Saako Jumalasta puhua psykoterapiassa?
Uskonnollisuus on tärkeä osa monien elämää, joten hengellisiä aiheita pitää voida käsitellä myös terapiassa. Terveydenhuollossa elää kuitenkin edelleen käsityksiä, ettei uskonnollisista ja hengellisistä asioista voi puhua hoidossa samalla tavalla kuin muista ihmisen elämää koskettavista asioista. Kuva: Thinkstock

Uskonnollisuus on tärkeä osa monien elämää, joten hengellisiä aiheita pitää voida käsitellä myös terapiassa. Terveydenhuollossa elää kuitenkin edelleen käsityksiä, ettei uskonnollisista ja hengellisistä asioista voi puhua hoidossa samalla tavalla kuin muista ihmisen elämää koskettavista asioista. Kuva: Thinkstock

Saako Jumalasta puhua psykoterapiassa?

Monille omakohtainen hengellisyys tai uskonnollisuus on tärkeä osa elämää. Suomalaisia psykoterapeutteja ei kuitenkaan juuri kouluteta käsittelemään aihetta.

Tämä tulee ilmi teologian maisterin, psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Peppi Sieversin teologian väitöstutkimuksessa Itä-Suomen yliopistoon. Väitöksen aiheena on Uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittely suomalaisissa psykoterapioissa.

Tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan psykoterapeuttien näkemyksiä siitä, mikä estää tai mikä edesauttaa potilaiden uskonnollisen ja hengellisen aiheiden tarkastelua. Tutkimusta varten on haastateltu 20 psykoterapeuttia.
 

Sulkeutuneissa uskonyhteisöissä eläviä tai niistä irtautuvia henkilöitä voidaan terapian keinoin auttaa, jos potilaat itse ovat avoimia työskentelylle."


Tutkimuksessa kävi ilmi, että suurimmalla osalla eli 16:lla tutkimuksessa haastatelluista psykoterapeuteista on ollut lestadiolaistaustaisia potilaita ja neljänneksellä Jehovan todistajista irtautuneita henkilöitä terapiassa. Sulkeutuneissa uskonyhteisöissä eläviä tai niistä irtautuvia henkilöitä voidaan auttaa psykoterapian keinoin, jos potilaat itse ovat avoimia työskentelylle.

”Erityisesti näistä liikkeistä irtautuvia on paljon pyrkimässä terapiaan. Mutta myös sellaisia potilaita on, jotka ovat edelleen mukana liikkeessä, mutta haluavat terapiassa jäsentää suhdettaan siihen”, Peppi Sievers kuvaa.
 

Fundamentalistinen ajattelu voi pilata hoidon

Joskus fundamentalistinen uskonnollisuus voi kuitenkin olla jopa este hoidon onnistumiselle. Moni tutkimuksessa haastateltu psykoterapeutti kertoi hoidoissaan olleen eri tavalla fundamentalistisesti uskovia potilaita, joita on ollut vaikea hoitaa psykoterapeuttisten interventioiden avulla.

Tutkimuksessa haastatellut psykoterapeutit rinnastavat tällaisen voimakkaan uskon politiikkaan tai rasistiseen maailmankatsomukseen. Terapeuteista kaikkia hyvin intensiivisiä ja voimakkaita vakaumuksia on yhtä vaikea lähestyä psykoterapeuttisilla menetelmillä. Näkemyksiltään jyrkkiä potilaita on ollut vaikea hoitaa psykoterapeuttisesti, koska teemoja ei ole voitu lainkaan tarkastella uudesta ja erilaisesta näkökulmasta.
 

Fundamentalistisesti ajattelevat ääri-ihmiset ei välttämättä pysty ajattelemaan asioita uudella tavalla, koska ovat niin vakuuttuneita omasta totuudestaan ja pitävät omaansa ainoana oikeana tapana ajatella."
– Psykoterapeutti Peppi Sievers
 

”Jotta psykoterapia auttaisi ja muuttaisi ihmistä, se edellyttää ihmiseltä suurta valmiutta tarkastella omaa elämäänsä ja asioitaan uudessa valossa ja uudesta näkökulmasta. Siinä mielessä fundamentalistisesti ajattelevat ääri-ihmiset eivät välttämättä pysty ajattelemaan asioita uudella tavalla, koska ovat niin vakuuttuneita omasta totuudestaan ja pitävät omaansa ainoana oikeana tapana ajatella. Heidän ajattelunsa pitäisi avautua, jotta psykoterapeuttinen työskentely olisi mahdollista”, Sievers kertoo.

Fundamentalistinen ajattelu koskettaa kaikkia silloin, kun pelkäämme erilaisuutta ja alamme käyttäytyä dogmaattisella tavalla.
 

Uskonnollisuutta on voitava käsitellä terapiassa

Vaikka uskonnollisten aiheiden käsittelylle terapiassa on ilmeinen tarve, psykoterapeuttien koulutusohjelmissa ei juuri tarjota esimerkiksi kursseja uskonnollisista ja hengellisistä kysymyksistä. Yli puolet tutkimuksessa mukana olleista psykoterapeuteista toivoikin, että uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittelyä opetettaisiin psykoterapeuttikoulutuksessa. Samaa toivottiin myös työnohjauksesta.

”Aineistoa varten haastatellut psykoterapeutit suhtautuivat kohtalaisen myönteisesti tai ainakin neutraalisti uskonnollisiin kysymysten tarkasteluun. Mutta heidänkin välillä eroja löytyi työtavoissa. En valitettavasti saanut tutkimukseen mukaan ketään kielteisesti tai kriittisesti uskonnollisuuteen suhtautuvaa psykoterapeuttia.”

Puolet tutkimuksen psykoterapeuteista sanoo uskonnollisten ja hengellisten aiheiden tulevan hoidoissa esiin jonkin verran, silloin tällöin tai ajoittain. Neljän psykoterapeutin hoidoissa aihepiiri on tullut esille vähän, kuudella paljon.

Esimerkiksi niillä psykoterapeuteilla, jotka ovat työskennelleet alueilla, joilla lestadiolaisen liikkeen haaroihin kuuluvia henkilöitä asuu paljon, uskonnollisia tai hengellisiä asioita on ollut hoidoissa runsaasti esillä.

 

Kaikki lestadiolaisen liikkeen ehkäisykieltoa työssään kohdanneet psykoterapeutit sanoivat sen herättäneen heissä voimakkaita avuttomuuden ja turhautuneisuuden tunteita."
 

”Terapeutillahan ei saisi itsellään olla mitään agendaa, mutta jos uskonnolliset aiheet ovat potilaalle tärkeitä, niin on pulmallista, jos psykoterapeutin asenne olisi se, että ne asiat eivät kuulu tänne. Tärkeää on, että terapeutti itse on työstänyt omat ennakkokäsityksensä ja -asenteensa, että niistä ei tule estettä psykoterapiatyöskentelylle uskonnollisen potilaan kanssa”, Sievers sanoo.

Kaikki lestadiolaisen liikkeen ehkäisykieltoa työssään kohdanneet psykoterapeutit sanoivat sen herättäneen heissä voimakkaita avuttomuuden ja turhautuneisuuden tunteita. Erityisesti asia oli herättänyt näitä tunteita naispuolisissa psykoterapeuteissa.
 

Mindfulness on tuonut uskonnollisuuden terapiaan

Kognitiivisissa terapioissa saatetaan käyttää tietoisen läsnäolon eli mindfulness-tekniikoita ja harjoituksia. Mindfulnessin juuret ovat buddhalaisuudessa, ja tätä kautta uskonnollisuus on tullut mukaan myös psykoterapiaan.

”Itse käytän mindfulness-harjoitusta omassa rukouselämässäni, rukoustilanteeseen tullessa tai siihen keskittyessä. Mutta psykoterapiassa en näitä menetelmiä käytä. En paheksu ilmiötä missään nimessä, mutta mielestäni potilaalle on tehtävä tiettäväksi, mitkä harjoitusten juuret ovat ja kysyttävä lupa, saako niitä käyttää”, Peppi Sievers kertoo.
 

Yli puolet tutkimuksessa mukana olleista psykoterapeuteista toivoikin, että uskonnollisten ja hengellisten kysymysten käsittelyä opetettaisiin psykoterapeuttikoulutuksessa."


Jos tällaisia uskonnollisista juurista lähteviä menetelmiä käyttää, molempien osapuolien on oltava tietoisia niiden alkuperästä.

”Tässä olisikin mielenkiintoinen jatkotutkimushaaste. Mindfulnessia on markkinoitu ei-uskonnollisena menetelmänä. Onko se syy, miksi se on saanut tulla näihin psykoterapioihin mukaan, ja miksi ollaan hirveän allergisia kristillisestä traditiosta nousevia syviä mietiskelyperinteitä vastaan. Mikä näiden ero on?”

Sieversin mukaan psykoterapian on kuitenkin pystyttävä psykoterapiana. Rukousmenetelmiä ei hänen mielestään pidä tuoda mukaan psykoterapiaan, vaan ne toimivat ihan toisessa ympäristössä. Tästä vallitsi konsensus myös tutkittujen terapeuttien piirissä. Psykoterapiassa käytetään terapian keinoja, eikä uskonnonharjoitusta sekoiteta siihen.
 

Usko auttaa ottamaan potilaan kipua vastaan

Psykoterapiaan tullaan yleensä puhumaan ja jäsentämään sitä, mikä elämässä on ongelmallista. Siten myös uskonnollisiin ja hengellisiin yhteisöihin liittyvä aineisto tutkimuksessa keskittyi kuvaamaan sitä, mikä on ollut sekä potilaille että psykoterapeuteille pulmallista ja vaikeaa. Haastateltavat mainitsivat potilaidensa kertoneen hengellisestä yhteisöstään myös kotina ja tukena.

Yhteisö voi olla myös elämään kuuluva asia, josta ei sen kummemmin tarvitse psykoterapiassa puhua, jos siihen ei liity pulmia. Ihminen voi kuulua moneen itselleen merkitykselliseen yhteisöön.
 

Ajattelen, että usein ihmiset, joille Jumala-suhde on tärkeä, ovat oppineet pohdiskelemaan paljon myös ihmissuhteita tai yleensä suhteessa olemista. Siinä on sitä samaa, joka on myös psykoterapiatyön ydintä."
 

Tutkimuksen mukaan psykoterapeutit kokivat oman uskonkäsityksensä ja teologian asiana, joka antaa heille kykyä kuunnella ja vastaanottaa potilaan kipua ja ahdistusta. Mutta myös potilaan hengellisyydestä tai uskonnollisuudesta voi olla hyötyä terapiassa.

”Ajattelen, että usein ihmiset, joille Jumala-suhde on tärkeä, ovat oppineet pohdiskelemaan paljon myös ihmissuhteita tai yleensä suhteessa olemista. Siinä on sitä samaa, joka on myös psykoterapiatyön ydintä. Voidaan rauhassa katsoa, miltä asiat tuntuvat. On opittu olemaan välillä hiljaa ja kuuntelemaan, mitä itsessä tapahtuu.”

Peppi Sieversin väitöskirjaan voi tutustua täältä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi