatuomion. Hovioikeus nimittäin korotti tuomiota käräjäoikeuden määräämästä 3,5 vuodesta. Tuomiosta olivat valittaneet sekä syytetty että vahingon kärsinyt osapuoli.
Raskaan prosessin keskellä oli myös paljon ilonaiheita.
– Kyllä tulipalossa oli varjelus mukana. Vanha kaupunki säästyi eikä ihmishenkiä menetetty. Päivällä puhaltanut kova tuuli tyyntyi yöksi, mikä hillitsi palon leviämistä. Urutkin säilyivät, Heikki Hakamies listaa.
Lisäksi pelastuslaitos oli harjoitellut kirkon tulipalon varalta ja osasi toimia heti tehokkaimmalla tavalla. Museovirasto oli puolestaan vähän aikaisemmin dokumentoinut kirkon irtaimiston, joten korjaustöissä oli käytettävissä tarkat mallit.
Tekijä tuomittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 31.8.2006. Myöhemmän vahingonkorvaustuomion mukaan tekijä on velvollinen maksamaan vakuutusyhtiö Ifille 4,3 miljoonaa euroa, eli koko vakuutussumman. Tuomio kirvoitti kiihkeän nettikeskustelun.
Tuomittu pyysi maaliskuussa 2009 käräjäoikeutta sovittelemaan vahingonkorvauksia. Hänen asianajajansa ehdotti summan pudottamista kymmenesosaan. Siinäkin olisi ollut maksamista parin asuntolainan verran.
Syyskuussa 2010 saatiin käräjäoikeuden päätös: selkeä ei. Vankilasta jo vapautuneella ja työtä tekevällä miehellä on siis niskassaan miljoonalasku. Päätöstä kommentoinut Helsingin Sanomien toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen ehdotti kolumnissaan 4.9., että kirkko antaisi korvaukset anteeksi. Siitä nettikeskustelu roihahti uudelleen.
Nimimerkki Bibendum kysyi Hs.fi-keskustelupalstalla 6.9: ”Eikö kirkon sanomaan kuulu anteeksianto ja toisen posken kääntäminen sekä heikompien avustaminen? Tämähän olisi juuri sitä. Anteeksiannosta on helppo saarnata, tekeminen on sitten vaikeampaa.”
Nimimerkki TKM puolestaan kyseenalaisti: ”Jos kirkko sai 4,3 miljoonaa ja sitten kirkon pitäisi antaa sama 4,3 miljoonaa takaisin vakuutusyhtiölle, niin paljonko järkeä on koko vakuuttamisessa?”
Nimimerkki Minnamari kirjoitti: ”Idioottimaisin vaatimus pitkään aikaan, että kirkko (siis uhri) maksaisi miljoonat vakuutusyhtiölle ja itse sytyttäjä pääsisi pälkähästä! Kuka sen katon sytytti, kysyn vaan?”
Myös Liisa Pitkänen, Jukka Hanni ja Heikki Hakamies ovat joutuneet paljon miettimään anteeksiantamista, tuomiota ja vastuuta.
Armon käsite on kirkkoherran arvion mukaan hämärtynyt ihmisiltä.
– Kristillisen käsityksen mukaan armo edellyttää katumista. Armo on myös eri asia kuin tekijän täydellinen vapauttaminen seurauksista. Armoa ei voi käyttää sovittamisena. Mutta ihmisten mielissä armo on nyt saanut tällaisen merkityksen, Hakamies tuumii.
– Nuorilla on hämärä kuva siitä, mitä jostakin teosta saattaa seurata. Aina ei voi tulla joku toinen maksamaan seurauksia. Sain postia, jossa ehdotettiin kansalaiskeräystä pojan hyväksi. Kannatin lämpimästi ja lupasin laittaa satasen pohjamunaksi. Mutta aloitteen tekijästä ei kuulunutkaan enää mitään, Hakamies naurahtaa lisäten, että moni oli kirkon korjausvuosina valmis olemaan armelias toisen kukkarolla.
– Kirkon sisälläkin ajatellaan niin, että annetaan vaan armoa ja se on sillä selvä. Vastuu puuttuu, Hanni näkee.
– Mutta ei meistä kukaan ajattele rumasti kirkonpolttajasta. Se oli yksi tapahtuma, jolle me emme voi mitään. Palon jälkeen piti vain alkaa toimia, sanoo Liisa Pitkänen.
Kolmikko on sitä mieltä, että seurakunta on jo antanut anteeksi omavastuuosuuden, 1,5 miljoonaa euroa. Sitä ei vaadittu tekijältä oikeudessa.
Mitä se tarkoittaisi käytännössä, jos kirkko ottaisi vahingonkorvaukset maksaakseen?
Hakamiehen mukaan Porvoon seurakuntayhtymä joutuisi suuriin vaikeuksiin.
– Meillä on saneeraus- ja säästöohjelma menossa ilmankin. Mistä se 4,3 miljoonaa euroa otettaisiin, mitä jätettäisiin tekemättä?
– Läpi elämän seuraava velkataakka on karmea asia. Mutta se pitää suhteuttaa muuhun ahdinkoon, missä ihmiset elävät tässäkin maassa. Alle 990 eurolla kuussa eläviä on Suomessakin 700 000. Kehitysmaissa eletään yleisesti eurolla tai kahdella päivässä.
– Juridisestikin olisi väärin tuhlata seurakunnan verovaroja yhteen ihmiseen miljoonittain. Tulisi vino pino viestejä, että miksen minäkin saa rahaa, edes tuhat euroa? Hanni sanoo.
Pitkänen muistuttaa, että taakka on itse aiheutettu.
– Meidän syymme oli se, että sattui olemaan hyvää tervaa katossa.
Nimimerkki Niin arvelikin netissä, että ”kirkon lienee hyödyllisempää avustaa nykyisellä tavalla lukuisia köyhiä kuin antaa 4–5 miljoonaa yhdelle ihmiselle”.
Nyt kirkko on korjattu entistä ehommaksi. Piispat Eero Huovinen ja Gustav Björkstrand vihkivät sen uudelleen käyttöön adventtina 2008.
Ainoastaan pyöreä nokijälki sakastin katossa muistuttaa tapahtuneesta.
– Sitä katsoessani olen vain kiitollinen, ettei kirkko palanut tämän enempää, Liisa Pitkänen huokaisee.
Jumalanpalveluksessa käy tavallisena pyhänä pari-kolmesataa ihmistä. Ennen paloakaan ei tarvinnut autiossa kirkossa veisata, mutta rakennustyö yhdisti porvoolaisia ja messussa kävijöiden määrä nousi. Se on myös kaupungin suosituin nähtävyys.
Velkataakka 20 vuodeksi
Omaisuusrikosten aiheuttamista vahingoista ei ole kattavia tilastotietoja. Myöskään tuomittujen maksamia vahingonkorvauksia ei tilastoida. Valtiokonttori maksaa rikosvahinkolain perusteella korvauksia rikosten uhreille käytännössä vain henkilövahingoista.
Vahingonkorvausvelka vanhenee vasta 20 vuodessa silloin, kun ulosottosaatavaan liittyen on annettu vankeustuomio. Nyrkkisäännön mukaan nettopalkasta voidaan ulosmitata yksi kolmasosa.
Esimerkiksi 1 800 euron bruttopalkasta jäisi nettotuloksi arviolta reilut 1 400 euroa, jos veroprosentti on 17. Siitä kolmannes olisi noin 470 euroa kuukaudessa. 20 vuoden kuluttua tekijä olisi maksanut korvauksia yhteensä reilut 112 000 euroa. Laskelma on vain suuntaa-antava.
Lähin vertailukohta on Tyrvään keskiaikaisen kirkon tuhopoltto vuonna 1997. Tekijä, hänkin nuori mies, tuomittiin yli kolmeksi vuodeksi vankilaan ja maksamaan korvauksia 980 000 euroa. Korjaustöiden budjetti oli noin 2 miljoonaa euroa.
– Tässä tapauksessa tuhopolttajan saama korvaustuomio on poikkeuksellisen suuri, toteaa vakuutusyhtiö Ifin korvauspäällikkö Mia Himberg.
– Tämä on tuomioistuimen tuomio vahingonkorvausvastuun määrästä. Tekijä ei myöskään valittanut tuomiosta. Toivottavasti korvaustaakka on selvä viesti siitä, että tuhopoltto ei kannata.
Himbergin mukaan tuomituista korvauksista saadaan yleensä takaisin ”valitettavan vähän”, koska usein korvausvelvollisella ei ole tuloja eikä varallisuutta. Korvaukset jäävät loppujen lopuksi vakuutuksenottajien kontolle. Ifillä on 3,6 miljoonaa asiakasta Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.
Miljoonaurakka
Kirkon korjaamiseksi kerättiin yhteensä vajaa miljoona euroa. Markkinointi- ja muiden kulujen, tilavuokrien ja esiintymispalkkioiden jälkeen rakennustöihin jäi käytettäväksi 800 000 euroa. Suurimmat tapahtumat olivat jazz-konsertti ja klassisen musiikin konsertti.
Yksityisiä lahjoittajia oli tuhansia eri puolilta Suomea. Useat säätiöt lahjoittivat suuria summia, ja kirkkohallitus avusti korjausta 200 000 eurolla.
Porvoon seurakuntayhtymä kaivoi lisäksi budjettivaroistaan 500 000 euroa.
Jaa tämä artikkeli: