Nuoret seuraavat jumalanpalvelusta eteisessä Mekanissan Mekane Yesus‑kirkossa Addis Abebassa.
Saban kuningattaren maassa
Etiopiassa uskonnollisten ryhmien välillä on monenlaisia ennakkoluuloja ja jännitteitä.
Liikkuupa Etiopiassa pääkaupungissa Addis Abebassa tai pikkukylissä, uskonto kuuluu ja näkyy. Ortodoksikirkkojen kaiuttimista raikaa resitoituja rukouksia öisinkin ja välillä niihin sekoittuu moskeijoiden rukouskutsuja. Takseja ja busseja pitää tiellä tuulilasiin teipattu risti, Jeesus tai Neitsyt Maria. Pikkukylissä kimaltaa aaltopelti: on rakennettu uusi moskeija tai kirkko tai molemmat. Kaduilla liikkuu päät peitettyinä niin ortodoksi- kuin musliminaisiakin.
— Täällä ei ole ateismille tilausta. Kun muuta apua ei ole, ihmisten täytyy monin tavoin turvautua Jumalaan. He myös näkevät elämässään Jumalan vastauksia ihan toisella tavalla kuin me, sanoo pastori, filosofian tohtori Maija Priess, joka on asunut Etiopiassa lyhyitä jaksoja ja oli loppuvuodesta 2011 opettamassa Addis Abeban yliopistossa.
Muslimit ja kristityt ovat eläneet Etiopiassa rinnakkain vuosisatoja, ja enimmäkseen väkivallattomasti, sillä Etiopian perinteinen islam on ollut maltillista kansanuskoa. 1990-luvulta alkaen tilanne on muuttunut: islam on levinnyt aiempaa nopeammin ja muuttunut jyrkemmäksi. Radikaali islam on tuontitavaraa. Se saa rahoitusta pääasiassa Saudi-Arabiasta ja tukea naapurimaista Somaliasta ja Sudanista.
Etiopiassa on yli 90 miljoonaa asukasta, joista ortodokseja on noin 35–40 prosenttia. Arviot muslimien määrästä vaihtelevat 30 ja 40 prosentin välillä. Luterilaiseen Mekane Yesus -kirkkoon ja baptistikirkko Kale Hiwotiin kuuluu yhteensä yli kymmenen prosenttia etiopialaisista. Muut protestanttiset kirkot ja katolinen kirkko ovat selvästi pienempiä.
Kristinuskolla on alueella pitkä historia, sillä nykyisessä Pohjois-Etiopiassa sijainneessa Aksumin kuningaskunnassa kristinuskosta tuli valtionuskonto jo 300-luvulla. Sen perintöä jatkaa Etiopian ortodoksinen kirkko, joka muutamien muiden niin kutsuttujen orientaalisten kirkkojen kanssa erkani 400-luvulla silloisesta valtakirkosta. Syynä olivat Kristuksen jumaluutta ja ihmisyyttä koskeneet kiistat.
Suomen Lähetysseuran lähetti, pastori Risto Leikola kertoo saaneensa vastata kyllästymiseen asti kysymykseen, miksi hän tekee lähetystyötä maassa, jossa on ikivanha kristillinen kirkko.
— Ortodoksisen kirkon sydänalue on pohjoisessa. Se on vanhastaan tigre- ja amharakansojen, keisarin ja vallanpitäjien kirkko, johon monilla on torjuva suhde. Siksi esimerkiksi vähemmistöheimojen ja maan eteläosien ihmiset ovat olleet avoimia protestanttiselle kristinuskolle. Mekane Yesus -kirkon evankelioimistyössä pyrimme tavoittamaan ihmisiä, jotka eivät ole ilosanomaa kuulleet — emme ortodokseja tai muiden kirkkokuntien jäseniä, Leikola sanoo.
Etiopian ortodoksisella kirkolla on omia korostuksiaan, jotka liittyvät enemmän kansallistuntoon kuin kristinuskoon. Etiopialaiset esimerkiksi uskovat, että Vanhassa testamentissa mainittu Saban kuningatar oli etiopialainen. Se, mitä Vanhassa testamentissa ei kerrota, kerrotaan esimerkiksi Etiopian kansalliseepoksessa Kebra Nagastissa: Saban kuningatar synnytti Israelin kuninkaalle Salomolle pojan, Menelikin, jonka jälkeläisiä Etiopian keisarit olivat.
Menelikin kerrotaan tuoneen Salomon luota Jerusalemista palatessaan liitonarkun Etiopiaan. Arkun uskotaan olevan Aksumissa, jossa sitä vartioi tehtävään omistautunut pappismunkki. Kukaan muu ei sitä saa nähdä. Arkun merkityksestä Etiopian ortodokseille kertoo sekin, että jokaisen ortodoksikirkon alttarissa on tabot eli laintauluja symboloiva laatta, joka on peitetty kankaalla.
Addis Abebassa sijaitseva keisari Haile Selassien rakennuttama komea Kiddist Selassien eli Pyhän Kolminaisuuden katedraali havainnollistaa hyvin keisarisuvun ja ortodoksisen uskon tiivistä yhteyttä. Kirkossa on Haile Selassien ja hänen vaimonsa, keisarinna Menenin jättiläismäiset graniitista tehdyt ruumisarkut. Kuoriin on jätetty paikoilleen heidän istuimensa, joita he käyttivät palveluksiin osallistuessaan. Kuorin seinämaalauksissa on sulassa sovussa ortodoksista kuvastoa ja keisarin urotöitä.
Kiddist Arseman kirkko Addis Abeban lähiössä ei ensisilmäyksellä näytä ortodoksiselta kirkolta. Se on pieni ja vaatimaton peltikattoinen laatikko. Koska kirkko on pyhä paikka, kengät riisutaan sinne tultaessa. Liturgiassa seistään suurin osa ajasta. Monet rukoilevat paljon polvistuneina, kasvot lattiaan painettuina. Siksi kirkon lattiaa peittävät paksut matot. Ne ovatkin ainoa ylellisyys. Kirkon ikonit esimerkiksi ovat painokuvia. Ne on peitetty läpikuultavilla liinoilla — siksi, että pyhää ei voi katsoa suoraan.
Etiopian ortodokseille sekä lauantai että sunnuntai ovat pyhäpäiviä. Liturgia alkaa aamukuudelta ja kestää pari kolme tuntia. Liturgioita on usein myös arkisin. Tavallisesti ehtoollisella käyvät vain pienet lapset ja vanhukset. Tiukkojen paasto- ja puhtaussääntöjen vuoksi muut osallistuvat ehtoolliselle vain muutaman kerran vuodessa suurina juhlapyhinä. Etiopialaisten omia suuria juhlia ovat Jeesuksen kasteen muistoksi vietettävä timkat tammikuussa ja ristin löytämisen juhla maskal syyskuussa.
— Ortodoksista kirkkoa on kritisoitu siitä, että se on jähmettynyt menneeseen. Muutoksia on kuitenkin tapahtunut. Esimerkiksi jumalanpalveluksissa on alettu käyttää yhä enemmän nykykieltä amharaa muinaisetiopialaisen ge’ezin rinnalla. Evankeliumi, saarna ja esirukoukset luetaan aina amharaksi, kertoo Maija Priess.
Luterilainen Mekane Yesus -kirkko on Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani Etiopiassa. Vuonna 1959 perustettu kirkko on kasvanut nopeasti: vuonna 2009 sillä oli noin 5,3 miljoonaa jäsentä, vuonna 2011 ylitettiin jo kuuden miljoonan jäsenen raja. Kirkon nimi on muinaista ge’ezin kieltä ja tarkoittaa paikkaa, jossa Jeesus asuu.
Mekane Yesus -kirkon presidentti Wakseyoum Idosa naurahtaa joutuvansa tämän tästä vastaamaan kysymykseen, mikä on hänen kirkkonsa nopean kasvun salaisuus.
— Ensisijainen selitys on Jumalan toiminta. Hän saa meidät levittämään sanaa niin, että ihmiset ymmärtävät. Pyhä Henki tekee sanomastamme tehokkaan, niin että ihmiset seuraavat sitä ja liittyvät kirkkoon. Ilman sitä meidän pyrkimyksemme eivät olisi mitään.
Wakseyoum lisää, että kirkko käyttää saarnoissa kieltä, jota tavalliset ihmiset voivat ymmärtää ja ottaa todistuksessaan huomioon kuulijoiden elämäntilanteen. Hän muistuttaa, että raamatunkäännökset ovat tärkeitä, sillä omankielinen Raamattu avaa ihmisille oven uskoon. Myös lukutaito-opetusta tarvitaan.
— Kun ihmiset kuulevat Jumalan sanaa, Pyhä Henki saa aikaan konkreettisia muutoksia heidän elämässään. Myös muut näkevät muutoksen ja alkavat kysellä ja ihmetellä. Kirkossamme uskovat kokevat velvollisuudekseen jakaa uskoaan muille.
Wakseyoum muistelee taannoista vierailuaan Ruotsissa.
— Siellä pappi, jonka kanssa keskustelin, sanoi, että heistä sanan julistaminen ei tunnu niin tärkeältä kuin meillä Etiopiassa. Kirkko halusi kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä. Ruotsalaisissa saarnoissa keskityttiin Jumalan armoon, mutta oltiin vastahakoisia kertomaan ihmisille, kuinka heidän pitäisi elää ja toimia kristittyinä.
— Minun mielestäni meidän pitäisi luterilaisina säilyttää tasapaino armon ja lain välillä. Niin kutsuttu sosiaalinen evankeliumi on ehkä ottanut liikaa tilaa lännen kirkoissa. Me taas haluamme levittää ilosanomaa. Haluamme opetuslapsia, emme pelkkiä jäseniä, Wakseyoum sanoo.
Mekane Yesus -kirkko on lähempänä ortodoksista kirkkoa kuin muut protestanttiset kirkot siinä, että se kastaa lapsia ja vihkii pappinsa. Myös piispan viran perustamisesta on keskustelu. Osaksi näistä samoista syistä monet muut protestanttiset yhteisöt pitävät luterilaisia lähetyskohteena ja keskittyvät heidän käännyttämiseensä.
— He saattavat sanoa meidän jäsenillemme, että sinä et vielä ole pelastunut, Risto Leikola kertoo.
Sekä kirkkojen että uskontojen välisissä keskusteluissa Mekane Yesus on usein aloitteentekijä. Sillä on esimerkiksi erityinen osasto kristittyjen ja muslimien välisiä suhteita varten.
— Konflikteja on eniten muslimienemmistöisillä alueilla. Siellä ei haluttaisi antaa tontteja kirkon rakentamiseen. Sama pätee kyllä toisinkin päin: alueilla, joilla on kristitty enemmistö, muslimien on vaikea löytää moskeijoille tonttimaata, kertoo Belay Abakiya, joka vastaa kirkossa kristittyjen ja muslimien välisestä dialogista.
Belayn mukaan monilla paikkakunnilla on ruohonjuuritasolla hyvää yhteistyötä ja eri tavoin uskovat elävät sovinnossa rinnakkain. Konflikteja ei niin helposti synny, kun ihmiset tuntevat toisensa ja ovat puheväleissä.
— Pyrimme kouluttamaan sekä omia jäseniämme että muita kristittyjä, jotta he eivät halveksisi muslimeita ja saarnaisivat vastuullisesti ja rauhanomaisesti. Lisäksi haluamme edistää sitä, että eri uskontojen edustajat työskentelisivät yhdessä maan kehittämiseksi ja esimerkiksi sosiaalisissa kysymyksissä.
Belay pahoittelee, että kristityt eivät aina ymmärrä, että uskontojen välillä voi olla muunkinlaisia suhteita kuin käännyttäminen. Toisaalta muslimit tuntuvat reagoivan aggressiivisesti jo huhupuheisiinkin — ja myös levittävät niitä.
Äärimmillään huhut johtavat väkivaltaan. Maaliskuun 2011 alussa muslimienemmistöisellä Jimman alueella Länsi-Etiopiassa tuhottiin 66 kirkkoa ja yli 50 taloa. Tuhotuista kirkoista suurin osa kuului baptisteille, mutta joukossa oli myös 13 Mekane Yesuksen kirkkoa. Levottomuudet saivat alkunsa, kun muslimit väittivät Koraanin sivuja käytetyn vessapaperina uuden baptistikirkon rakennustyömaalla. Seuranneessa poliisitutkinnassa kristityt todettiin syyttömiksi.
Viisi vuotta aiemmin muslimit polttivat Länsi-Etiopiassa sekä ortodoksien että protestanttien kirkkoja. Levottomuuksissa kuoli tuolloin 19 ihmistä. Molemmilla kerroilla iskujen provokaattorina oli ilmeisesti sama, Kwarej-nimellä kulkeva ääriryhmä.
Jaa tämä artikkeli: