Panu Tuomi kertoo saaneensa runoihinsa vaikutteita musiikista, erityisesti Bachilta ja häntä varhaisemmilta säveltäjiltä.
Runoja yötyönä
Tampereen Ojakadulla on pieni kahvila, jota runoilija Eeva-Liisa Manner tiettävästi suosi viimeisinä elinvuosinaan. Koska runoilija Panu Tuomi pitää Manneria kaikkien aikojen hienoimpana suomalaisena runoilijana, on ymmärrettävää, että hän ehdottaa haastattelun tekemistä Mannerin kantakahvilassa.
Kotikulmien lisäksi esikuvaa ja ihailijaa yhdistää kiinnostus kielen musiikillisiin ominaisuuksiin.
— Arkiajattelussa kielen tehtävänä pidetään viestien välittämistä, mutta sillä on myös soinnillinen puolensa. Minulle runous on sanojen sointipintojen törmäyttämistä toisiinsa, Tuomi sanoo.
Tuomen runot eivät ole vain kielellis-musiikillisia kokeiluja. Tällä vuosituhannella hän on rakentanut runokokoelmansa matemaattisten systeemien mukaan kokonaisuuksiksi. Esimerkiksi Vaaleanpunaisessa ilmestyskirjassa on 666 säettä ja Einsteinin viimeiset sanat perustuu lukuun 7.
Vaaralliset mystikot
Uskonnot ja esimerkiksi salatieteet, kuten alkemia ja numerologia, ovat kiehtoneet Panu Tuomea kauan. Kiinnostus näkyy hänen runoissaan, joissa on tiheässä uskonnollisia viittauksia.
— Katolisen ja ortodoksisen kristinuskon lisäksi olen tutkinut muita uskontoja ja maailman kulttuureja. Olen vakuuttunut siitä, että kaikkien uskontojen mystikot puhuvat pohjimmiltaan samoista asioista. Uskontojen väliset konfliktit ovat seurausta fundamentalismista, jossa pyritään jyräämään omia asioita läpi toisten kustannuksella, Tuomi sanoo.
Mystikoista hänelle rakkaimpia ovat Mestari Eckhart, Ristin Johannes ja Angelus Silesius. Kaikki he ajautuivat omana aikanaan kahnauksiin katolisen kirkon valtaapitävien kanssa.
— Eckhart esimerkiksi suosi kirjoittaessaan paradokseja. Siksi häntä ei oikein ymmärretty. Tulkinnanvarahan on vaarallista, se voi jopa saada ihmiset ajattelemaan itse.
Runoudessa ja mystiikassa on Tuomen mukaan paljon yhteistä. Sekä runoilijat että mystikot kamppailevat kielen kanssa pystyäkseen ilmaisemaan oman kokemuksensa.
— Kieli on kirous ja siunaus. On vain hyväksyttävä se, ettei sanoilla voi koskaan päästä ihan kokemuksen ytimeen.
Jerusalemista seonneet
Tänä vuonna ilmestyi Tuomen kahdeksas runokokoelma Jerusalemin syndrooma. Kirjan nimi viittaa oireyhtymään, jossa Jerusalemiin saapuva pyhiinvaeltaja alkaa uskoa olevansa joku Raamatun henkilö. Tällaisia tapauksia on vuosittain 50–200, joten heille on varattu paikallisesta psykiatrisesta sairaalasta oma osasto.
Kokoelman taustatyötä tehdessään Tuomi kävi myös paikan päällä Jerusalemissa.
— Sairastuneita näkee erityisesti Ben Yehuda -kadun kulmassa. Heidät tunnistaa helposti räikeistä toogista ja maailmanloppua ja Kristuksen toista tulemista ennustavista kylteistä. Suosituin samastumiskohde on Johannes Kastaja.
Tuomi kertoo, että törmäyksiltäkään ei vältytä. Helposti käy niin, että liikkeellä on yhtä aikaa useampikin Johannes, Elia tai Jesaja.
— Touhu voisi olla Monty Pythonin sketsistä. Mutta toisaalta tunnen heitä kohtaan sympatiaa, siksi runoni on tehty minämuotoon. Ehkä he ovat tulleet Jerusalemiin suurin odotuksin, ja kun eivät löydäkään etsimäänsä, astuvat itse pyhien ihmisten paikalle.
Hiljaiset yöt
Panu Tuomi on 15 vuotta ollut päätoiminen runoilija. Parhaillaan hän nauttii viisivuotista apurahaa eli kirjoittaa kuukausipalkalla.
— Yksi elämän rikkauksista on, että saa nukkua niin pitkään kuin huvittaa. Olen pyrkinyt järjestämään elämäni niin, että voin kirjoittaa ja lukea öisin. Se on hiljaista aikaa, Tuomi sanoo.
Yhtä kokoelmaa hän kertoo tekevänsä pari vuotta. Taustatutkimus ja rakenteen suunnittelu ja kokeilu vievät eniten aikaa. Niiden jälkeen itse kirjoitusprosessi sujuu nopeasti.
Pari viikkoa sitten Tuomi sai ensimmäistä kertaa urallaan valtakunnallisen tunnustuksen, Alfred Kordelinin säätiön kannustuspalkinnon. 20 000 euron palkintosummalle löytyy kuulemma käyttöä: sillä maksetaan putkiremontti.
— Minulle riittää, että saan tehdä rauhassa töitä. Minun aiheillani ei ole mitään asiaa kansan syvien rivien suosioon.
Jaa tämä artikkeli: