Träskändan kartano Espoon Järvenperässä ränsistyy kovaa vauhtia. Talo olisi kunnostettava pian, mutta mihin tarkoitukseen ja mistä kunnostukseen rahat? Näitä kysymyksiä pohtivat vaatetuksella Aurora Karamzinin aikaan siirtyneet espoolaiset Oona Parviainen, Pirkko Kivijärvi ja Jouko Kivimetsä. Puvut: Espoon kaupunginteatteri
Ruususen herättäjät
Träskändan kartano olisi aika ravistella valveille pitkästä horroksesta. Tässä kolme espoolaista näkemystä, mitä kartanolle voisi tehdä.
Taksikuski on ihmeissään hakupaikasta. Vaikka taksitolppa sojottaa muutaman sadan metrin päässä, ei Träskändan kartanon tarina ole Espoon katuja työkseen ajavalle tuttu.
Kuljettaja kuulee mielellään, kuinka kartanossa asui sata vuotta sitten nainen, joka antoi nimensä teille, kouluille ja sairaaloille niin Espoossa kuin Helsingissä. Aurora Karamzin (1808–1902) sai Träskändan kartanon kukoistamaan. Siinä samalla nainen tuli luoneeksi perustan muun muassa nykyiselle koulutus- ja hyvinvointijärjestelmälle.
Nyt kartano, hyväntekeväisyyden ja naisten aseman symboli, on vaarassa ränsistyä käsiin. Espoon kaupungin omistama Träskända huutaa huomioarvoa, mihin sillä on historialtaan täysi oikeus.
1. Kuin luotu partiolaisille
”Aina, kun käyn Träskändan kartanossa, alkavat sormet syyhyämään siitä innostuksesta, mitä kaikkea kartanolle voisi tehdä”, kertoo partioaktiivi Oona Parviainen.
Träskändan kartano ja etenkin sen puisto on partiolaisen paratiisi.
”Se on mahtava paikka, jossa on rajattomasti mahdollisuuksia esimerkiksi partiotoiminnan kannalta. Siellä voi suunnistaa, harjoitella telttojen pystytystä, piirtää karttoja tai vaikkapa harjoitella ojan ylitystä.”
Parviainen kiteyttää Träskändan paikaksi, jollaista ei yleensä kaupunkitaajamasta löydy.
Partioaktiivi tahtoisi kunnostaa varsinaisen kartanon osittain muun muassa partiolaisten käyttöön. Alueella jalansijaa toden teolla saanut lippukunta Järvi-Haukat on kasvanut isoksi toimijaksi.
Vuonna 1994 perustettu lippukunta on nykyään 150-jäseninen. Järvi-Haukoista arviolta 95 prosenttia asuu Järvenperän ja Lippajärven alueella, eli Träskändan läheisyydessä. Kartano olisi mitä parhain kokoontumispaikka sijainniltaan.
Oona visioi, että partiolaiset voisivat myös kunnostaa kartanoa. Tilaa tulisi korjata perinteitä kunnioittaen, mutta esimerkiksi partiolaisten tilassa näkyisi nuorten oma tyyli.
”Kuinka hyvältä esimerkiksi partiohuiveista taiteiltu seinä voisi näyttää. Sitten talossa voisi olla kahvila ja taidetila sekä täysin muita toimijoita.”
Oona Parviainen on käynyt Auroran sekä Karamzinin koulua, joissa myös oppilaille kerrotaan Träskändan arvoonsa nostaneesta sankarittaresta, Aurora Karamzinista.
”Partiolaistoiminta Träskändassa sopii Auroran arvoihin ja ajatuksiin. Hyväntekeväisyyden tavoin partiolaisuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Siinä lapsille ja nuorille opetetaan jaloja arvoja sekä yhteisöllisyyttä. Lisäksi partion taitomerkkejä suoritettaessa opitaan myös paikallista kulttuurihistoriaa.”
22-vuotias Oona Parviainen on harrastanut partiota yli puolet elämästään. Hän kertoo lippukuntansa nykyisen kukoistuksen rakentuvan omilta ja partiovanhemmilta saatuun luottamukseen ja yhteistyön voimaan sekä myönteiseen asenteeseen.
”Meille on annettu mahdollisuus kehittää toimintaamme, hoitaa vastuumme kunniakkaasti, ja se kantaa nyt hedelmää.”
Hän painottaa, että partionuoriin voisi luottaa myös historiallista tilaa kunnostavana ja ylläpitävänä tahona.
”Partiolaisista ja huoltajistamme muodostuu vahva talkooporukka, joka mielellään saattaisi Träskändan kartanon esimerkiksi yhteistyössä oppilaitoksien kanssa uuteen loistoon.”
2. Naisten vapauden majakaksi
Espoon kartanoista Träskända kohoaa uniikkiin arvoonsa maisemallisena ja historiallisena kokonaisuutena. Näin kiteyttää Espoossa 13 vuotta asunut Jouko Kivimetsä. Hän tutustui Träskändaan heti Tampereelta Espooseen muutettuaan. Historiallinen yhtymäkohta löytyi Törngrenin suvusta. Kivimetsä oli perehtynyt Tampereella suvun voimasuhteisiin ja siihen, kuinka suku ajoi itsenäistyvän Suomen asiaa.
”Jossakin vaiheessa Törngrenien saavutuksille itsenäistymisen saralla ei annettu Tampereella juuri minkäänlaista tunnustusta, ja se tuntui vääryydeltä.”
Pian Espooseen muutettuaan Kivimetsälle valkeni, että nykyisen kartanorakennuksen teettäjä oli yksi Törngreneistä.
Samalla Kivimetsä tutustui Aurora Karamziniin, joka paljastui ”aikansa yhdeksi vahvimmista naisista Euroopassa”.
Jouko Kivimetsä ei kauan aprikoi, kun häneltä kysyy, mitä Träskända symboloi.
”Niitä arvoja ja aikaa, kun naiset alkoivat saada samoja oikeuksia kuin miehet. Koko Träskända on naisten vapautumisen historiallinen majakka.”
Kivimetsää hiertää eräänlainen on–off-ajattelu historiallisten kiinteistöjen julkisessa omistuksessa: joko kartano myydään yksityiselle tai annetaan talon hiljalleen ränsistyä, kun kaupungilla on muitakin kiireellisiä satsauksia.
”On muitakin vaihtoehtoja. Olen selvittänyt ja ollut jo testaamassakin ison vapaaehtoistiimin kanssa ideoita, jotka eivät söisi kaupungin budjettia.”
Jouko Kivimetsä toivoo, että jatkossa kaupunki yhä omistaisi kartanon. Se mahdollistaisi sen, että sille saisi mahdollisimman monta käyttäjää, joiden avulla se olisi avoimessa ja elinvoimaisessa käytössä.
Yritys- ja ideahautomon, InnoOmnian, kehittämispäällikölle ei tuota päänvaivaa keksiä piristäviä tapoja ottaa kartano uudenlaiseen käyttöön.
”Oppilaitosvetoiset organisaatiot voisivat esimerkiksi hyödyntää kartanoa oppimiskeskuksena ja rahoittaa toimintansa osittain matkailuvetoisesti ja tilauskäyttöpohjalta.”
Englannissa aikaa viettänyt Kivimetsä osaa antaa arvoa Träskändan englantilaistyyliselle puistolle. Se on julkinen tila, kaikkien käytettävissä.
”Ensimmäisestä kerrasta, kun puistossa käy, se ottaa syleilyynsä.”
Kivimetsä näkisi mieluusti tulevaisuudessa kartanon Helsinkiä ympäröivän viihtymisrenkaan keskuksena. Rengas alkaa Suvisaaristosta jatkuen Vantaalle ja Sipooseen kartanomaaseutuvyöhykkeenä ja sisältäen vielä Helsingin järviseudun.
Ihan ensiksi ja pian kartanolle pitäisi tehdä kuitenkin kuntoarvio, tarvittaessa purkamalla ja korjaamalla lisävahinkoja aiheuttavat kohdat hirsirakenteessa.
”Se jo auttaisi, jos kauan tukossa ollutta ilmanvaihtoa huollettaisiin. Niin parannettaisiin talon käyttömahdollisuutta testikäytössä, jotta vääjäämätön suuri remontti voidaan suunnitella käytön mukaan.”
Lisäksi lattia on alkanut vaipua monista kohdista notkolle. Kunnostustyöllä on kiire.
3. Lomahoitopaikaksi vanhuksille
Espoon kunta osti Träskändan kartanon 1920-luvun alussa. Samalla luvulla syntyi Pirkko Kivimäki, kenestä varttui Aurora Karamzinin Helsinkiin perustaman Diakonissalaitoksen kasvatti.
”Aloitin 19-vuotiaana Diakonissalaitoksella opinnot, ja silloin tutustuin myös Aurora Karamzinin historiaan.”
Karamzinista sukeutui historiasta kiinnostuneelle Kivimäelle yksi kiintopisteistä, josta oli tiedettävä lisää. Aurora on kulkenut Espoon perinneseuran hallitukseen kuuluvan Kivimäen rinnalla siitä saakka.
”Karamzinin elämässä minua puhutteli muun muassa se, että Aurora nousi vahvaksi naiseksi vaatimattomista oloista. Minä myös näen, että Auroran suuret henkilökohtaiset menetykset kasvattivat hänestä hyväntekijän.”
Kivimäki tulkitsee, että menetykset vahvistivat Karamzinin uskonnollista elämänkatsomusta.
”Aurora auttoi suurina nälkävuosina (1866–1868) köyhiä. Espoon köyhille hän jakoi ensin rahaa, mutta muutti käytäntöä, antaen käsityötarpeita ja osti sitten köyhien valmistamat työt. Näin hän opetti ihmisiä auttamaan itse itseään.”
Kivimäki painottaa myös Karamzinin hyväntekeväisyyttä lapsia ja vanhuksia kohtaan. Aurora osallistui köyhäinhoitoon antamalla raha-avustuksia kirkolle ja myöhemmin kunnalle muun muassa avustamalla ensimmäisen kansakoulun toimintaa. Tahtonainen perusti ensimmäisen vanhainkodin kartanon vanhoille ja työhön kykenemättömille palkollisilleen. Heidän lapsiensa lukutaidosta ja kouluasioista myös huolehdittiin. Kun kansakoulutoiminta virallistui, Karamzin rakennutti Träskändan piiriin kansakoulun, joka tänä päivänä toimii päiväkotina.
Myös itse Träskändan kartanossa on pidetty näihin päiviin asti lasten päiväkerhoa, mutta toiminta ei voi hyödyntää laajalti ränsistyneen kartanon tilaa. Siitä on nyt noin kahdeksan vuotta, kun kartano oli viimeksi kokonaan käytössä, sillä vuoteen 2006 se toimi vanhusten hoidon laitoksena.
Pirkko Kivimäki toivoo, että kartano saataisiin osittain takaisin vanhusten käyttöön.
”Kyllä siinä kartanossa olisi edellytykset vaikka vanhusten lomahoitopaikaksi, mutta se ei välttämättä sulkisi pois mahdollisuutta, että talossa olisi samanaikaisesti muitakin toimijoita, kuten vaikka partiolaisia. Kyllä vanhukset ja nuoret tulevat keskenään toimeen, vaikka toisin usein ajatellaan.”
Kivimäkeä turhauttaa kartanon jatkosta keskusteltaessa se, kuinka suunnitelmat tuntuvat kaatuvan usein perusteeseen kartanon huonosta kunnosta.
”Esimerkiksi säätiö voisi olla hyvä muoto, jotta kartano saataisiin kuntoon ja yhteisölliseen käyttöön. Se olisi Auroran hengen mukaista.”
Tiesitkö?
Espoon ensimmäiset kartanot perustettiin keskiajalla, viimeisimmät 1900-luvun alussa. Uusia kartanoiden päärakennuksia rakennettiin vielä 1950-luvulla.
Espoossa on yhä jäljellä noin 30 kartanoa. Tarkempaa lukua on vaikea antaa kartanomääritelmän epämääräisyydestä johtuen. Alun perin kartano oli aatelisen omistama tila johon liittyi verovapauksia. Aikojen saatossa kartano-käsite väljentyi.
Lähde: Espoon kaupunginmuseo
Jaa tämä artikkeli: