null Riparilla kuuluu puhua myös seksistä

Tabun äärellä. – Vain pieni vähemmistö rippikoululaisista ei ole nähnyt pornoa. Samalla se on nuorille kielletty maailma. Pornon katselu saattaa koukuttaa ja vieraannuttaa todellisuudesta niin, että seksuaalinen läheisyys tuntuu tyhjältä, rippikoulututkija Jarmo Kokkonen sanoo. Kuva: Jarkko Peltoluhta

Tabun äärellä. – Vain pieni vähemmistö rippikoululaisista ei ole nähnyt pornoa. Samalla se on nuorille kielletty maailma. Pornon katselu saattaa koukuttaa ja vieraannuttaa todellisuudesta niin, että seksuaalinen läheisyys tuntuu tyhjältä, rippikoulututkija Jarmo Kokkonen sanoo. Kuva: Jarkko Peltoluhta

Riparilla kuuluu puhua myös seksistä

Rippikoulusta väittelevä Jarmo Kokkonen: Turvallisessa rippikouluryhmässä tytöt ja pojat saattavat huomata odottavansa seurustelulta samanlaisia asioita.

Millaisena minä kelpaan tässä porukassa ja näille aikuisille? Se on nuoren peruskysymys myös silloin, kun rippikoulussa käsitellään seksuaalisuutta ja ihmissuhteita, kertoo kirkkohallituksen rippikouluasiantuntija, sukupuolen tutkija Jarmo Kokkonen.

– Hyväksytyksi tulemisen kokemus on lihaksi tullutta armoa. Se on usein paljon tärkeämpää kuin rippikoulun tiedollisen läksyn suorittaminen, Kokkonen painottaa.

Seksuaalisuuden, seurustelun ja sukupuoli-identiteetin käsittely on kirjattu rippikoulusuunnitelmaan, ja Kokkosen mukaan nuoret myös odottavat aihepiirin käsittelyä.

– Nuori odottaa intuitiivisesti, että käsittelytapa on jokin muu kuin se, mikä tulee häntä vastaan koulun terveyskasvatuksessa. Osa nuorista kertoo kuitenkin, että he eivät oppineet rippikoulussa mitään uutta näistä asioista.

Kokkosen kirkkososiologian alaan kuuluva väitöstutkimus Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa (kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja) tarkastettiin keskiviikkona 10. helmikuuta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Keskeisin tutkimusaineisto muodostuu rippikoululaisten, isosten ja työntekijöiden haastatteluista sekä tutkimuspäiväkirjoista ja nuorten omista teksteistä.

 

Mitä uutta annettavaa rippikoululla voisi olla? Kokkosen mielestä paljonkin, jos ryhmä on riittävän turvallinen. Silloin nuorella on mahdollisuus kuulla toisilta nuorilta aitoa puhetta.

– Usein nuori luulee, että kaikki muut ovat häntä kokeneempia. Turvallisessa ryhmässä nuori uskaltaa sanoa, että "en ole koskaan seurustellut" tai "minulla ei ole vielä kokemusta".

Aito puhe purkaa myös sukupuolten välisiä stereotypioita. Usein tytöt haluavat tietää, ajattelevatko pojat oikeasti vain tyttöjen muotoja.

– Kun ryhmissä keskustellaan seurustelun pelisäännöistä, tytöt ja pojat tuottavat hyvin samanlaista materiaalia. Molemmat pitävät tärkeimpinä asioina on rehellisyyttä, luottamusta, puhumista ja asioista sopimista.

Kokkosen mukaan tyttöjen ja poikien yhteinen toiminta on rippikoulun suuri vahvuus. Vastaavaa nuoret eivät koe esimerkiksi koulussa, hän sanoo.

 

Vertaissuhteet ovat nuorille niin tärkeitä, että Kokkonen pitää isosten roolia jopa rippikoulua vetäviä aikuisia tärkeämpänä. Tässä rippikoulutyöllä olisi parantamisen varaa.

– Isoskoulutuksessa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat jäävät usein niiden asioiden joukkoon, joita ei käsitellä. Koulutus antaisi isosille valmiuksia liittyä keskusteluihin, sanoittaa pienryhmissä esiin nousevia kysymyksiä ja nostaa asioita puheeksi yhteisillä oppitunneilla.

Isosten osuus rippikoulussa painottuu usein näytelmiin, sketseihin ja huumoriin, mutta Kokkosen mukaan heillä olisi paljon enemmän annettavaa.

– Jos isonen kertoo ryhmäkeskustelussa olevansa biseksuaali, ja että se on hänelle tärkeä identiteetti, se on monelle nuorelle iso juttu.

Kokkosen tutkimissa rippikouluissa intersukupuolisuutta ja transsukupuolisuutta ei mainittu lainkaan. Kokkosen mukaan rippikouluista jäi puuttumaan myös aikuisten selkeä puhe sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen.

 

Seksuaalisuus ja toisen ihmisen sylissä koettu intiimi läheisyys ovat Kokkosen mukaan pohjimmiltaan pyhiä.

– Jo kirkon varhaiset erämaaisät korostivat, että seksuaalinen halu toisen ihmisen yhteyteen on Jumalan tekoa ja samaa sukua kuin kaipaus Jumalaan. Tätä puolta kukaan muu kuin kirkko ei voi sanoittaa.

Kirkon ihmiskäsityksen mukaan ihmisruumis on pyhä, ja sitä tulee varjella. Tämä tarkoittaa, että toisen ihmisen intimiteetin loukkaaminen on aina pyhäinhäväistys.

– Samalla pyhyyden taju varjelee lankeamasta moralismiin ja pikkutarkkoihin sääntöihin. Pyhyys ja rakkaus ovat lahjoja ja salaisuuksia, jotka eivät ole ihmisen määriteltävissä. Pyhää ei voi ottaa haltuun.

Juttua päivitetty Jarmo Kokkosen väitöstutkimuksen tiedoilla. Aiempaan versioon tästä.

 

Jaa tämä artikkeli: