Saavu-messuissa käytetään pistekirjoitusta ja viittomakieltä
Näkövammaisten lähetysaskartelupiirissä Leena Siponkoski (vas.), Seija Saastamoinen, Harri Vihinen, takana opas Liisa Ryynänen, Mikko Suominen ja Juhani Siponkoski.

Näkövammaisten lähetysaskartelupiirissä Leena Siponkoski (vas.), Seija Saastamoinen, Harri Vihinen, takana opas Liisa Ryynänen, Mikko Suominen ja Juhani Siponkoski.

Saavu-messuissa käytetään pistekirjoitusta ja viittomakieltä

Erityisryhmien messu yhdistää erilaiset ihmiset.

Kehitysvammaiset, viittomakieliset ja näkövammaiset kävisivät ehkä useammin kirkossa, jos messut olisivat heidän kannaltaan suunniteltu. Kehitysvammaiset ja näkövammaiset tarvitsevat kaveria tuekseen. Viittomakielisten taas olisi helpompi seurata messua, jos kuulon varaan rakentuvassa messukokonaisuudessa olisi enemmän nähtävää.

– Tunnekieleni on viittomakieli. En voi osallistua messuun, jossa kukaan ei viito. Urkumusiikin aikana voisi katsella seinään heijastettuja kuvia tai tekstejä, viittomakielinen Jorma Muikku viittoo ja kuurojentyön diakoniatyöntekijä Päivi Korhonen tulkkaa.

Muikku käy erityisryhmät huomioon ottavissa Saavu-messuissa ja osallistuu seurakuntien kuurojen toimintaan. Saavu-messuja järjestetään pari-kolme kertaa vuodessa. Se on tavallinen seurakunnan sunnuntaimessu, joka on järjestetty niin, että jokainen seurakuntalainen voi mahdollisista rajoitteistaan huolimatta osallistua messuun.

– Kaikki ovat Saavu-messuun tervetulleita. Meilahden Saavu-messuun maaliskuun 12. päivä tulee työryhmä kartoittamaan esteettömyyttä, mikä on yksi messun ideoista, kertoo vammaistyön pappi Heli Ojalehto.

Myös henkiseen esteettömyyteen on kiinnitetty huomiota, että messussa on joku toivottamassa tulijat tervetulleeksi.

Fyysistä ja henkistä esteettömyyttä

Saavu-messussa on viittomakielinen tulkkaus ja messun virret löytyvät pistekirjoitettuina tai isotekstisinä ja messussa käytetään selkeää, helposti ymmärrettävää kieltä. Näitä messuja alettiin järjestää viisi vuotta sitten, mutta samantyyppistä työtä on tehty seurakunnissa jo pitkään.

– Viittomakielisiä messuja on ollut ainakin vuodesta 1908 alkaen, jolloin ensimmäinen kuurojenpappi Huugo Nyberg aloitti työnsä. Kuurojenpappi Janne Rissanen tekee työtään Nybergin jalanjäljissä pääkaupunkiseudulla, Päivi Korhonen kertoo.

– Saavu-messu ei siis ole mikään vammaisten messu, vaan kaikkien yhteinen messu. Osallisuus on tärkeää ja niin on myös esteettömyys, jotta esimerkiksi pyörätuolilla pääse alttarille ehtoolliselle. Myös henkiseen esteettömyyteen on kiinnitetty huomiota, että messussa on joku toivottamassa tulijat tervetulleeksi, korostavat vammaistyön työntekijät.

Rupea vammaisen kirkkokaveriksi

Erityisryhmiin kuuluvien ei ole aina kovinkaan helppo osallistua seurakuntien jumalanpalveluselämään.

– Vammaiset saavat taksimatkoja asiointiin rajatusti, joten messussa käyminen on pois muista asiointikerroista taksilla. Viittomakieliset tarvitsevat tulkin ja näkövammaiset ja kehitysvammaiset tarvitsevat avustajan. Uusiin paikkoihin voi olla vaikea mennä yksin. Olisi mukava, jos vastassa olisi tuttu ihminen, näkövammaistyön diakoni Marja Leena Kallio sanoo.

Viikonloppuisin hoivakodeissa on vähemmän työntekijöitä paikalla, joten sieltäkään ei helposti irtoa työntekijää saattamaan kehitysvammaista sunnuntaina kirkkoon. Kavereita toivottaisiin lisää. Kirkkokaveriksi voi ilmoittautua osoitteessa www.vapaaehtoistyo.fi/helsinki.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: