Ahne ja pihi Ebenezer Scrooge (Kari Heiskanen) on myös hyvin yksinäinen.
Saiturin nahoissa
Kansallisteatterin Saiturin joulu vie katsojat Charles Dickensin luomaan viktoriaanisen ajan Englantiin. Pihin ja äkäisen saiturin nahkoihin sukeltaa Kari Heiskanen, ja hän tekee sen hienosti. Lähtökohtaisesti ikävässä hahmossa on myös jotain sympaattista ja inhimillistä.
7-vuotiaan katsojan mielestä esityksessä oli hienoa ”lavasteet ja ne kaikki ihmiset” ja pelottavinta saituri Ebenezer Scroogen edesmenneen yhtiökumppanin Jacob Marleyn haamu.
— Se haamu oli pelottava naamasta, mutta sen kahleet oli hauskan hienot.
11-vuotiaan mielestä näytelmä oli ”sopivan hurja”, ei liian lälly eikä myöskään liian pelottava.
Dickensin Saiturin joulu (A Christmas Carol) ilmestyi vuonna 1843. Teos on aiemmin suomennettu nimillä Jouluaatto ja Jouluilta. Parannuksen tekevän saiturin tarina on yhä ajankohtainen maailmassa, jossa tarvitaan inhimillisyyttä ja hyväsydämisyyttä.
Vanhan joulutarinan päähenkilö on paitsi saita myös yksinäinen. Jo lapsena Ebenezer Scrooge viettää joulua yksin ilman perhettä — koululla.
Charles Dickens itse joutui lapsena eroon perheestään, kun hänen taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut kirjanpitäjä-isänsä tuomittiin velkavankeuteen. Osa perheestä meni isän mukana vankilaan, mutta 12-vuotias Charles lähetettiin töihin kengänkiillotusaineita valmistavaan tehtaaseen. Se, että juuri ahneesta kitupiikistä kertovat Saiturin joulu teki köyhyyttä pelänneestä Dickensistä vauraan, on mielenkiintoinen sattuma.
Kurt Nuotion ohjaama Saiturin joulu on upeasti ja ajatuksella toteutettu koko perheen näytelmä. Esitystä suositellaan yli 6-vuotiaille.
— Esityksen jälkeen oli iloinen olo. Se tartutti joulumielen, 11-vuotias katsoja kiteytti teatterikokemuksensa.
Saiturin joulu 7.1. saakka Kansallisteatterissa
Jaa tämä artikkeli: