Runoja natisevista nivelistä
Täyttä päätä. Runoja ikääntyville. Toim. Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto. LK-kirjat 2012.
”Kun näkökyky heikkenee, paranee nähdyn ymmärtäminen”, kirjoittaa runoilija Pekka Kejonen.
Suomessa on 65-vuotiaita ja sitä vanhempia jo miljoona. Olisi aika hölmöä ajatella, että tämä joukko olisi keskenään samanlaisia ihmisiä. Onhan ikähaarukkakin yli kolmekymmentä vuotta.
Enää ei riitä vanha yksipuolinen lahjakirjatarjonta. Eivät kaikki 65 vuotta täyttäneet innostu kuvakirjoista, joissa toisella sivulla on joku runo tai ajatelma ja sen vieressä makeanvärinen maisema tai kukkamaalaus.
Täyttä päätä on hauska kokoelma suomalaisten runoilijoiden vanhuusrunoja. Vanhoja ovat jotkut niiden tekijätkin, kuten Eeva Kilpi, Aila Meriluoto, Anja Porio, Claes Andersson ja Pertti Nieminen, ainakin nykyään.
Runot kertovat hammasproteeseista, taudeista, muistamattomuudesta ja natisevista nivelistä. Anja Porio harmittelee sitä, kun vihdoinkin olisi varaa nauttia juustoista ja leivoksista, niin pitäisikin terveyssyistä järsiä kuivaa tummaa leipää.
Monessa runossa annetaan palautetta kuria pitäville hoitajille. Yksi hoitaja pitää jöötä eikä anna vanhan ihmisen aamulla nukkua, toinen huutaa kuin vähäjärkiselle.
Pertti Nieminen epäilee, että ”hoitajaneito oli intin käynyt ja aliupseerikoulun” ja näkee tilanteessa huvittavuuttakin: ”Neiti oli ehkä kolmasosan iästäni, mutta kyllä hän minulle elämän vakavuutta opetti hampaidenpesusta alkaen. NO NIIN! aloitti hän heti, kun pääsi ovelle ja me otimme asennon vuoteissamme. Mainio neiti.”
Murteella kirjoittava Arto Juurakko on huomannut, että ”pussates ei tekohampahia tarvita”. Joukossa on myös murretta kirjoittavien Heli Laaksosen ja Merja Topin runoja.
Virpi Talvitien kuvitus aluksi vähän ihmetytti: kuvathan ovat kuin lasten satukirjasta. Pitempään katsottuani aloin kuitenkin pitää niistä. Ne ovat hilpeitä kuten kirjan runotkin.
Jaa tämä artikkeli: