Uupuneiden terapeutti uupui liukuhihnatyössä, mutta oppi lopulta hoitamaan itseään
– Olen kaivanut esiin hyvän Pohjois-Pohjanmaan tavan, jossa tehdään työt, todetaan että tämä riittää ja sitten mennään saunaan, Heli Suutari sanoo.

– Olen kaivanut esiin hyvän Pohjois-Pohjanmaan tavan, jossa tehdään työt, todetaan että tämä riittää ja sitten mennään saunaan, Heli Suutari sanoo.

Uupuneiden terapeutti uupui liukuhihnatyössä, mutta oppi lopulta hoitamaan itseään

Terapeutti Heli Suutari kirjoitti itselleen parantavia sanoja. "En enää lyö lyötyä sättimällä itseäni."

Madam, onko teillä mahdollisesti stressiä?

Ensiapuklinikan lääkärin kohtelias kysymys pysäytti Belgiassa asuvan Heli Suutarin kesällä 2016. Päivä oli saanut odottamattoman käänteen, kun Suutari palasi töistä kotiin. Puoliso ihmetteli, mitä hänen kasvoilleen oli tapahtunut.

Suutari katsoi peiliin ja tajusi, että kasvojen oikea puoli oli halvaantunut. Kaikeksi onneksi halvaantumiselle ei löytynyt magneettikuvauksessa fyysistä syytä.

Kasvojen puutuminen johtui pitkittyneestä ylikuormittumisesta.

Muutamaa kuukautta aikaisemmin Suutari oli saanut unelmatyöpaikan hollantilaiselta yksityisklinikalta, joka oli erikoistunut riippuvuuksien, syömishäiriöiden ja burnoutin hoitamiseen.

– Olin työskennellyt yksin sen jälkeen, kun valmistuin yksilö- ja pariterapeutiksi vuoden 2014 alussa. Tunsin itseni aloittelijaksi uudessa ammatissa ja kaipasin ympärilleni työyhteisön tuomia raameja, oppimista ja jakamista, Suutari sanoo.

Syvä väsymys vei pohjalle

Unelmatyö osoittautui yksinäiseksi puurtamiseksi. Työtoverit eivät viettäneet lounastaukoja yhdessä, vaan kukin söi kotoa tuomiaan voileipiä tietokoneensa ääressä.

Suutari pani merkille, että moni kollega oli vastavalmistunut, ja työntekijöiden vaihtuvuus klinikalla oli suuri.

– Tuntui tärkeältä aktivoida uskoni siihen, että on olemassa korkeampi voima, Heli Suutari sanoo.

– Tuntui tärkeältä aktivoida uskoni siihen, että on olemassa korkeampi voima, Heli Suutari sanoo.

Työtahti oli Suutarille ennen kokemattoman kova. Asiakkaat asuivat klinikalla hoidon ajan, ja terapeutit kiersivät huoneesta toiseen tapaamassa heitä.

Kuhunkin tapaamiseen oli varattu 45 minuuttia. Ennen seuraavaa asiakasta oli 15 minuutin ”tauko”, jonka aikana piti kirjoittaa tapaamisen muistiinpanot ja lukea pikaisesti seuraavan asiakkaan kansio.

– Se oli todellista liukuhihnatyötä. Melko pian huomasin, että en jaksanutkaan, en pysynyt tahdissa mukana. Työpaikka alkoi tuntua koneistolta, jonka kanssa arvomaailmani ei kohdannut, Suutari sanoo.

Kasvohalvaus havahdutti Suutarin kuuntelemaan pahaa oloaan. Olisi ollut ajanhukkaa jäädä odottamaan klinikan työkulttuurin muuttumista terveemmäksi. Päätös irtisanoutumisesta ei ollut hyppy tyhjän päälle, sillä Suutari oli säilyttänyt oman yksityisvastaanottonsa Brysselissä.

Työpaikasta luopumisen lisäksi Suutari vähensi terapiatyön minimiin, harrasti liikuntaa ja söi terveellisesti. Toipumisen olisi pitänyt alkaa, mutta hän löysikin itsensä kuopan pohjalta.

Itku, suru, epätoivo ja syvä väsymys saartoivat Suutaria monen kuukauden ajan.

– Koin, että olin antanut kaikkeni, mutta mikään ei riittänyt. Löin itseäni tarpeettomilla itsesyytöksillä, jotka lisäsivät toivottomuutta entisestään: olisi sittenkin pitänyt tehdä enemmän ja joustaa arvoistani, Suutari sanoo.

Sisäinen ääni oli höpöpuhetta

Työnohjaus, terapia sekä puolisolta ja ystäviltä saatu tuki helpottivat Suutarin oloa hetkellisesti, mutta hän tunsi tarvitsevansa myös jotakin muuta. Oli tullut aika, jolloin terapeutin piti maistaa omia lääkkeitään.

Suutari raivasi kotinsa olohuoneeseen kirjoittamisnurkan ja ryhtyi kirjoittamaan itselleen päivittäisiä tekstejä. Kirjoittaessaan hän harjoitteli myötätuntoista suhtautumista itseensä, pureutui haitallisiin ajatustapoihinsa ja pyrki irtautumaan liiallisesta murehtimisesta.

Tavallisesti Suutari aloitti aamulla ja kirjoitti kolme tuntia.

– Kirjoittaminen tuntui ihanalta ja pian huomasin, että se alkoi lohduttaa ja auttaa minua, Suutari sanoo.

Terapeutin työkaluista oli apua, kun Suutari teki huolellista inventaariota sisäisestä maailmastaan. Kirjoittaessaan Suutari huomasi luiskahtavansa yhä uudestaan takaisin ajattelutapaan, joka ajoi hänet pinnistelemään ja hallitsemaan asioita.

Jokin sisäinen ääni uskotteli, että elämä menisi omien toiveiden mukaisesti ja siinä olisi vähemmän vastoinkäymisiä, kunhan hän vain ottaisi asiat omiin käsiinsä ja työstäisi niitä.

– Kirjoittaessani tajusin, että tuollainen on höpöhöpöä, Suutari sanoo.

Ymmärsin, että minun ei tarvinnut taistella, jotta saisin viinin juomisen hallintaan.

– Heli Suutari

Vähitellen näkökulma vaihtui ja Suutari ymmärsi, että vastoinkäymisten välttäminen ei ollutkaan hänen syvin tarpeensa. Tärkeämpää oli päästä eroon itsesyytöksistä.

– Maailmassa tapahtuu aina jotakin paskamaista, johon en voi vaikuttaa. Mutta nykyään en enää säti itseäni siitä, että väsyn. Hyväksyn sen, että tarvitsen enemmän aikaa ja rauhaa kuin moni muu.

Ei pelkkä ruokajuoma

Ongelmien myöntämisen taito on Heli Suutarin mukaan yksi tärkeimmistä asioista, joita toipumisessa tarvitaan. Monissa päihde- ja toipumisterapioissa on nähty, että rehellinen peiliin katsominen on usein toipumisen vaikein askel.

Kirjoittaessaan Suutari mietti omia riippuvuuksiaan. Hän oli pohtinut asiaa jo vuosia aiemmin huomattuaan, ettei oma alkoholinkäyttö liittynyt vain ”keskieurooppalaisiin juomatapoihin”.

Punaviini ei ollut pelkkä ruokajuoma tai hienostunut harrastus, vaan asia, jota hän ei enää hallinnut.

– Jouduin myöntämään, että ongelma oli minua suurempi. Ymmärsin, että minun ei tarvinnut taistella, jotta saisin viinin juomisen hallintaan. Turhassa taistelussa voimani menisivät vain hukkaan, Suutari sanoo.

Vuosien takaista lopettamista edelsi vaihe, jossa Suutari yritti turhaan kohtuullistaa alkoholin käyttöään. Yritykset eivät kuitenkaan onnistuneet, ennen kuin rinnalle löytyi ystävä, joka antoi hänelle yllättävän neuvon: pyydä korkeimman apua.

– En ollut tottunut rukoilemaan, mutta täytyy sanoa, että jokin siinä toimi. Rukoilu on terapeuttinen ele, koska siinä luovutaan omasta kaikkivoipaisuudesta. Lopulta viinille ei ollutkaan niin vaikea sanoa hyvästejä, Suutari sanoo.

Suutari lisää, että toipuminen on vienyt hänet tutustumaan omaan henkisyyden nälkäänsä.

– Tuntui tärkeältä, että voisin aktivoida uskoni siihen, että on olemassa korkeampi voima, joka pitää minusta huolta. Saan olla pieni eikä minun tarvitse osata ja hallita asioita.

– Perjantai on oma päiväni, jolloin järjestän treffit itseni kanssa, Heli Suutari sanoo.

– Perjantai on oma päiväni, jolloin järjestän treffit itseni kanssa, Heli Suutari sanoo.

Perjantai on oma päivä

Lapsuudessaan Heli Suutari ei ollut elämäänsä suorittava ”kympin tyttö”. Suorittamisen kulttuuri tarttui häneen vasta aikuisiällä Keski-Eurooppaan muuttamisen jälkeen.

Aluksi Suutari työskenteli Brysselin EU-instituutioissa, joissa odotukset olivat kovia ja työpäivät pitkiä. Ammatinvaihto avasi polun vaativiin terapiaopintoihin, täydennyskoulutuksiin ja uusien taitojen kartuttamiseen, joka ei tuntunut milloinkaan riittävän. Suutari mainitsee myös hermostuneen suurkaupunkiympäristön liikenneruuhkineen.

– Itseni hoitamisen myötä olen kaivanut esiin hyvän Pohjois-Pohjanmaan tavan, jossa tehdään työt, todetaan että tämä riittää ja sitten mennään saunaan, hän sanoo.

Nykyään Suutari pyrkii rikkomaan yksin pärjäämisen kulttuuria sekä omassa elämässään että työssään. Hän puhuu itsestään ja tunteistaan läheisilleen ja ystävilleen huomattavasti avoimemmin kuin ennen burnoutia.

– Pyrin kuuntelemaan jaksamistani, enkä enää lyö lyötyä sättimällä itseäni. En jää yksin asioiden kanssa, vaan kurottaudun aktiivisesti itseni ulkopuolelle. Panen itseni likoon puhumalla julkisesti ongelmistani, Suutari sanoo.

Toivuttuaan uupumisesta Suutari on etsinyt itselleen sopivia työtapoja ja viikkorytmiä.

Tällä hetkellä Suutari pitää Brysselissä terapeutin vastaanottoa kahdesti viikossa. Kahtena arkipäivänä hän vastaanottaa asiakkaita kotonaan Skype-puheluiden välityksellä.

– Perjantai on oma päiväni, jolloin järjestän treffit itseni kanssa: käyn jossakin aamiaisella ja kenties elokuvissa. Jos vain pystyn siihen, pidän omista perjantaipäivistä kiinni koko loppuelämäni ajan, Suutari sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi