Rouva Sininen kaipaa Suomeen lisää lämpöä
Kaarina Suonperän mielestä suomalaiset ovat tunteellinen kansa, joka ei ole oikein vieläkään oppinut näyttämään iloa ja lämpöä. Kuva: Sirpa Päivinen

Kaarina Suonperän mielestä suomalaiset ovat tunteellinen kansa, joka ei ole oikein vieläkään oppinut näyttämään iloa ja lämpöä. Kuva: Sirpa Päivinen

Rouva Sininen kaipaa Suomeen lisää lämpöä

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä uskoo kehun ja kiitoksen voimaan ja bongaa koululaisryhmistä häiriköt ja hiljaiset.

Kaarina Suonperä tuohtui, Kaarina Suonperä ihmettelee, Kaarina Suonperä neuvoo. Jos mielikuva Kaarina Suonperästä perustuu pelkästään iltapäivälehtien otsikoihin, hänen seurassaan saattaa olla vähän epämukava olo. Onneksi ihminen ei ole aina ihan sellainen, mitä jutuista voisi päätellä.

– Minulle soitetaan usein ja kysytään, kuka epäonnistui Linnan juhlissa, vaikka mieluummin puhuisin siitä, kuka onnistui, hän toteaa.

Suonperällä ei ole tapana moittia ihmisiä kasvotusten, vaan päinvastoin, kehua ja kiittää. Positiivisten asioiden sanomisen merkityksen hän oppi jo lapsena.

– Äitini sanoi, että jos sinulla on hyvää sanottavaa, sano ääneen, jos huonoa, pidä omana tietonasi.

Tätä neuvoa noudattaessaan Suonperä on huomannut, kuinka vaikeaa kehujen vastaanottaminen yhä meille on. Kun naiselle sanoo, että onpa hänellä kaunis jakku, vastaus on jotakuinkin "tämä nyt on vaan tällainen vanha rytky". Miehet kehuista vasta hämmästyvätkin.

– Kehuin eräässä koulutustilaisuudessa yhden miehen tuoksua, hän tuoksui puhtaalta paidalta. Mies päivitteli ääneen, että eikös tuo Suonperä ole ollut leskenä jo 20 vuotta. Minä sanoin siihen, että 27, mutta hajuaisti toimii yhä! Lopuksi nauroimme kumpikin.

Tie tapakouluttajaksi alkoi armeijasta

Kokeneena tapakouluttajana Kaarina Suonperä tietää, että kaikki lähtee kotoa. Enemmän kuin koulu ja kaverit, lapsen käytökseen vaikuttavat vanhemmat, joilta lapset imevät vaikutteita kuin pesusienet. Omaa lapsuuttaan Helsingin Töölössä hän kuvaa ihanaksi.

– Äiti oli yksin meidän kanssa, minun ja siskoni. Hän oli hyvin oikeudenmukainen. Meillä halattiin, suukoteltiin, itkettiin, naurettiin ja juteltiin. Äitini oli karjalainen, kotoisin Parikkalasta. Siellä mamman ja ukin luona vietimme kesiä.

Äiti työskenteli hotelliravintolan emäntänä, joten tytärkin sai hyvää oppia jo varhain. Hän auttoi kattauksissa ja tekstasi alkoholihinnastoja monena vappuna ja uudenvuoden aattona.

Suonperä ei päätynyt äitinsä jalanjäljissä ravintola-alalle, vaan on työskennellyt muun muassa mainosalalla, monissa TV-ohjelmissa, MTV:n kuuluttajana, juontanut toivekonserttia radiossa ja suunnitellut lastenvaatteita Tutta-Tuotteella. Hän on ollut myös useissa tiedotus- ja pr-tehtävissä.

 

Äitini sanoi, että jos sinulla on hyvää sanottavaa, sano ääneen, jos huonoa, pidä omana tietonasi.

 

Ajatus tapakoulutuksen tarpeellisuudesta syntyi, kun Kaarina Suonperä oli mennyt naimisiin eversti Teppo J. Suonperän kanssa ja joutui tutustumaan armeijaelämään. Siellä piti tunnistaa arvomerkit ja kauluslaatat, puhutella oikein ja emännöidä vieraskielisiä tilaisuuksia. Kaarina Suonperä käy yhä paljon puhumassa varuskunnissa.

– Koulutuksen jälkeen jään usein syömään. Ei ruoan takia, vaan seuratakseni pöytätapoja. Siinä voi vaikka huomata, ettei nuori mies syö haarukalla ja veitsellä, vaan lusikalla. Mutta ei se ole pojan syy! Usein hän sanoo, että näin meillä syödään kotonakin.

Syrjäänvetäytyvien ja häiriköiden vieruskaveri

Varuskuntien lisäksi Kaarina Suonperä on käynyt paljon kouluissa tai ravintolassa koululaisryhmien kanssa. Se on vahvistanut tunnetta siitä, kuinka meistä jokainen kaipaa kehuja, kiitosta ja huomiota. Yhteisillä aterioilla hän pyrkii ottamaan viereensä juuri ne oppilaat, jotka häiriköivät tai vetäytyvät syrjään.

– Usein sen huomaa jo kätellessä, keitä he ovat.

Kaarina Suonperän silmät kostuvat kun hän kertoo pojasta, joka opettajien mukaan ei puhunut juuri mitään. Pienellä keskustelulla ja rohkaisulla hän sai pojan pitämään kiitospuheen koko porukan edessä.

– Sanoin, että ensimmäinen puhe on aina pahin, mutta toinen jo helpompi.

– Myöhemmin poika soitti ja kertoi, että oli pitänyt puheen isoäitinsä syntymäpäivillä. Ja kaikki naiset itkivät!

 

Kysyin kerran tyttäreltäni, että olenko koskaan kiroillut. Hän sanoi, että en ole. Hänen mukaansa äiti on sellainen ihminen, joka puhaltelee hyttysiäkin.

 

Suonperää harmittaa, jos lapsille ei anneta huomiota. Kun lapsella on kerrottavaa, pitäisi kuunnella, eikä keskittyä kännykkään.

– Jos lapsi ei saa huomiota hyvällä, hän hankkii sitä sitten pahalla.

Toinen asia, joka Suonperää harmittaa, suorastaan raivostuttaa, on kiroilu. Mitä hän sitten sanoo, jos hän lyö varpaansa tuolinkulmaan?

– Kysyin kerran tyttäreltäni, että olenko koskaan kiroillut. Hän sanoi, että en ole. Hänen mukaansa äiti on sellainen ihminen, joka puhaltelee hyttysiäkin.

Omituisten suomalaisten tulkki

Kaarina Suonperä perusti tapakoulutuksia tarjoavan yrityksensä vuonna 1991. Kysyntää on ollut, ja on yhä. Juuri nyt tietoa kaivataan monikulttuurisuuteen liittyvistä aiheista. Monilla työpaikoilla koetaan helpommaksi, että joku ulkopuolinen tulee puhumaan tavoista ja pukeutumisesta.

"Blue Lady" on ollut suosittu vieras myös lähetystöissä. Siellä on pitänyt selitellä, miksi suomalaiset ovat niin hiljaisia ja totisia.

– Kerron, että Suomi on iso maa, mutta pieni kansa. Katu- ja kaupunkikulttuuri on vielä nuorta.

– Olemme tunteellinen kansa, joka ei anna lämmön tulla esiin. Meillä ei kannusteta iloon.

Suonperä iloitsee kuitenkin siitä, että puhumme enemmän kuin ennen ja uskallamme näyttää kielitaitoamme. Eikä halaaminenkaan ole enää niin vaikeaa.

– Hyvissä tavoissakin on lopulta kyse vain toisen huomioimisesta.

Kuka?

Tapakouluttaja, kamarineuvos Kaarina Suonperä, asuu Vantaan Pähkinärinteessä puolisonsa kanssa.

Mitä?

Tapaseuran puheenjohtaja. Useita luottamustoimia. Harrastaa golfia ja monenlaista kulttuuria kuten oopperaa ja teatteria. Käy myös HIFK:n jääkiekko-otteluissa ja Hyvinkäällä pesäpallo-otteluissa.

Motto?

Kauniit sanat, kohteliaisuus ja hymy eivät maksa mitään.

 

Jaa tämä artikkeli:

Kommentoi