null Ripareiden some-tunnuksesta tuli hitti

Ripareiden some-tunnuksesta tuli hitti

Rippikoulu villitsee myös sosiaalisessa mediassa. Rippikouluhetkien päivittäminen on suosittua etenkin Twitterissä ja Instagramissa. Kesän ajan rippikoululaiset, isoset ja muut leirityöntekijät ovat voineet päivittää riparikuulumisia ja rippikouluun liittyviä kuvia Twitterissä, Instagramissa ja Facebookissa käyttäen #ripari2014-merkintää.
Sosiaalisessa mediassa käytettävä #ripari2014 sai alkunsa Punkaharjun seurakunnassa.
”Päätimme, että olisi mukavaa tehdä some-ratkaisustamme sellainen, että saamme enemmän porukkaa mukaan. Suomessa on kesän ajan joka puolella rippikouluja, joten mietimme, että olisi mukavaa saada kuulumisia myös muualta Suomesta”, Punkaharjun seurakunnan kappalainen Marjaana Härkönen sanoo.

Kännykät hyötykäyttöön

Twitter on suosittu etenkin rippikoulujen työntekijöiden keskuudessa. Isoset ja rippikoululaiset ovat aktiivisimpia Instagramissa. Isoset ja rippikoululaiset suosivat etenkin selfieitä eli omakuvia ja kaverikuvia.
Muut kirkon työntekijät ottavat kuvia maisemista ja esimerkiksi rippikouluissa aikaansaaduista töistä. Jopa rippikoulupapit ovat innostuneet ottamaan selfieitä konfirmaatiokirkoissa. Myös esimerkiksi Mikkelin piispan Seppo Häkkisen iloisia kommentteja rippikoulusta on twiitattu eteenpäin.
”Jo heti ensimmäisenä päivänä #ripari2014 sai noin 100 kuvapäivitystä Twitterissä. Nyt tulee yleensä 70 twiittiä päivässä. Emme ole vielä miettineet tulevaa, ehkä ensi vuonna tulee sitten #ripari2015”, nuorisotyönohjaaja Juha Hakala kertoo.
Käyttökiellon sijasta puhelimet on osattu ottaa hyötykäyttöön sopivalla tavalla.
”Some on nuorten arkipäivää, joten meidän täytyy mennä sinne, missä nuoret ovat. Aikaisemmin leiriläisten kavereita kävi luvattomilla yövierailuilla rippikoulussa, nyt meillä on vierailupäivä, jolloin kaverit saavat tulla käymään. Sama päätee puhelimien kanssa, ne on järkevämpää ottaa osaksi rippikoulua kun kieltää täysin”, Härkönen kertoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.