Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin. Jeesus vangitaan. Jeesuksen tekoja tutkitaan. Jeesus tuomitaan. Jeesus syö oppilaiden kanssa viimeisen aterian. Jeesus kuolee ja haudataan. Jeesus on haudassa. Lankalauantai päättyy pääsiäisyöhön, jolloin piina vaihtuu riemuksi, kun Jeesus nousee kuolleista.
Ristintiellä
Hiljaisella viikolla muistellaan Jeesuksen kärsimyshistorian tapahtumia. Birgitta Hämäläinen ja Väinö Särkimäki kertovat, mitä viikko heille merkitsee.
Toivon antaja
Birgitta Hämäläinen, 36, teologian opiskelija:
”Minulle merkityksellisin päivä hiljaisella viikolla on pitkäperjantai. Vaikka päivä on surullinen ja on kauhea ajatella Jeesuksen kärsimystä, toisella puolella on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan.
Pitkäperjantai muistuttaa sekä Jumalan rakkaudesta että ihmisen syntisestä puolesta. Jumala on kuolemaa vahvempi ja hän tulee ihmistä vastaan. Ihminen ei pysty rikkomaan yhteyttä Jumalaan omilla teoillaan. Ei, vaikka ihminen tekisi mitä.
Kärsimys tuntuu ikävältä, mutta omien kokemusten myötä olen huomannut, että kärsimys voi olla hyvin kasvattavaakin. Tuntuu ristiriitaiselta ajatella, että kärsimyksen kautta ihminen menisi kohti Jumalaa, mutta käytännössä ainakin minulla on käynyt niin.
Kärsimys on saanut minut miettimään omia valintojani, motiivejani ja asenteitani. Niihin piiloutuu paljon sellaista, joka pitää minut etäällä paitsi muista ihmisistä myös Jumalasta. Kun kärsimyksen on päässyt purkamaan rikki menemisen kautta, niin se onkin yllättäen lähentänyt suhdetta Jumalaan ja ihmisiin.
Hiljainen viikko on tullut minulle yhä tärkeämmäksi. Ylipäätään paastonajan ja pääsiäisen merkitys on syventynyt.
Kun hiljaisella viikolla rukoillaan Getsemanen puutarhassa, se on kuin elämäntarkoituksen etsimistä ja kyselyä: Mitä elämästä puuttuu? Mikä tämän kaiken merkitys on?
Näen Jeesuksen vangitsemisessa ja poisviemisessä sitä, kun oman elämän kulissit kaatuvat. Siihen asti rakennettu perusta ei olekaan ollut hyvä.
Pitkäperjantaina tulee kuolema. Tulee menetyksen ja kauhun tunne: mitä nyt tapahtuu? Silloin käy läpi erilaisia spekulaatioita ja pelkää.
Juudas on jokaisella jossakin: työpaikalla, opiskeluyhteisössä, lähipiirissä tai perheessä. Hän on se, jota voi aina syyttää, kun omasta elämästä puuttuu jotakin. Todellisuudessa on puute yhteydestä Jumalaan, mutta sitä ei tunnista.
Hiljaisella viikolla käyn läpi suhdetta itseeni, läheisiini ja Jumalaan. Voin käydä läpi myös omaa elämänkaartani. Etsin uusia katsantokantoja elämääni. Ei aina ole niin, että kärsimys on kauhea ja ylitsepääsemätön asia. Kaikkiin asioihin löytyy aina eri näkökulmia.
Hiljainen viikko on kaikessa realistisuudessaan toivon antaja.
Nostan hiljaisen viikon aikana päivien teemoja omaan rukouselämääni. Mitä tämä tarkoittaa nyt juuri minulle? Mitä voisin rukoilla toisten puolesta?”
Toisiamme varten
Väinö Särkimäki, 16, nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan oppisopimusopiskelija:
”Olin viime vuonna mukana Vantaankosken seurakunnan nuorten pääsiäisnäytelmässä. Olin siinä Juudas ja sotilas. Tämän vuoden roolistani en ole vielä ihan varma, mutta mukana olen.
Viime vuonna pääsiäisnäytelmä esitettiin isossa seurakuntasalissa, ja kyllä ekassa iltaesityksessä tuli ihan yllätyksenä, että siellä oli niin paljon porukkaa katsomassa.
Hiljaisen viikon koskettavin päivä on kiirastorstai. Silloin syötiin yhteinen ateria. Minusta on hauska tulkita eri tavoilla Jeesuksen sanoja.
Samana iltana kuin viimeinen ateria syötiin, Jeesuksen kerrotaan pesseen opetuslasten jalat. Aiemmin hän oli sanonut opetuslapsille, että ’Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan’. Ei pidä olettaa toisten palvelevan itseään, etenkään, jos ei itse palvele toisia. Se jäi mieleen viimevuotisesta pääsiäisnäytelmästä. Jeesus ei varmaan tarkoittanut vain itseään, vaan sitä, että me ihmiset olemme täällä ikään kuin toisiamme varten.
Ehtoollinen on osa kristittyjen historiaa. Roomassa vainojen aikaan kristityillä oli tapana kokoontua kellareihin aterioimaan yhdessä. Ennen Jeesuksen muistaminen ei ollut jumalanpalvelustyyppinen tilaisuus niin kuin nykyisin, vaan ihmiset kokoontuivat syömään yhdessä ja juhlistamaan Jeesusta.
Nykypäivän ehtoollinen ei ehkä kosketa minua kovin suuresti. Se on enemmän toiminto. Polvistutaan alttarille ja pappi jakaa leivän ja viinin. Se, mitä Jeesuksen muistaminen on ollut historiassa, on minun näkökulmastani paljon realistisempi ja mukavamman kuuloinen tyyli: emme voi nyt muuten juhlistaa Jeesusta, mutta kokoonnutaan yhdessä syömään!
Minulla ei ole ollut tapana käydä kiirastorstaina kirkossa, mutta tänä vuonna olen siellä – töissä tai näytelmäharjoituksissa.
Vaikka hiljainen viikko on täynnä kärsimystä, niin toisaalta siihen liittyy iloakin. Kun Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, kansa iloitsee nähdessään tuon suuren ihmisen. En usko, että viimeinen ateriakaan niin massiivisen surullinen on ollut, koska opetuslapset eivät tainneet vielä tietää, että Jeesus kuolee pian. Minä uskon, että Jeesus on saanut silloin iloita opetuslastensa kanssa viimeisen kerran.
Suomen kielessä ei oikein ole sanoja kuvaamaan kiirastorstain tunnelmaa, mutta englannin kielellä sen voisi ilmaista sanoilla happiness of lost, menetyksen onni.”
- Minä olen ihme –pääsiäisnäytelmä la 12.4. klo 13.30, 16 ja 18, su 13.4. klo 13.30, 16 ja 19, ma 14.4. klo 19 ja ti 15.4. klo 18. Myyrmäen kirkolla, Uomatie 1.
- Katso muut hiljaisen viikon 13.–19.4. tilaisuudet sivuilta 11–14.
Jaa tämä artikkeli: