Saattaja kuuntelee ja lievittää kipuja
Kotikäynnille. Sairaanhoitaja Kirsi Suutari lähtee kotisairaanhoidon asiakaskäynnille Puolarmetsän sairaalalta.

Kotikäynnille. Sairaanhoitaja Kirsi Suutari lähtee kotisairaanhoidon asiakaskäynnille Puolarmetsän sairaalalta.

Saattaja kuuntelee ja lievittää kipuja

Viimeisinä elinvuosinaan ihminen tarvitsee omaisten, saattohoitajien ja sairaalapappien tukea.

Sinikka Niska-Virran äidin syöpähoidot lopetettiin pari vuotta sitten kesällä, kun lääkehoito ei enää tehonnut tautiin. 89-vuotias äiti toivoi voivansa jäädä kotiin. Tämä onnistui Espoon kotisairaalan, kotihoidon ja omaisten avulla.
”Äiti asui kissansa kanssa kotona viimeiseen asti”, Niska-Virta kertoo.

Tutut kotihoitajat huolehtivat arjesta. Kun omaisten ja kotihoidon hoito ei enää riittänyt, kuvioon astui kotisairaala. Se antoi oireenmukaista hoitoa sekä tarjosi henkistä tukea ja neuvoja. Niska-Virta sai ottaa yhteyttä kotisairaalan hoitohenkilökuntaan mihin vuorokauden aikaan tahansa.
”Kotisairaalan hoitojakso käynnistyy potilaan ja omaisten tarpeesta. Pyrimme hoitamaan potilaiden oireet mahdollisimman hyvin sekä tukemaan niin, että he voivat jatkaa jäljellä olevaa elämää kotona turvallisesti”, kotisairaalan sairaanhoitaja Kirsi Suutari kertoo.
Espoon kotisairaala kohtaa viitisenkymmentä kotikuolemaa vuodessa. Kotikuoleman valitsevien määrä on hienoisessa nousussa.

Kotiin jääminen on vaihtoehto, jos potilaalla on joku läheinen huolehtimassa. Sairaalassa ei koskaan ole samanlaista sosiaalista rauhaa kuin kotona.
Niska-Virta piti hienona, että hänellä oli mahdollisuus viettää viimeiset ajat äidin kanssa yhdessä. Tutut tavarat tekivät tilanteesta hieman helpomman, mutta silti loppuajat olivat rankkoja.
”Äidillä ei ollut kipuja, mutta hän tuli levottomaksi. Ajattelin jo, että emme selviä edes kotihoidon upealla tuella kotona. Sairaalapaikka olisi järjestynyt, mutta hän kuoli, ennen kuin oli pakko ryhtyä toimeen.”

Sairaalahoitoon täytyy turvautua, jos ei ole omaisia, omainen väsyy tai oireet käyvät hankaliksi. Vanhemmat eivät myöskään välttämättä halua tuoda kuolemaa kotiin pienten lasten silmien eteen.
Kotisairaalalla on saattohoitopotilaita hoivakodeissakin, joissa ei välttämättä ole öisin ja viikonloppuisin lääkäreitä ja sairaanhoitajia paikalla.

Espoon hoivakodeissa keikkatyötä tekevä lähihoitaja ja poliitikko (sd.) Tarja Tallqvist pitää hyvänä, että saattohoitoa on tarjolla hoivakodeissa. Tuttujen hoitajien ja tutun huoneen merkitys elämän viime metreillä voi olla iso.
”Monet espoolaisvanhukset jonottavat hoivakotipaikkaa pitkään ja ovat huonossa kunnossa sen saadessaan. On tärkeää voida luvata, että tässä paikassa saa myös kuolla”, Tallqvist sanoo.
Yhteisvastuukeräys kampanjoi keväällä saattohoidon parantamisen puolesta. Riippuu asuinpaikkakunnasta, kuinka hyvin tarjolla on saattohoidon osaamista, henkilökuntaa ja vuodepaikkoja.

Espoossa ei vielä ole omaa saattohoidon osastoa, mutta sellainen tulee uuteen Espoon sairaalaan, jota rakennetaan Jorvin sairaalan viereen. 15-paikkaisen saattohoito-osaston on tarkoitus valmistua maaliskuussa 2016.
”Uuden osaston myötä saattohoidon osaaminen kasvaa Espoossa”, Puolarmetsän sairaalan 3D-osaston osastonhoitaja Karita Rautanen sanoo. Tällä hetkellä Puolarmetsän 3D-osastolla on viisi saattohoitohuonetta.

Ammattilaiset pitävät keskeisimpinä saattohoidon osaamisalueina kivunlievitystä ja tuen tarjoamista.
Tallqvistin mielestä kivunlievityksessä on yhä parantamisen varaa, vaikka asiaan kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota.
”Ihmiset ovat kertoneet minulle, ettei kipulääkettä aina uskalleta antaa tarpeeksi.”
Toiset potilaat ovat valmiimpia kohtaamaan kuoleman kuin toiset. Tuoreen diagnoosin saaneilla kysymyksiä on paljon. Hoitohenkilökunnan lisäksi Rautanen näkee sairaalapastorien roolin merkittävänä.
”Monet alkavat ajatella hengellisiä kysymyksiä kuoleman lähestyessä. Toisaalta papin kanssa voi keskustella paljon muustakin.”

Kuolema nostaa potilaissa ja omaisissa pintaan erilaisia tunteita. Surun ja kaipauksen ohella mieleen voi tulla vanhaa katkeruutta, vihaa ja häpeää. Kaikesta tästä on hyvä puhua.
”On inhimillistä tuntea kaikenlaisia tunteita. Sairaalapappien olemassaolo kannattaa muistaa”, Puolarmetsän sairaalan, Puolarkodin ja Taavikodin pappina toimiva Annamari Simpanen sanoo.

Olkapäätä tarjoavat lisäksi vapaaehtoiset, joita kaupunki ja seurakunnat kouluttivat viime vuonna Puolarmetsän sairaalan ja seurakuntien lähimmäispalvelun tarpeisiin.
Kokemukset olivat niin myönteisiä, että vapaaehtoisia aiotaan kouluttaa ensi vuonna lisää. Erityisesti tukea kaipaavat potilaat, joilla ei ole omaisia.

Espoon sairaalan uudessa saattohoitoyksikössä potilaat saavat oman huoneen. Simpanen pitää sitä tärkeänä, sillä kuoleva tarvitsee rauhaa.
”Myös muissa potilaissa saattaa herättää kysymyksiä, jos vierestä kuolee ihmisiä”, Simpanen sanoo.
Tallqvist varoittelee tuijottamasta pelkkiin seiniin. Rauhallinen kuolema on voitava turvata muuallakin kuin erikoistuneella osastolla.

Kuolevalle täytyisi pystyä antamaan aikaa, mutta hoitajalla on usein paljon muita asiakkaita samaan aikaan.
Hoivakodeissa kuolema on tuttu vieras. Tallqvist sanoo, että siihen ei silti saa turtua.
”Jokainen kuolema on ainutkertainen. Siinä on aina jotakin valtavaa – samalla tavoin kuin syntymässä.”

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city