null Saarnojen syntysijoilla

Diakoniapappi Risto Auvinen valmistelee saarnatekstin aina kotona. Silloin hän ei välttämättä kuule tai näe mitään muuta.

Diakoniapappi Risto Auvinen valmistelee saarnatekstin aina kotona. Silloin hän ei välttämättä kuule tai näe mitään muuta.

Saarnojen syntysijoilla

Hyvä saarna saa ajattelemaan, lohduttaa ja herkistää. Kolme pappia kertoo, miten ja missä heidän saarnansa syntyvät.

Lohdutusta pyhäpäivänä

Korson seurakunnassa sivutoimisena diakoniapappina työskentelevä Risto Auvinen muistaa hyvin ensimmäisen saarnansa. Sen hän piti työskennellessään teologiharjoittelijana Lahdessa vuonna 2002.

— Olihan se jännittävää, kun näki kaikki ne ihmiset. Siinä jotenkin tajusi sen, kuinka paljon pappina joutuu olemaan esillä. Sitä ennen olin jopa karttanut esiintymistä ja nousin saarnastuoliin vähän raskain mielin.

Kokemuksen myötä saarnaamisesta ja esillä olosta on tullut helpompaa, mutta saarnaaminen jännittää yhä.

— Vaatihan se keskittymistä, Auvinen toteaa.

Risto Auvisen päätyö on teologisen tiedekunnan tutkijakoulussa, jossa hän valmistelee väitöskirjaa gnostilaisuudesta. Saarnavuoro on tänä vuonna osunut kohdalle noin joka toinen kuukausi. Saarnan valmistelun hän aloittaa hyvissä ajoin lukemalla tekstit ajatuksella.

— Tartun yleensä ensimmäiseen ideaan, joka tekstistä tulee mieleen. Mielestäni riittää, jos saarnassa on yksi keskeinen ajatus.

 

Saarnateksti saa muotoutua rauhassa, ajatuksissa arjen keskellä. Kirjoittamaan Risto Auvinen ryhtyy vasta muutama päivä ennen saarnapäivää, ja lauantaina hänellä on tapana käydä teksti vielä kertaalleen läpi. Vaikka saarna onkin kirjoitettu paperille, Auvinen pyrkii siihen, että ei saarnaisi suoraan paperista. Teksti ja sanamuodot saavat elää tilanteen mukaan.

"Saarna saa sattua, muttei satuttaa."

Risto Auvinen kirjoittaa saarnansa kotona. Saarnatekstiin ja kirjoittamistyöhön keskittyminen ei ole viiden lapsen isälle vaikeaa.

— Luulen, että saarnan tekeminen on ongelma enemmänkin lasten näkökulmasta. Silloin en näe enkä kuule mitään muuta, Auvinen naurahtaa.

Omasta elämästään Auvisella ei ole tapana kertoa saarnatekstissä, vaan hän puhuu asioista mieluummin yleisellä tasolla.

Saarnaa valmisteltaessa hän yrittää miettiä myös sitä, mistä muista osista jumalanpalvelus koostuu.

— Jumalanpalvelus on kokonaisuus, päivän teema tulee esiin myös virsissä ja rukouksissa. Erityisesti virsistä saa sisältöä saarnaankin.

Saarnan tehtävänä on Risto Auvisen mielestään lohduttaa ja ohjata ihmisiä etsimään lohtua Jumalasta. Jos saarna loukkaisi jotakuta, hän kokisi epäonnistuneensa.

— Saarna saa sattua, muttei satuttaa, hän kiteyttää.

Palautetta saarnoista tulee silloin tällöin. Negatiivinen palaute koskee yleensä sitä, että kuulija ajattelee jostakin opillisesta asiasta eri tavalla kuin saarnassa on puhuttu. Positiivinen palaute on yleensä kiitosta siitä, että saarna on saanut pohtimaan. Usein palaute yllättää.

— Monesti käy niin, että kuulija onkin kiinnittänyt huomiota ihan eri asiaan kuin oletin. Toinen voi pitää tärkeänä ihan eri kohtaa kuin minkä itse korottaa.

Kollegoiden saarnoja Risto Auvinen ei yleensä kuuntele kriittisesti, vaan hämmästellen.

— Yleensä mietin, miten he osaavatkin puhua noin hyvin ja ajattelen, että olipa taitavasti sanottu.

Risto Auvinen saarnaa
Korson kirkossa su 18.10. klo 10.


 

 

Valmistelua koko elämä

Vanhalta papilta kysyttiin, kauanko hänellä meni saarnan valmistukseen. "Koko elämä", vastasi pappi. Hämeenkylän seurakunnan kirkkoherra Jukka Nevalan ymmärtää vanhan papin vastauksen hyvin.

Elämänkokemuksesta on etua saarnaamisessa, mutta ennen kokemuksen karttumista on jokaisen papin pidettävä monta saarnaa.

Jukka Nevala saarnasi ensi kertaa vuonna 1976, kesäteologina työskennellessään Lammin Pyhän Katariinan kirkossa.

— Kyllä silloin jännitti, jännittäähän saarnan pito aina. Tekstin tuottaminen on kovaa taistelua, joutuu miettimään jokaista sanaa. Tästä syystä en saarnaa koskaan ilman paperia, vaikka nykyään kai pitäisikin opetella olemaan irti papereista, hän perustelee.

Opiskeluaikana Nevalalla oli malleina opettajia, jotka uskalsivat käyttää saarnatessaan värikästä kieltä ja puhuivat siihen tyyliin, ettei kuulija torkahtanut penkkiinsä.

— Ennen oli pappeina voimakkaita persoonia, sellaisia jotka uskalsivat olla persoonallisuuksia, Nevala toteaa.

Kirkkoherra on saarnavuorossa noin pari kertaa kuukaudessa. Jos saarnaamiseen tulee pidempi väli, Nevala kaipaa saarnaamista. Saarnan valmistelusta ja asioiden pohtimisesta saa myös itselleen paljon.

— Pappi on palvelija. Ei saarnaaminen ole itsensä eikä omien ajatusten julistamista, vaan lohdutuksen ja uskon tuomista elämään.

"Parhaat saarnaideat syntyvät arkisissa askareissa."

 

Saarnan valmistelun Jukka Nevala aloittaa noin pari viikkoa ennen vuoroaan. Kaikki alkaa rukouksesta ja nöyrtymisestä tulevan työtehtävän edessä. Sitten hän miettii kuulijakuntaa, onko kyseessä lastenkirkko vai onko kuulemassa lähinnä sotaveteraaneja. Seuraavaksi ovat vuorossa tekstit.

— Joskus tekstit ovat vaikeita, joskus vielä vaikeampia, hän naurahtaa.

— Yritän löytää niihin ajankohtaisia näkökulmia.

Jukka Nevalan mukaan saarnaajan kannattaa lähteä siitä, että "ruuti on jo keksitty", eli mitään ennenkuulumatonta asiaa Raamatun tekstistä tuskin saa irti.

Saarnaa valmistellessa hän tutustuu siihen, mitä muut ovat tekstistä sanoneet ja kirjoittaneet, lukee hengellisiä kirjoja ja katsoo päivän uutiset. Erityisen antoisaksi saarnan valmistelun kannalta Nevala kokee aikuisten raamattupiirit, joissa tutkitaan yhdessä tulevan pyhän tekstejä. Teksti syntyy aina kotona, usein vasta lauantaina.

Jukka Nevalan mielestä saarnan hyvyys tai huonous on aina kuulijan elämäntilanteesta kiinni. Toiselle mitäänsanomaton saarna voi olla jonkun toisen mielestä hyvinkin koskettava ja tuntua siltä, että pappi puhui juuri minulle.

— Minun mieleeni ovat jääneet sellaiset saarnat, joissa on henkilökohtaista näkökulmaa ja nöyryyttä ja jotka pitää taitava sanankäyttäjä, hän kertoo.

Nevalaa miellyttävät myös saarnat, joissa lauseet ovat ytimekkäitä eikä asioita selitetä puhki, vaan annetaan kuulijalle pureksittavaa. Nevala on pannut merkille, että toisinaan kirkkokahveilla puhe kääntyy saarnan aiheisiin.

— Joskus saarnasta tulee palautetta, joskus ei. Sanotaanko näin, että enemmänkin voisi tulla, hän vinkkaa.

Jukka Nevala saarnaa
Hämeekylän kirkossa su 18.10. klo 10.


 

 

Olennaisimmat ajatustenvirrasta

Ensimmäistä saarnaansa Rekolan seurakunnan kappalainen Marja-Liisa Malmi ei muista, mutta muistaa millaista kipuilua nuori teologi kävi ensimmäisillä saarnakerroillaan. Malmia ei jännittänyt itse esiintyminen, vaan vanhempien kuulijoiden suhtautuminen. "Mistä minä heille puhun? Heillähän on enemmän elämänkokemusta ja heitä on koeteltu", Malmi ajatteli.

Kokemuksen myötä jännitys ja epävarmuus ovat hellittäneet. Seurakuntalaiset ja saarnatekstit ovat tulleet tutummiksi ja saarnan valmisteluun on tullut rutiinia. Saarnan pito on suorastaan kivaa.

— Kyllähän siinä sormet alkaa syyhytä, kun vuoro lähestyy, Malmi naurahtaa.

Marja-Liisa Malmi lukee saarnapäivän tekstit noin viikko ennen h-hetkeä. Toisinaan saarnan pohdinta alkaa jo aiemmin, sillä kanttorin kanssa on keskusteltava jumalanpalveluksen musiikista hyvissä ajoin.

— Toinen vaihe on se, että teksti saa hautua rauhassa ajatuksissa. Luulen, että parhaat ideat syntyvät arkisissa askareissa: kun käyn koiran kanssa lenkillä, tiskaan astioita tai pesen pyykkiä, Malmi kertoo.

"Ei saarnaaminen ole omien ajatusten julistamista."

Vaikka saarnan valmistelu tapahtuisi tiskialtaan äärellä tai koirapuistossa, siinä on mukana rukousta. Tarkoitus ei ole välittää ihmisen vaan Jumalan viisautta.

 

Ideoista ei Malmilla ole toistaiseksi ollut pulaa, pikemminkin päinvastoin. Hauduttelun tarkoituksena on ratkaista, mikä monista ajatuksista on ajankohtainen, se, johon nyt kannattaisi tarttua.

— Niinhän sitä sanotaan, että saarna pitäisi kirjoittaa siten, että on tuore sanomalehti ja Raamattu vierekkäin. Minusta saarnassa ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla viittausta ajankohtaisiin asioihin, sillä ihmiset ovat aina samanlaisia. Raamatun kertomukset koskettavat perustunteita, Malmi toteaa.

Vaikeinta saarnan valmistelu on silloin, kun edessä on jokin juhlapyhä. Juhlapyhien tekstit ovat tavallista tutumpia, kirkossa enemmän väkeä ja monta sellaistakin, jolle käynti on vuoden ainoa.

— Monet tulevat kirkkoon suurin odotuksin, saarnaaminen on silloin erityisen vastuullinen tehtävä.

Marja-Liisa Malmilla on tapana panna saarnatekstejään omille kotisivuilleen. Netistä hän lukee myös toisten saarnoja, toisinaan hän kuuntelee radiojumalanpalveluksia. Hän ei kuitenkaan tarkastele kollegojen työtä arvostellen vaan siksi, että se tuo sytykkeitä omaan ajatteluun.

— Olen saanut paljon irti toisten saarnoista. Palaute jää vaan aina antamatta, vaikka tiedän että se olisi arvokasta. Tässä asiassa me papit voisimme tsempata.

Hyvä saarna on Marja-Liisa Malmin mielestä selkeä, sopivan lyhyt ja sellainen, jossa ei ole liian paljon asiaa.

— Tavoitteeni on, että kuulijalle jäisi mieleen ainakin yksi ajatus, jota voi toteuttaa tai miettiä arjessaan.

Marja-Liisa Malmi saarnaa Rekolan
Pyhän Andreaan kirkossa su 18.10. klo 10.

Jaa tämä artikkeli: