Sairaus teki armollisemmaksi
Rinna Toikka oli 30-vuotias, kun hänellä todettiin rintasyöpä.
Rinna Toikka kertoo muistavansa loppuelämänsä hetken, jolloin hän sai kuulla sairastavansa rintasyöpää. Rinna muistaa esimerkiksi, mitkä vaatteet hänellä oli silloin yllään.
— Päälläni oli farkut sekä edellisenä päivänä ostamani toppi ja pitkä neuletakki. Ajattelin, etten voisi koskaan enää käyttää neuletakkia yhdistämättä sitä syöpään.
Rinna huomasi syksyllä 2009 vasemmassa rinnassaan kyhmyn. Koska hän imetti tuolloin kuopustaan, hän arveli kyhmyn olevan ”joku tiehyttukos”.
Kyhmy ei kuitenkaan hävinnyt. Rinna meni lääkäriin, ja kyhmyä alettiin tutkia.
Tutkimusten jatkuessa Rinna alkoi vahvasti epäillä, että hänellä on syöpä, vaikka onkin harvinaista sairastua 30-vuotiaana rintasyöpään eikä hänen lähisuvussaan ole esiintynyt rintasyöpää. Rinna kuuli syöpädiagnoosin huoneessa, jossa oli kirurgin lisäksi hoitaja. Hoitajan läsnäolosta Rinna päätteli uutisten olevan huonoja.
— Kun kuulin, että minulla on syöpä, sanoin jonkun ruman sanan. Diagnoosin kuuleminen ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta kuin asian ilmoittaminen äidilleni.
Surulliseen tilanteeseen liittyi myös outoa komiikkaa. Kun Rinna makasi tutkimuspöydällä ja itki, kirurgi tutki hänen rintaansa ja sanoi, ettei ole mitään hätää. Parin vuoden päästä voitaisiin tehdä korjausleikkaus, jossa tehtäisiin uusi rinta nyt poistettavan tilalle. Samalla voitaisiin fiksata vähän toistakin rintaa, joka oli imettämisen myötä menettänyt ryhtiään.
— Sillä hetkellä rinnan menetys ei tuntunut isolta jutulta, puhumattakaan toisen rinnan rupsahtamisesta, kun mielessä pyöri henkiinjääminen ja sytostaattihoidot.
Rysähdys tukiverkkojen varaan
Rintasyöpä oli ärhäkkää lajia, mutta se ei onneksi ollut levinnyt muualle. Rinnan piti saman tien lopettaa yhdeksän kuukauden ikäisen Lumi-tyttären imettäminen. Imetyksen loppuminen oli äidille vaikeampaa kuin vauvalle.
Kun tieto syövästä oli saatu, Rinnan vanhemmat ottivat Lumin ja 5-vuotiaan Helmin viikoksi hoitoon. Rinna ja hänen miehensä Timo makasivat olohuoneen lattialla vierekkäin ja itkivät.
— Timo oli sairaudestani varmasti järkyttyneempi kuin minä. Oli hyvä, että lapset olivat silloin hoidossa. Saimme olla rauhassa eikä meidän tarvinnut tsempata lasten edessä.
Rinna leikattiin vain neljä päivää sen jälkeen, kun hän oli kuullut syöpädiagnoosin. Leikkauksen jälkeen Rinna tutki kehoaan peilin edessä. Hän katsoi arpea. Hän katsoi kylkiluita ja rintakehää alueelta, jonka vasen rinta oli aiemmin peittänyt.
— Suhtauduin arpeen uteliaasti. Nykyisin katson puolisonikin kehoa uudella tavalla uteliaasti. On kiinnostavaa nähdä, minkälaisia jälkiä elämä jättää.
Rinna ei koe menettäneensä leikkauksen myötä tippaakaan naiseuttaan.
— Rintaproteesit ovat hyviä. Ihminen voi elää niiden kanssa vallan mainiosti. Irtotissi sujautetaan proteesiliivien taskuun. Kerran minulla oli tavalliset rintaliivit päällä, ja kumartuessani proteesi luiskahti ulos puseron kaula-aukosta. Sitten vain todettiin, että oho, äidin tissi tippui.
Timo joutui Rinnan sairauden aikana ottamaan tavallista enemmän vastuuta lasten hoidosta ja arjen pyörittämisestä. Rinnalla ja Timolla on hyvät tukiverkot, joiden varaan he rysähtivät kunnolla. Molempien välit appivanhempiin tiivistyivät, kun käytännön asioita piti järjestää yhdessä.
Pieni Lumi ei tuolloin vielä voinut ymmärtää äidin sairautta. Isommalle Helmille kerrottiin, mistä on kyse. Helmille kerrottiin rintasyövästä ja sen hoidosta. Hänelle kerrottiin myös, että syöpiin kuolee ihmisiä mutta tässä tapauksessa sellaista ei tarvitse pelätä.
”Äiti, älä lähde”
Leikkauksen jälkeen Rinna kävi Meilahdessa sytostaattihoidoissa joka kolmas viikko, yhteensä kuusi kertaa.
— Syöpäklinikalla oli hyvä tunnelma. Syöpään suhtauduttiin siellä todella arkisesti. Puhuttiin rintaproteeseista ja kerrottiin, mistä Tallinnassa kannattaa ostaa peruukkeja, Rinna kertoo.
Hän valitsi itselleen pitkän vaalean peruukin, jota hän käytti vain kerran, omissa häissään. Kun Rinnan hiukset alkoivat sytostaattihoidon myötä lähteä, hän halusi leikata hiukset pois. Lapset istuivat katsomassa, kun Timo ajoi Rinnalle lyhyen siilitukan.
Hoitojen aikana Rinna ei ajatellut sitä vaihtoehtoa, että menehtyisi sairauteen.
— Kuoleminen ei ollut vaihtoehto. Se ei olisi sopinut. Toisaalta kuoleman pohtiminen ei olisi ollut relevanttiakaan. Minun tapauksessani oli odotettavissa, että voin hoitojen jälkeen palata takaisin normaaliin elämään.
— Lisäksi minulla oli pienet lapset. En voinut vain möllöttää, lukea kirjoja ja kahvitella muiden syöpäsairaiden kanssa.
Rinnan mielestä on tärkeää, että sairastunut saa itse määritellä, miten hän suhtautuu sairauteensa.
— Sairastuneen ei tarvitse vastata ulkoapäin tuleviin odotuksiin. Minä sain voimaa esimerkiksi huumorista.
Rinna sai tukea myös ystäviltään, joiden kanssa hän vietti tavallista enemmän aikaa. He söivät yhdessä, kävivät teatterissa ja kuuntelemassa keikkoja. Rinna sai puhua sairaudestaan ystäviensä kanssa sen verran kuin itse halusi.
Hoitojen aikaan Rinna työskenteli lukiossa ilmaisutaidonohjaajana. Opettajakollegat tiesivät Rinnan sairaudesta. Naisopettajat kertoivat Rinnalle tietämistään rintasyöpätapauksista. Niitä tarinoita Rinna ei olisi halunnut kuulla.
Kerran Rinna kuuli vanhemman syöpää sairastavan naisen pohtivan, kuinka voi kertoa omasta tilanteesta aikuisille lapsilleen.
— Itse mietin, kasvavatko omat lapseni kieroon äidin sairastaessa. Tuntui, että olisi helpompi, jos lapset olisivat olleet jo aikuisia.
Sytostaattihoidot veivät Rinnan huonoon kuntoon aina parin päivän ajaksi. Hoidoista seurasi valtavia lihaskipuja ja oksentelua. Lumi ja Helmi kävivät halaamassa olohuoneen sohvalla toipuvaa äitiä. Rinnan äiti oli aina näiden vaikeiden päivien aikana hoitamassa lapsia. Kerran Rinnan olo ei kohentunut tavallista tahtia.
— Itkin, että: ”Äiti, älä lähde. Älä mene. Sua tarvitaan nyt.” Äiti sai järjestettyä työkuvionsa siten, ettei hänen tarvinnut lähteä. Se tuntui todella hyvältä. Tarvitsin äitiä.
Pieni hiljainen pelko
Sytostaattihoitojen päättyminen oli hetki, jota Rinna oli odottanut. Mutta hoitojen loppumista ei seurannutkaan niin mahtava olo kuin hän oli kuvitellut. Fyysinen toipuminen vei aikansa, eikä kukaan voinut luvata, että syöpä olisi varmasti voitettu. Ei voinut muuta kuin odottaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mieleen nousi pelkoja.
— Mitä jos minä kuolenkin tähän? Mitä, jos syöpä tulee uudestaan ja se onkin jotain vakavampaa?
— Läheiset olivat käsitelleet sairauttani jo aiemmin. Minä aloin käsitellä henkistä puolta vasta hoitojen jälkeen.
Kun hoidot olivat jo taakse jäänyttä elämää, Helmi katsoi kerran japanilaista animaatioelokuvaa Naapurini Totoro. Elokuvassa on kaksi siskosta, joiden äiti on sairaalassa. Helmi ahdistui eikä voinut katsoa elokuvaa loppuun. Silloin Rinna tajusi, että hänen sairautensa on vaivannut Helmiä. Pienen tytön mielessä on ollut äidin menettämisen pelko.
— Olemme Timon kanssa yrittäneet olla herkkinä sille, että jos lapset haluavat jutella sairaudestani ja sen herättämistä tunteista, olemme valmiita keskustelemaan.
Rinnan kohdalla on todennäköistä, että syöpä ei uusiudu. Vuotuiseen tarkastukseen meno jännittää Rinnaa silti aina valtavasti. Jos tarkastuksissa ei löydy mitään poikkeavaa, Rinna saa viidennen tarkastuksen jälkeen niin sanotusti terveen paperit.
— Silloin todennäköisyyteni sairastua rintasyöpään on sama kuin kenellä tahansa ikäiselläni. En kuitenkaan elä tuota päivää odottaen. Yritän jatkaa normaalia elämää, ja toivon ettei syöpä uusiudu. Mutta ei täällä kukaan saa sellaista vakuutusta, ettei mitään voisi sattua.
— Pieni hiljainen pelko on jatkuvasti taustalla. Se täytyy vain hyväksyä ja toivoa, että kaikki menee hyvin, Rinna sanoo.
Asenne itseä kohtaan muuttui
Hoitojen jälkeen Rinna aloitti haaveilemansa tanssiharrastuksen.
— Elämä on haurasta. Ihmisen elämä voi olla paljon lyhyempi kuin hän itse on kuvitellut.
— Pitää kuunnella omia toiveitaan ja yrittää järjestää elämänsä siten, että haaveistaan voisi tehdä totta.
Tällä hetkellä Rinna elää tavallista elämää. Perhe asuu rakennuttamassaan omakotitalossa Vantaan Jokivarressa. Rinna työskentelee puheviestinnän opettajana.
Korjausleikkaus ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei ole ajankohtainen. Leikkaus ja sen vaatima toipumisaika eivät Rinnaa houkuta.
— Olen ollut ihan riittävästi toipilaana. Ei tunnu järkevältä lähteä leikkaukseen, kun on fyysisesti normaali ja terve olo. Voisin harkita korjausleikkausta, jos esimerkiksi toisen rinnan puuttuminen aiheuttaisi ongelmia ryhdissä, hän miettii.
Joskus Rinna suunnitteli, että hän laittaisi kroppansa hyvään kuntoon sytostaattihoitojen jälkeen, lähtisi maratonillekin. Elämä kuitenkin palautui pian entiselleen.
— Maailma näyttää silmissäni aika samanlaiselta kuin ennen sairautta. Minua ärsyttävät ihan samat asiat kuin aiemmin. Asenteeni itseäni kohtaan on kuitenkin muuttunut.
Vähemmän puhetta siivoamisesta
Nykyään Rinna suhtautuu töihin ja sosiaalisiin tilanteisiin aiempaa rohkeammin. Itseään kohtaan hän ei ole niin kriittinen kuin ennen. Rinna on myös armollisempi omaa vartaloaan kohtaan. Kokemus itsestä kauniina on tullut iän ja sairauden myötä.
— Parikymppisenä olin ehkä lähempänä stereotyyppistä kauneuden määritelmää ja muutaman kilon hoikempi, mutta silti aina tyytymätön ulkonäkööni. Nyt kroppa on sellainen kuin on ja minä olen siihen tyytyväinen. Olisihan se kiva, jos olisi normitissit eikä yhtään selluliittia, mutta kaikkea ei voi saada.
Ulkoiset vaatimukset ylipäänsä eivät nykyään merkitse Rinnalle kovin paljon.
— Elämä on aika erikoista, joten ei haittaa, vaikka itsekin olisi vähän erikoinen. Enää ei tule mietittyä sitä, miten kuuluisi elää, vaan enemmänkin sitä, miten meidän perheen on hyvä elää.
Rinna on oppinut myös sen, että hänen lapsiaan voivat hoitaa muutkin kuin hän itse. Nykyään he viettävät Timon kanssa enemmän aikaa kaksin. Sekään ei enää ole niin tärkeää, onko kotona siistiä vai ei.
— Pohdimme tänä aamuna, että ei meillä ennenkään ollut sen siistimpää, mutta aiemmin puhuttiin siivoamisesta enemmän. Siivoamisesta tuli riitaa. Se oli sellaista turhuutta, joka ei johda mihinkään.
Naisten yleisin syöpä
Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Noin joka yhdeksäs nainen sairastuu jossain elämänsä vaiheessa rintasyöpään. Rintasyövän ilmeneminen alkaa 25. ikävuoden jälkeen ja lisääntyy iän myötä. Noin puolet rintasyöpätapauksista todetaan yli 60-vuotiailla naisilla. Noin 88 prosenttia rintasyöpään sairastuneista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.
Rintasyöpä on perinnöllinen 5–10 prosentissa tapauksista. Rintasyövän riskiä lisää varhainen kuukautisten alkamisikä, lapsettomuus tai ensimmäinen synnytys yli 30-vuotiaana, myöhään alkavat vaihdevuodet sekä pitkäaikainen hormonikorvaushoito tai ylipaino vaihdevuosi-iän jälkeen. Myös ionisoivalle säteilylle altistuminen ja runsas alkoholinkäyttö lisäävät riskiä sairastua rintasyöpään. Kuitenkaan yli puolella naisista, jotka ovat saaneet rintasyövän, ei ole yhtään edellä mainituista riskitekijöistä.
Ylipainon välttäminen ja liikunta vähentävät rintasyöpävaraa. Imetyksellä on todennäköisesti rintasyövältä suojaavaa vaikutusta.
www.cancer.fi
Jaa tämä artikkeli: